Jääkiekon MM vedonlyönti vaahtosi vauhdikkaasti, kun jääkiekon suurjuhla järjestettiin Suomessa ja Latviassa 12.–28. toukokuuta 2023. Vuosi sitten Suomi nappasi kultaa, mikä kruunasi olympiakullalla alkaneen kauden, mutta nyt leijonat jäivät ilman mitaleja. Vuoden 2023 kisoissa voiton vei Kanada, hopeaa nappasi Saksa, ja pronssimitalit koristavat Latvian joukkueen kauloja.
Kokoamme alle jääkiekon MM-kisapaketin vuosimallia 2023, jonka avulla voit tutustua turnauksen lähtökohtiin, ennakkosuosikkeihin, otteluohjelmaan ja muihin tärkeisiin asioihin, jotta olet perillä myös tulevien kotikisojemme tapahtumista.
Parhaat vedonlyöntisivustot kansainvälisen kiekkokevään 2023 huipennukseen löydät täältä.
Huomioithan, että uhkapelaaminen on Suomessa rajoitettua ja sallitaan vain Veikkauksen kautta. Käytä yllä olevaa linkkiä vain, jos vierailet muualta kuin Suomesta käsin.
Lyö vetoa Jääkiekon MM-kisoissa 2023
Jääkiekon MM-kisat järjestettiin viime keväänä Suomessa Tampereella ja Helsingissä. Suomessa pelattu turnaus sai paljon positiivista palautetta ja kiitosta muun muassa järjestelyiden osalta. Leijonat eteni lopulta aina päätyyn saakka ja juhli dramaattisessa finaalissa maailmanmestaruutta kukistamalla Kanadan. Tampereen Nokia-areena sai tulikasteensa myös lätkän MM-kisojen muodossa, ja puitteet tulevankin turnauksen osalta ovat enemmän kuin hienossa kunnossa.
Jääkiekon MM-kisat vedonlyönti vuosimallia 2023 onnistuu jälleen vähintään yhtä kattavasti ja monipuolisesti kuin viimeksi vain Suomessa pelatussa turnauksessa. Jääkiekon MM 2023 on jo Leijonien edellisen maailmanmestaruuden myötä hyvin odotettu urheilutapahtuma, jossa vedonlyönti näyttelee jälleen suurta roolia.
Samalla jääkiekon MM 2023 on yksi hieno urheilutapahtuma osaaville vedonlyöjille löytää varsinkin turnauksen avauskierroksilla komeita ylikertoimia ja selkeitä hinnoitteluvirheitä.
Suosittelemme hyödyntämään lätkän MM-kisoissa myös parhaat jääkiekko vihjeet. Näillä aineksilla kevään 2023 huipennuksen seuraamisesta ja vedonlyönnistä tulee jälleen entistä mielenkiintoisempaa ja antoisampaa.
VIHJEMEDIAN KISAPAKETTI – Jääkiekon MM 2023
- Ota talteen jääkiekon MM-kisat otteluohjelma
- Tsekkaa Suomen Leijonat jääkiekon MM-kisoissa
- Lue otteluennakot
- Hyödynnä ilmaiset vihjeet
- Valitse parhaat vetokohteet
- Poimi parhaat kertoimet ennen vetojen asettamista.
- Kasvata vedonlyöntikassaasi bonuksilla
- Tutustu kaikkiin kisajoukkueisiin ja lue niiden esittelyt
Jääkiekon MM-kisat 2023 ennakkosuosikit
Jääkiekon MM-kisojen ennakkosuosikit ovat jälleen yhtä lukuun ottamatta samat kuin edellisinä vuosina. Turnauksen suuret ennakkosuosikit ovat Kanada, Suomi ja Ruotsi, joiden takana parhaat haastajat ovat Yhdysvallat ja Tshekki. Muilla joukkueilla ei ole mitään realistista mahdollisuutta mennä päätyyn saakka. Kanada lähtee turnaukseen minimaalisesti parhaana voittajaehdokkaana ennen Suomea.
Venäjä olisi lähtenyt normaalisti myös kevään 2023 turnaukseen yhtenä mestarisuosikkina, mutta Idän jättiläinen ei pääse pelaamaan yhä vieläkään yhtään ottelua. Venäjällä ei ole edelleenkään mitään asiaa lätkän arvokisoihin. Siinä missä Kanada, Suomi ja Ruotsi ovat jälleen kolme parasta ennakkosuosikkia, niin Venäjän paluuta saadaan odottaa ainakin vuoteen 2024 ja helposti myös sitä pidemmälle.
Jääkiekon MM-kisat 2023 – Usein kysytyt kysymykset
- Milloin jääkiekon MM-kisat 2023 pelataan?
Jääkiekon MM-kisat pelataan Tampereella ja Riiassa 12.–28. toukokuuta 2023. - Pääseekö jääkiekon MM-kisoja 2023 katsomaan paikan päälle?
Kyllä pääsee aivan normaalisti. - Tuleeko jääkiekon MM-kisoihin NHL-pelaajia?
NHL-pelaajien määrä ratkeaa lähempänä turnauksen alkua. - Tuleeko Patrik Laine MM-kisoihin 2023?
Patrik Laineen pelaaminen puoliksi kotikisoissa selviää myöhemmin. Hän on tällä hetkellä loukkaantuneena. - Mitkä maat ovat ennakkosuosikkeja?
Voittajasuosikit ovat samat kuin vuonna 2022 eli Kanada, Suomi ja Ruotsi. - Pelaavatko Suomi ja Ruotsi vastakkain jääkiekon MM-kisoissa 2023?
Suomi ja Ruotsi esiintyvät samassa lohkossa A. Ottelut pelataan Tampereella.
Jääkiekon MM aikataulu 2023 ja tulokset
Jääkiekon MM otteluohjelma julkaistiin jälleen hyvissä ajoin. Otteluohjelma pitää sisällään lohkovaiheessa pelattavat ottelut, puolivälierät, välierät, pronssiottelun ja finaalin. Suomi aloittaa turnauksensa 12.5. pelattavalla ottelulla Yhdysvaltoja vastaan. Leijonat pelaa lohkovaiheen ottelunsa ja pudotuspelit Tampereella.
Jääkiekon MM lohkot 2023
Jääkiekon maailmanmestaruuskisoissa on myös tänä keväänä yhteensä 16 joukkuetta, jotka on jaettu kahteen kahdeksan joukkueen alkulohkoon. Lohkovaiheessa pelataan kerran kutakin joukkuetta vastaan. Molempien lohkojen neljä parasta joukkuetta etenee puolivälieriin. Lohkoista toinen pelataan Tampereella ja jälkimmäinen Riiassa.
Sijoille 5-7 päätyneiden joukkueiden turnaus loppuu lohkovaiheeseen. Lisäksi heikoimmat joukkueet tippuvat MM-kisojen ykkösdivisioonaan. Toissa vuonna huonoimmat joukkueet saivat kuitenkin pitää paikkansa pääsarjassa.
Lohko A
Tampereella pelattavassa lohko A:ssa ovat mukana Suomi, Ruotsi, Tanska, Ranska, Saksa, Unkari, Itävalta ja Yhdysvallat. Leijonat on lohkon suurin voittajasuosikki, kun taas Ruotsi ja Yhdysvallat ovat vahvasti lohkon kaksi parasta muuta joukkuetta. Viimeisestä jatkopaikasta taistelevat lähes varmuudella Saksa ja Tanska. Unkarilla ja Itävallalla ei ole mitään asiaa jatkoon.
Lohko B
Riiassa pelattavassa lohko B:ssä ovat mukana Kanada, Tshekki, Latvia, Kazakstan, Norja, Slovakia, Slovenia ja Sveitsi. Kanada on lohkon suurin voittajasuosikki, ja kaksikolla Tshekki ja Sveitsi ei myöskään pitäisi olla mitään ongelmia yltää jatkoon. Viimeisestä paikasta jatkoon taistelevat Slovakia, Latvia ja Norja.
Suomen joukkue jääkiekon MM-kisoissa 2023
Lopullinen Suomen joukkue puoliksi kotikisoihin ilmoitetaan toukokuussa lähempänä turnauksen alkua. Suomen joukkueessa tilanne elää viime vuoden turnauksen tapaan luultavasti vielä viimeiseen asti. Suomelta on kuitenkin lupa odottaa taas erittäin vahvaa joukkuetta uudestaan osittain kotimaassa pelattavaan turnaukseen.
Leijonat on käytännössä kaikilla mahdollisilla rostereillaan myös keväällä 2023 yksi MM-kisojen parhaista ryhmistä. Jääkiekon MM vedonlyönti kannattaa Leijonien puolesta tänäkin vuonna.
Jääkiekon MM-kisat 2023 – Miten leijona karjahtaa kotikentällä?
Suomi lähtee kevään 2023 MM-kisoihin hienosta tilanteesta ja hallitsevana maailmanmestarina. Leijonat juhli alkuvuodesta 2022 historiansa ensimmäistä olympiakultaansa ja esiintyi mielettömän hienosti lähes läpi koko turnauksen. Suomi ei pelannut Pekingissä nimekkäällä joukkueella, mutta päävalmentaja Jukka Jalonen sai taustajoukkojensa kanssa Leijonat upeaan lentoon, mikä oli lopulta täysin ansaittua. Suomi kruunasi kautensa Tampereen Nokia-areenalla ja tavoittelee uusintaa keväällä 2023.
Aiemmat MM-kisat Suomessa
Jääkiekon MM-kisoja on pelattu Suomessa edellisen kerran vuosina 2012, 2013 ja 2022, joista vuosina 2012-13 turnaus oli Suomen ja Ruotsin välillä. Suomi järjesti ennen viime vuotta turnauksen edellisen kerran yksin vuonna 2003 ja nyt siis keväällä 2022. Suomi pääsee järjestämään MM-kisat uudestaan vain vuoden sisällä, mutta Suomi olisi ollut valmis isännöimään tarvittaessa myös jo jopa edelliset Latvian MM-kisatkin, jos maalla ei olisi ollut mahdollisuutta pitää niitä yksin Valko-Venäjän ongelmien vuoksi.
Kiekkohuuma valtaa suomalaiset
Jääkiekon MM-kisat on suomalaisille ja ulkosuomalaisille vuosittain valtavan suuri urheilutapahtuma, jota seurataan melkein kaikissa kodeissa. Tänä keväänä pelattava jääkiekon MM 2023 ei toden totta tee tilanteeseen poikkeusta, sillä myös kansainvälisen kiekkokauden huipennus herättää tas laajaa kiinnostusta lähes kaikissa suomalaisissa urheilun ystävissä.
Odotukset Suomea kohtaan ovat jälleen erittäin korkealla, sillä Leijonat on saanut edellisissä arvokisoissa niin hienoa menestystä, että samaa odotetaan myös uudestaan Tampereella. Jääkiekon MM vedonlyönti tulee olemaan vauhdikasta heti ensimmäisestä pelipäivästä lähtien.
Jääkiekon MM-kisojen 2023 pelipaikka
Jääkiekon MM-kisat vuosimallia 2023 pelataan Suomessa Tampereella ja Latvian Riiassa. Jääkiekon MM-kisat pelattiin viimeksi vuosi sitten Tampereen Nokia-areenassa ja Helsingin vanhassa jäähallissa, ja tämän vuoden turnaus pidetään yhteistyössä Tampereen ja Latvian pääkaupungin välillä.
Jääkiekon MM-kisojen 2023 areenat
Jääkiekon MM-kisat 2023 järjestetään Suomessa Tampereella ja Latvian Riiassa siten, että lohko A käydään Nokia-areenassa ja lohko B Riika-areenassa. Suomi pelaa lohkovaiheen ottelunsa Tampereella, joka toimii toistamiseen turnauksen ykköspelipaikkana. Riika-areena soveltuu kuitenkin yhtä lailla hyvin lätkän MM-kisojen järjestämiseen, joten puitteet ovat myös siellä hyvässä kunnossa.
Leijonat aloittaa urakkansa 12.5. Nokia-areenalla pelattavalla taistolla Yhdysvaltoja vastaan. Puolivälierät käydään siten, että kaksi pelataan Tampereella ja kaksi Riiassa. Jos Suomen ohella myös Latvia menee jatkoon, niin silloin joukkueet pelaavat puolivälieränsä jälkimmäisissä otteluissa omassa maassaan. Jos Suomi ja Latvia pelaavat vastakkain, niin silloin puolivälierät käydään lohkojen sisäisesti. Välierät, pronssiottelu ja finaali ovat viime vuoden tapaan Tampereella.
Jääkiekon MM vedonlyönti 2023
Jääkiekon MM-kisat 2023 on myös vedonlyönnissä äärettömän odotettu urheilutapahtuma, jossa betsaaminen näyttelee läpi turnauksen jälleen suurta roolia. Kyseessä on vuosittain yksi urheilumaailman parhaista tapahtumista, jossa myös vedonlyönnin ystävät saavat nauttia loistavasta kohdevalikoimasta ja korkeista kertoimista heti ensimmäisestä pelipäivästä alkaen.
Turnaus vetää puoleensa myös keväällä 2023 vedonlyöjiä erityisesti ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikkaa. Suomessa Leijonat kerää huimasti vedonlyönnin harrastajia, ja Veikkauksen toiminta pysyy kiireisenä varmasti läpi myös tulevan turnauksen.
Jääkiekon MM vedonlyönti 2023 tulee olemaan Suomessa pelattavassa turnauksessa jälleen erittäin vilkasta. Luvassa on suurella todennäköisyydellä paljon hyvää pelattavaa, korkeita kertoimia ja hienot puitteet menestyä vedonlyönnissä. Jos haluat saada lisäjännitystä, kannattaa osallistua jääkiekon MM vedonlyöntiin, jos asuinmaasi lainsäädäntö sallii sen.
Vedonlyöntiyhtiöillä on jälleen luvassa kattava määrä erikoiskohteitakin, sillä vedonlyöntisivustot keskittyvät MM-kiekkoon vuosittain vahvalla panostuksella. Jääkiekon MM kertoimet 2023 tarjotaan jokaiseen otteluun live-vedonlyönnin kera. Jos vierailet Vihjemediassa muualta kuin Suomesta käsin, niin tsekkaa alta parhaat vedonlyöntisivustot!
Huomioithan, että uhkapelaaminen on Suomessa rajoitettua ja sallitaan vain Veikkauksen kautta. Käytä yllä olevaa linkkiä vain, jos vierailet muualta kuin Suomesta käsin.
Jääkiekon MM-kisat 2023 vihjeet
Jääkiekon MM-kisat 2023 on myös vedonlyöntivihjeiden näkökulmasta todella suosittu urheilutapahtuma, joten pulaa laadukkaista vihjeistä ei tule nytkään olemaan. Vihjemedia tarjoaa myös ilmaisia vihjeitä MM-kisoihin. Pyrimme löytämään aidosti laadukkaita vetokohteita ja oikeita ylikertoimia jääkiekon MM vedonlyöntiä varten, mutta painotus on Suomessa ja pudotuspeleissä.
Lisäksi Otteluennakot -osiossa arvioimme Suomen joukkuetta ja Leijonien vastustajia. Kannattaakin tutustua vihjeisiin ja vertailla niitä omien ajatustesi kanssa.
Jääkiekon MM kertoimet 2023
Turnauksessa pelattavat ottelut ovat myös vedonlyönnissä kertoimien osalta lähes poikkeuksetta loistavia, sillä kilpailu vedonlyöntiyhtiöiden välillä on myös tänä vuonna kovaa. Tästä syystä myös jääkiekon arvokisoissa tarjottavat kertoimet ovat käytännössä aina korkealla tasolla, sillä turnaus on vedonlyöntiyhtiöillekin aikaisempien vuosien tapaan tärkeä urheilutapahtuma ja siten hyvä tapa houkutella myös uusia pelaajia.
Kannattaa olla tarkkana varsinkin turnauksen alkuvaiheilla pelattavissa otteluissa, sillä silloin on yleensä paras sauma löytää oikeita ylikertoimia ja hinnoitteluvirheitä. Sama koskee myös montaa muuta samantyyppistä urheilutapahtumaa.
Varsinkin alussa voi löytää hyviä ylikertoimia, joissa kannattaa olla nopeasti hereillä. Vertaile kuitenkin aina kertoimia ja pelaa kulloinkin parhaat vaihtoehdot.
Jääkiekon MM vedonlyöntibonukset lapaan!
Jääkiekon MM-kisat on vuosittain myös vedonlyöntibonusten juhlaa. Esimerkiksi uudet asiakkaat voivat lunastaa valmiiksi tarjolla olevien vedonlyöntibonusten ohella myös ylimääräisiä vedonlyöntibonuksia. Monet vanhatkin pelaajat saavat lisää bonusrahaa ja muita pelaajaetuja, tai jääkiekon MM bonuksia. Tarjolla on muun muassa:
- Perinteistä bonusrahaa
- Riskitöntä pelirahaa
- Ilmaisvetoja
- Korotettuja kertoimia
Vedonlyöntiyhtiöt tarjoavat otteluihin myös keväällä 2023 esimerkiksi ilmaisvetoja tai korotettuja kertoimia, jotka on hyvä käyttää turnauksen ohessa. Pelaajat voivat nauttia parhaimmillaan jopa todella hyvistä ja arvokkaista vedonlyöntibonuksista, joten kannattaa seurata niiden tarjontaa taas keväällä 2023.
Jääkiekon MM vedonlyönti 2023 tarjoukset
Turnaukseen on taas tiedossa lukuisia erikoistarjouksia ja kampanjoita, joista voi esimerkiksi:
- saada lisää pelirahaa
- löytää korotettuja kertoimia
- voittaa pelipaitoja nimikirjoituksilla ja useita muita palkintoja.
Tarjoukset kuuluvat yleensä vuosittain vahvasti osaksi MM-kiekkohuumaa.
Jääkiekon MM-kisat 2023: liput ja katsojamäärät
Puolittaisten kotikisojemme liput ovat menneet taas hienosti kaupaksi. Varsinkin Suomen ottelut ovat herättäneet turnauksen lähestyessä valtavaa suosiota ja kiinnostusta. Esimerkiksi viimeksi joihinkin Leijonien otteluihin olisi ollut halua saada osto-oikeus jopa yli 200 000 lippuun.
Vuoden 2023 turnauksen lipunmyynti suoritettiin aluksi lippuarvonnan kautta loppusyksystä 2022. Voittajat saivat lunastaa lippunsa jo lokakuussa. Tammikuussa lipunmyynti aukesi kaikille halukkaille. Tällä hetkellä saatavilla on vielä yksittäisten otteluiden lippuja ja päivä- ja VIP-paketteja.
Tampereen Nokia-areena on vetänyt upeasti yleisöä myös SM-liigan pudotuspeleissä, joissa pelataan tällä hetkellä ratkaisuvaiheita. Tampereen Nokia-areenalle on odotettavissa taas kevään MM-kisoissa upeita katsojamääriä loppuunmyydyissä Leijonien otteluissa ja Suomessa pelattavissa pudotuspeleissä.
Jääkiekon MM live stream
Jääkiekon MM-kisat 2023 esitetään jälleen Maikkarilla, joka omistaa Suomessa turnauksen televisiointioikeudet ainakin toistaiseksi viimeistä kertaa. Maikkari esittää turnauksen kaikki ottelut C Moren maksukanavilla, C Moren nettipalvelussa ja MTV3-kanavalla. Parhaan kattavuuden voi saada hankkimalla C Moren maksukanavat tai C Moren nettipalvelun. Lisäksi turnauksen otteluita on mahdollista seurata ilmaiseksi muutamilla vedonlyöntisivustoilla.
Suomessa kaikki merkityksellisimmät ottelut eli käytännössä Suomen ottelut ja mitalipelit on näytettävä koko kansalle maksutta. Sama tilanne on myös keväällä 2023. Vaikka ei haluaisi tilata maksukanavia tai maksullista nettipalvelua, niin voi kuitenkin taas katsoa Suomen otteluita ja mitalipelejä maksutta.
Lisäksi ilmaiseksi näytettävät vedonlyöntiyhtiöiden tarjoamat live striimit ovat katsottavissa yleensä vain pelitilin avauksella ja talletuksella. Pelaamista ei usein kuitenkaan vaadita.
Suomen ikimuistoisimmat MM-kisat
Suomalaisittain ikimuistoisimmat jääkiekon MM-kisat ovat olleet vuosina 1995, 2003, 2011, 2019 ja 2022. Niistä neljässä Suomi on päässyt juhlimaan upeasti maailmanmestaruutta, kun taas yhdessä ikimuistoisessa turnauksessa koettiin Ruotsin vastustajana karuja hetkiä, jotka aiheuttavat edelleen suomalaisille jääkiekkoihmisille painajaisia.
Suomessa neljät MM-kisat ovat jääneet mieliin kuitenkin hienolla tavalla, ja niistä viimeisin oli juuri keväällä 2022. Katso alta tiivistelmät ikimuistoisista MM-kisoista.
Jääkiekon MM-kisat 1995
Jääkiekon MM-kisat 1995 päättyi Suomen juhliin, joka voitti historiansa ensimmäisen maailmanmestaruuden. Leijonat voitti vuoden 1995 MM-kisojen loppuottelussa Ruotsin maalein 4-1. Ville Peltonen teki loppuottelussa peräti kolme maalia. Tupu-Hupu-Lupu -ketju oli Leijonilla avainasemassa. Jääkiekon MM-kisat 1995 on saatu myös valkokankaalle sopivasti nimellä 95.
Jääkiekon MM-kisat 2003
Jääkiekon MM-kisat 2003 päättyi Suomen osalta täydelliseen katastrofiin. Suomi johti puolivälieräänsä Ruotsia vastaan ratkaisevalla tavalla maalein 5-1, mutta Leijonat onnistui häviämään lukemin 5-6. Kyseessä on edelleen yksi kotimaisen historian karmeimmista tappioista, jota nostetaan esille yhä tasaisin väliajoin. Onneksi nykyisin Leijonilla on kyky säilyttää johtoasema paremmin.
Jääkiekon MM-kisat 2011
Jääkiekon MM-kisat 2011 päättyi Suomen toiseen maailmanmestaruuteen. Suomi voitti turnauksen loppuottelussa Ruotsin. Suomi oli voittanut molemmat maailmanmestaruutensa Ruotsia vastaan. Vuoden 2011 loppuottelussa mestaruus tuli peräti maalein 6-1. Turnauksen maali- ja pistepörssin ykkönen oli 12 pistettä nakuttanut Leijonien Jarkko Immonen.
Jääkiekon MM-kisat 2019
Jääkiekon MM-kisat 2019 päättyi Suomen kolmanteen maailmanmestaruuteen. Leijonat voitti loppuottelussa Kanadan maalein 3-1. Suomen avainpelaajia olivat varsinkin kulttipelaajaksi noussut Marko Anttila, Kevin Lankinen ja median tähdistöön kuulunut Mikko Lehtonen. Leijonat valloitti tuolloin kaksi edellistä maailmanmestaruuttaan Slovakian maaperällä.
Jääkiekon MM-kisat 2022
Jääkiekon MM-kisat 2022 huipentui Suomen neljänteen maailmanmestaruuteen. Leijonat pelasi loppuottelussa Kanadaa vastaan ja onnistui kuin onnistuikin voittamaan dramaattisen huipennuksen jatkoajalla. Sinivalkoisten sankariksi nousi Sakari Manninen, joka ratkaisi maailmanmestaruuden pitkän kaavan kautta. Valtteri Filppula nousi samalla harvinaiseen klubiin voittamalla MM-kisat, Stanley Cupin ja olympiakullan. Turnauksen paras pelaaja oli Jussi Olkinuora.
Jääkiekon MM-kisat 2022
Jääkiekon MM-kisat pelattiin viimeksi kokonaan Suomessa, ja odotukset turnausta kohtaan olivat vuosi sitten äärettömän korkealla. MM-lätkä palasi vuosien tauon jälkeen pelattavaksi Helsingissä ja Tampereella. Kotikisoja oli odotettu monien mielestä varmasti jo liian pitkään, ja jääkiekon maailmanmestaruudesta pelattiinkin Suomessa viime keväänä. Jääkiekon MM-kisat 2022 oli valtavan odotettu ja tärkeä urheilutapahtuma lähes kaikille suomalaisille.
Jääkiekon MM-kisat historia
Jääkiekon MM-kisojen historia alkaa Antwerpenin olympialaisten yhteydestä vuodelta 1920. Ensimmäisen turnauksen voitti Kanada. Suomi esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1939. Leijonat hävisi tuolloin kaikki ottelunsa. Nykyään MM-kisoissa on viisi tasoa, joita ovat pääsarja, ensimmäinen, toinen, kolmas ja neljäs divisioona. MM-turnausta ei pelattu keväällä 2020 koronan vuoksi. MM-kisat jäi väliin myös vuonna 1946. Nykyinen pokaali otettiin käyttöön vuonna 2001. Ammattilaiset ovat voineet osallistua MM-jääkiekkoon vuodesta 1972.
Jääkiekon maailmanmestarit 1990-2022:
1990-luku | 2000-luku | 2010-luku | 2020-luku |
---|---|---|---|
1990: Neuvostoliitto | 2000: Tsekki | 2010: Tsekki | 2020: Kisat peruttiin |
1991: Ruotsi | 2001: Tsekki | 2011: Suomi | 2021: Kanada |
1992: Ruotsi | 2002: Slovakia | 2012: Venäjä | 2022: Suomi |
1993: Venäjä | 2003: Kanada | 2013: Ruotsi | 2023: – |
1994: Kanada | 2004: Kanada | 2014: Venäjä | 2024: – |
1995: Suomi | 2005: Tsekki | 2015: Kanada | 2025: – |
1996: Tsekki | 2006: Ruotsi | 2016: Kanada | 2026: – |
1997: Kanada | 2007: Kanada | 2017: Ruotsi | 2027: – |
1998: Ruotsi | 2008: Venäjä | 2018: Ruotsi | 2028: – |
1999: Tsekki | 2009: Venäjä | 2019: Suomi | 2029: – |
Mitalitaulukko
Jääkiekon MM-kisojen menestynein maa on Venäjä. Mitalisaldoon lasketaan mukaan myös Neuvostoliiton aikana hankitut sijoitukset. Neuvostoliitolla/Venäjällä on 47 mitalia, joista kultaisia on 27. Venäjä ei saa oikeutta osallistua myöskään keväällä 2023 pelattaviin MM-kisoihin. Jatko on myös arvoitus.
Mitalitaulukon listalla toisena on Kanada. MM-kisat on voittanut historian aikana kahdeksan eri maata. Suomi on voittanut MM-kisat neljä kertaa. Uusin maailmanmestaruus tuli viimeksi vuonna 2022. Leijonilla on lisäksi yhdeksän hopeaa ja kolme pronssia eli 15 mitalia.
MM-kisojen arvokkaimmat pelaajat
MM-kiekon historiassa arvokkaimman pelaajan palkinto on jaettu vuodesta 1999 lähtien. Turnauksessa ensimmäinen arvokkaimman pelaajan palkinto meni Teemu Selänteelle. Suomalaisista palkinnon ovat voittaneet myös Pekka Rinne vuonna 2014, Patrik Laine vuonna 2016 ja viimeksi upeasti Suomen maalilla torjunut Jussi Olkinuora.
Kanadan Andrew Mangiapane valittiin toissa kerralla MM-kisojen arvokkaimmaksi pelaajaksi ja viimeksi puolestaan siis Suomen maalilla mainiosti pelannut Olkinuora.
IIHF ranking
Kansainvälinen jääkiekkoliitto listaa vuosittain maat paremmuusjärjestykseen. Ranking perustuu maiden menestykseen edellisten vuosien MM-kisoissa ja talviolympialaisissa. IIHF ranking on ollut käytössä vuodesta 2003 lähtien. Rankingin kolmen kärjessä ovat Suomi, Kanada ja Venäjä. Leijonat nousi keväällä 2022 sen ykköseksi.
Pistelasku jääkiekon MM-kisoissa
Jääkiekon MM-kisat 2023 toimii pistelaskun osalta samalla kaavalla kuin viimeksi pelatut turnaukset. Ottelut pelataan ratkaisuun asti. Lohkoissa varsinaisen peliajan voitosta saa kolme pistettä, jatkoajalla tai rankkareilla tulleesta voitosta kaksi pistettä ja jatkoajalla tai rankkareilla häviämisestä pisteen.
Mahdolliset tasapisteet ratkaistaan ensimmäiseksi keskinäisillä otteluilla. Huonoimmat joukkueet putoavat sarjaporrasta alemmaksi. Puolivälierät, välierät ja mitaliottelut ovat yksiosaisina tarvittaessa jatkoajoilla.