Yleisurheilun MM-kisat 2022 järjestetään Yhdysvalloissa Oregonin Eugenessa aikavälillä 15.–24. heinäkuuta. Urheilun suurtapahtuma piti järjestää alun perin elokuussa 2021, mutta Tokion kesäolympialaisten siirryttyä koronaviruspandemian takia vuodelle 2021 muuttui myös MM-kisojen ajankohta eteenpäin.
Ensimmäistä kertaa Yhdysvalloissa pidettävä odotettu megatapahtuma pidetään nyt yhteensä 18. kerran.
Ota suurempi kassa vedonlyöntiin!
Huomioithan, että uhkapelaaminen on Suomessa rajoitettua ja sallitaan vain Veikkauksen kautta. Käytä yllä olevaa linkkiä vain, jos vierailet muualta kuin Suomesta käsin.
Yleisurheilun MM-kisat 2022 Oregonissa
Kansainvälinen yleisurheiluliitto vahvisti Oregonin kisaisännyyden Kiinan Pekingissä vuonna 2015. Oregon olisi halunnut järjestää jo vuoden 2019 MM-kisat, mutta vielä tuolloin Yhdysvallat ei saanut kisaisännyyttä, sillä se annettiin Qatarin Dohalle.
Vuodella siirretyt ja nyt käytävät kilpailut annettiin Yhdysvaltoihin suoraan ilman muita ehdokkaita tai vaihtoehtoja. Yleisurheilukisat järjestetään Hayward Fieldin stadionilla.
Yleisurheilun MM-kisat vedonlyönti
Yleisurheilun MM-kisat kuuluu maailman seuratuimpien urheilutapahtumien joukkoon. Kyseessä on valtava urheilujuhla, jossa myös vedonlyönti näyttelee huimaa roolia. Vedonlyönti yleisurheilun MM-kisoissa on samassa kastissa muiden megatapahtumien kuten jalkapallon MM-kisojen kanssa.
Yleisurheilun MM-kisat vedonlyönti tarjoaa pelattavaa hyvin kattavasti ensimmäisestä kisapäivästä lähtien. Eugenen MM-kisat vedonlyönti on urheilutapahtuman lähtiessä käyntiin huimasti suurempaa kuin normaalisti muissa yleisurheilukisoissa. Samalla sen kiinnostavuus myös vedonlyönnin kannalta on toisella tasolla.
Kohdevalikoimaa ja kertoimia löytyy lähes kaikkia muita yleisurheilukisoja enemmän. Kyseessä on vedonlyönnin kannalta pidetty ja odotettu urheilujuhla, jota seurataan meillä kotimaassa tarkkaan myös betsaamisen näkökulmasta.
Yleisurheilun MM-kisat vetokohteet
Yleisurheilun MM-kisat vetokohteet tarjoavat loistavat puitteet tavoitella vedonlyönnissä menestystä ja löytää aidosti hienoa pelattavaa. Yleisurheilun MM-kisat vetokohteet käsittävät laajasti ja monipuolisesti kaikki kisasuoritukset vähintään joissain muodoissa.
Parhaat vetokohteet yleisurheilun MM-kisoissa tuottavat hienosti positiivista odotusarvoa. Yleisurheilun MM-kisat vedonlyönti sisältää aidosti hienoja ja korkean profiilin vetokohteita läpi tapahtuman. Muista katso myös Yleisurheilun MM vihjeet, jos oma tietotaito ei yllä arvioimaan parhaita vetokohteita.
Vetokohteet MM-kisoista tarkentuvat vielä urheilutapahtuman lähestyessä, mutta vetokohteet tulevat pitämään sisällään vähintään yksittäisten lajien voittajavetoja, sijoituksia kolmen kärjessä ja kahden urheilijan välisiä taistoja.
Muita vetokohteita on luvassa varmasti esimerkiksi niistä, montako uutta maailmanennätystä tehdään kilpailuiden aikana ja missä lajeissa uudet maailmanennätykset nähdään.
Huomioithan, että uhkapelaaminen on Suomessa rajoitettua ja sallitaan vain Veikkauksen kautta. Käytä yllä olevaa linkkiä vain, jos vierailet muualta kuin Suomesta käsin.
Tulosrajat yleisurheilun MM-kisoissa 2022
MM-yleisurheilu on tulosrajojen puitteissa äärettömän kovatasoinen urheilutapahtuma, sillä tulosrajoja on muutettu selkeästi ylöspäin edellisistä Dohan MM-kisoista. Suomalaisten kilpailijoiden kannalta yleisurheilun MM-kisat tulosrajat ovat todella pahoja.
Aikaraja tulosten tekemiselle maratonilla ja 35 kilometrin kävelyissä päättyi 29. toukokuuta. Muissa aikaraja on 26. kesäkuuta eli juhannusviikolla.
Alla on yleisurheilun MM-kisat tulosrajat lajikohtaisesti naisissa ja miehissä.
Laji | Naiset | Miehet |
---|---|---|
100 m | 11,15 | 10,05 |
200 m | 22,80 | 20,24 |
400 m | 51,35 | 44,90 |
800 m | 1.59,50 | 1.45,20 |
1500 m | 4.04,20 | 3.35,00 |
5000 m | 15.10,00 | 13.13,50 |
10 000 m | 31.25,00 | 27.28,00 |
Maraton | 2.29.30 | 2.11.30 |
3000 m esteet | 9.30,00 | 8.22,00 |
100/110 m aidat | 12,84 | 13,32 |
400 m aidat | 55,40 | 48,90 |
Korkeus | 196 | 233 |
Seiväs | 470 | 580 |
Pituus | 682 | 822 |
Kolmiloikka | 14,32 | 17,14 |
Kiekko | 63,50 | 66,00 |
Moukari | 72,50 | 77,50 |
Kuula | 18,50 | 21,10 |
Keihäs | 64,00 | 85,00 |
7-/10-ottelu | 6420 | 8350 |
20 km kävely | 1:31.00 | 1:21.00 |
35 km (50 km) | 2:54.00 (4.25.00) | 2:33.00 (3.50.00) |
Suomalaiset yleisurheilun MM-kisoissa 2022
Suomen yleisurheiluliitto nimesi ensimmäiset suomalaiset urheilijat Eugenen MM-kisoihin 31. maaliskuuta. Paikan MM-kisoihin sai seitsemän urheilijaa, jotka olivat ylittäneet tulosrajat jo vuonna 2021. Suomen joukkueessa on tällä hetkellä 11 urheilijaa, mutta lista tulee vielä täydentymään myöhemmin kesän aikana.
Uusimmat nimet Suomen joukkueessa ovat maratonille valittu Alisa Vainio ja 35 kilometrin kävelyissä esiintyvät Veli-Matti Partanen, Tiia Kuikka ja Elisa Neuvonen.
Hyvä esimerkki Suomen joukkueen muutoksista vielä kesän edetessä on suosikkilaji miesten keihäs, jossa lopulliset valinnat tehdään vasta vähän ajan päästä. Suomen joukkueeseen on tarkoitus ottaa mukaan noin 20 urheilijaa, jos se on vain mahdollista. Sen yli mukaan otettavat urheilijat olisivat vain plussaa.
Suomen joukkue sisältää tällä hetkellä käytännössä vain puolet siitä urheilijoiden listasta mitä olisi tarkoitus saada mukaan.
Laji | Urheilija |
---|---|
3000 m ej | Topi Raitanen |
800 m | Sara Kuivisto |
1500 m | Sara Kuivisto |
Maraton | Alisa Vainio |
Seiväs | Wilma Murto |
3-loikka | Senni Salminen |
Moukari | Silja Kosonen |
Moukari | Krista Tervo |
35 km kävely | Aleksi Ojala |
35 km kävely | Veli-Matti Partanen |
35 km kävely | Tiia Kuikka |
35 km kävely | Elisa Neuvonen |
Yleisurheilun MM-kisat 2022 Ranking – sijoitukset
Eugenen MM-kisoihin voi päästä mukaan myös ranking-sijoituksilla. Jokaisella lajilla on oma rankinginsa, joissa MM-kisoihin laskettavat tulokset on tehtävä rata- ja kenttälajeissa 26. kesäkuuta mennessä.
Jokaisessa rankingissa ilmoitetaan MM-kisoihin otettavien urheilijoiden määrä. Lukema voi kasvaa vain siinä tapauksessa, että tulosrajan rikkoneita on enemmän kuin lajikohtainen urheilijamäärä on. Ranking-sijoitukset elävät silti runsaasti kesän aikana ja ehtivät muuttua monesti.
Yleisurheilun MM-kisat ennakkosuosikit
Eugenen MM-kisojen tulosrajat ovat niin kovat, että urheilutapahtumaan pääsee mukaan vain timanttisen hyviä urheilijoita. Joissain lajeissa on selkeitä ennakkosuosikkeja, kun taas toisissa peli on lähtökohtaisesti enemmän avoinna.
Yleisurheilun MM-kisat voittajat ovat erityisesti tämän vuoden kisoissa mestaruutensa ansainneet. Yleisurheilun MM-kisat voittajat eivät hyvin todennäköisesti tule sisältämään ainuttakaan suomalaista, mikä on puhtaasti aitoa realismia.
On hyvä muistaa, että Venäjän ja Valko-Venäjän urheilijat eivät pääse osallistumaan myöskään tuleviin MM-kisoihin, joten heidän sijoituksensa rankingeissa eivät ole voimassa Eugenen MM-radoilla. Historiallisesti Venäjä ja Valko-Venäjä ovat menestyneet mitalitaulukoissa hyvin. Näin ollen mitalisijoilla ja voittajina tullaan näkemään enemmän uusia nimiä.
Olemme poimineet alle muutamia Eugenen suuria ennakkosuosikkeja, joilta on lupa odottaa myös tulevissa MM-kisoissa vahvaa menestystä.
Elaine Thompson-Herah
Elaine Thompson-Herah lähtee yhtenä suurimmista ennakkosuosikeista taistelemaan MM-kisojen voitosta naisten 100 metrin ja 200 metrin matkalla. Jamaikalainen on kaksinkertainen olympiavoittaja ja esiintyi viimeksi Tokiossa mainiosti. Thompson-Herah on ollut hienossa iskussa ja suuria ehdokkaita kuulumaan listaan yleisurheilun MM-kisat voittajat.
Lamont Marcell Jacobs
Olympiakisoissa hienosti menestynyt Lamont Marcell Jacobs on yksi parhaista voittajaehdokkaista 100 metrin pikajuoksussa ja pituushypyssä. Jacobs voitti kultaa vuoden 2021 Tokion olympialaisten 100 metrin juoksussa Euroopan uudella ennätyksellä 9,80. Sen jälkeen italialainen johdatti saapasmaan viestikultaan vastoin monia odotuksia.
Anderson Peters
Miesten keihäs kiinnostaa Suomessa aina paljon, ja tämän vuoden MM-kisoissa Anderson Peters on kiistatta yksi suurista ennakkosuosikeista. Hän heitti aiemmin keväällä hurjan yli 93 metrin kaaren. Petersiltä on näillä näytöillä lupa odottaa timanttista heittämistä myös MM-kisoissa. Jakub Vadlejch on toinen kilpailija, joka on ehtinyt heittää yli 90 metriä.
Karsten mukana kisoissa?
Yksi suurimmista kysymysmerkeistä tällä hetkellä on norjalainen aitajuoksun maailmanennätysmies ja olympiavoittaja Karsten Warholm, joka loukkaantui vähän aikaa sitten. Hänellä on mahdollisuudet päästä mukaan MM-kisoihin, mutta norjalaisen aika alkaa käymään silti vähiin. Hänellä on terveysongelmia takareitensä kanssa. Jos Warholm on kunnossa ja terveenä, niin häneltä on lupa odottaa taas upeita juoksuja.
Onko Suomella mahdollisuuksia mitalisijoihin?
Suomella on pääasiassa hyvin ohuet mahdollisuudet yltää mitalisijoihin. Suomi on voittanut edellisen kerran MM-kisoissa kultaa vuonna 2007, ja muutenkin parhaat vuodet ovat olleet ainakin toistaiseksi takana päin. Suomelta jokainen mitalisijoitus olisi valtava onnistuminen.
Tokiossa Suomella ei ollut yhtään etukäteen todennäköistä mitalistia. Enemmän yleisurheilun EM-kisoissa myös Suomella voi olla saumat yltää mitaleille.
Siinä missä suomalaisten saumat päästä mitalisijoille ovat suureksi osaksi heikot, niin Suomella on kuitenkin muutamia urheilijoita, jotka voivat pystyä parhaassa tapauksessa yltämään kolmen joukkoon. Yksi tällaisista urheilijoista on Oliver Helander, joka kiskaisi kesäkuun puolessa välissä lähes 90 metrin kaaren. Helander onkin suomalainen urheilija, jolta voi odottaa myös MM-kisoissa aidosti kovaa suoritusta.
Mitalisijoja toivotaan
Suurelle osalle suomalaisista urheilijoista ei ole realistista yltää omissa lajeissaan kolmen joukkoon, mutta Suomen yleisurheilu on menossa tauon jälkeen parempaan suuntaan. Jos Suomi onnistuu saamaan MM-kisoihin yli 20 urheilijaa, niin se varmasti tyydyttäisi myös kotimaista yleisurheiluliittoa. Mitään suurta menestystä ei voi Eugenessa odottaa, mutta muutaman mitalin nappaaminen ei olisi mikään jättikoon yllätys.
Suomi ei ole saanut edellisistä MM-kisoista yhtään mitalia, joten rehellisesti sanottuna jokainen mitalisijoitus olisi jo sen valossa enemmän kuin hieno suoritus. Suomi ei ole saanut tällä tasolla mitaleja Pariisin 2003, Berliinin 2009, Daegun 2011, Lontoon 2017 ja Dohan 2019 kisoista.
Toivottavasti tilanne tulee nyt muuttumaan, ja varsinkin mainitulta Helanderilta on lupa odottaa aitoa taistelua lähellä kärkeä.
Yleisurheilun MM-kisat 2022: tulokset 🏅
Ensimmäiset Eugenen kisaratojen mitalit jaetaan naisten 20 kilometrin kävelyssä, jonka perään on vuorossa heti miesten 20 kilometrin kävely. MM-yleisurheilu saadaan päätökseen 24. heinäkuuta, jolloin myös yleisurheilun MM-kisat tulokset on saatu kokonaisuudessaan valmiiksi.
Eugenessa kello on 10 tuntia vähemmän kuin Suomessa. Näin ollen kun Eugenessa järjestetään paikallista aikaa aamusessio, Euroopassa eletään silloin ilta-aikaa. Iltasessiot ovat puolestaan aamuyöstä.
Huomioithan, että uhkapelaaminen on Suomessa rajoitettua ja sallitaan vain Veikkauksen kautta. Käytä yllä olevaa linkkiä vain, jos vierailet muualta kuin Suomesta käsin.
Yleisurheilun MM-kisat 2022 – parhaat kertoimet
Yleisurheilun MM-kisat parhaat kertoimet tarjoavat mainiot puitteet tavoitella menestystä, löytää aidosti hyvää pelattavaa ja todellisia positiivisen odotusarvon vetokohteita. Yleisurheilun MM-kisat 2022 kertoimet ovat usein kiitettäviä, sillä pelaajille on tarjottava tänä päivänä etenkin isoissa tapahtumissa huippuluokan kertoimia.
Kova kilpailu asiakkaista edellyttää aidosti loistavia kertoimia. Yleisurheilun MM-kisat vedonlyönti on hyvä keskittää vain ylikertoimiin ja parhaiden kertoimien pelaamiseen. Yleisurheilun MM vihjeet auttavat myös betsaamisessa.
Kannattaa pyrkiä pelaamaan myös yleisurheilun megatapahtumassa vain parhaita kertoimia ja jättää muut väliin. Samat perusohjeet toimivat myös yleisurheilussa, jossa asiakkaiden on syytä pelata vain tarpeeksi korkeita kertoimia, jotka tuovat pitkässä juoksussa positiivista odotusarvoa. Parhaat kertoimet MM-kisoihin voivat löytyä vaihtelevasti useilta vedonlyöntisivustoilta.
Kannattaa aina tehdä kerroinvertailua ja tsekata vielä mahdollisesti parempia kertoimia. Joissain vetokohteissa voi olla toisaalta todella hyviä kertoimia, mutta vain pienet panosrajat.
Suomalaisten yleisurheilumenestys 🏅
Suomi on saavuttanut MM-kisoissa yhteensä seitsemän kultaa, joista viisi on tullut keihäänheitosta, yksi naisten 10 kilometrin kävelystä ja yksi miesten 50 kilometrin kävelystä. Suomi on osallistunut kaikkiin MM-kisoihin ja kerännyt niistä 22 mitalia.
Kultaisten mitaleiden ohella Suomi on saanut historian saatossa kahdeksan hopeaa ja seitsemän pronssia.
Suomi voitti ensimmäisen kultamitalinsa vuonna 1983, jolloin Tiina Lillak heitti keihäässä 70,82. Seuraavaksi kultaa Suomeen toivat Seppo Räty ja Kimmo Kinnunen.
Sari Essayah, Valentin Kononen ja Aki Parviainen olivat ennen 2000-lukua muut suomalaiset, jotka ylsivät MM-kisoissa lajinsa ykköseksi. Sen jälkeen vain Tero Pitkämäki on saanut kultaa vuonna 2007. Pitkämäki voitti vielä hopeaa ja pronssia Pekingissä ja Moskovassa.
Siinä missä suomalaisten menestys on jäänyt viime vuosina turhan laihaksi, niin Suomi on pärjännyt maan kokoon nähden vähintään kelvollisesti. Monet pitävät Suomen menestystä jopa hyvänä.
Keihäänheitto on ollut historiassa sinivalkoisten suurta vahvuutta. Suomelta kuitenkin löytyy useita maailmanmestareita ja mitalisteja, joskin suunta on ollut sen verran huolestuttava, että varsinkin kirkkaissa mitaleissa voi helposti mennä seuraavaan kultaiseen suoritukseen aikaa.
Yleisurheilun MM-kisat 2022 – Usein kysytyt kysymykset
Milloin järjestetään yleisurheilun MM-kisat 2022?
Tulevat MM-kisat pidetään Yhdysvalloissa Oregonin Eugenessa 15.–24.7. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kisat järjestetään Yhdysvalloissa.
Mitkä ovat urheilutapahtuman tulosrajat?
Tulosrajat ovat todella kovat. Suomalaisista vain harvat pystyvät rikkomaan tulosrajat jo viime kesän kannalta. Tulosrajat löydät ylempää. Tulosrajojen ohella MM-kisoihin voi yltää mukaan myös rankingin avulla.
Onko Suomella mahdollisuuksia saada mitaleja yleisurheilun MM-kisoissa 2022?
Suomella on suureksi osaksi vain pienet mahdollisuudet yltää mitaleille. Muutamat suomalaiset urheilijat kuten Oliver Helander voivat taistella mitalisijoista, mutta muuten suomalaisten saumat mitaleille ovat pienet.
Milloin Suomi on saanut viimeksi MM-kisoissa kultaa?
Tero Pitkämäki on voittanut viimeksi kultaa keihäässä vuonna 2007. Suomi on voittanut historiansa aikana yhteensä seitsemän kultamitalia. Suomen parhaat menestykset ovat tulleet vuosien saatossa keihäästä.
Mikä tv-kanava lähettää Suomessa Eugenen MM-kisat?
YLE näyttää Suomessa urheilutapahtuman kattavasti koko kansalle. YLE välittää MM-kisat kaikille laajasti tv:ssä, netissä ja radiossa. Lisäksi YLE lähettää Eugenen MM-kisojen ohella myös paljon muuta yleisurheilua.