Euroviisut 2023 vedonlyönti alkaa jälleen kiihtyä. Historiallinen viisukilpailu saa jatkoa Englannin Liverpoolissa 9.-13.5. Katso alempaa Eurovision 2023 ennakkosuosikit!
Myös Uuden Musiikin kilpailu on käyty, ja voittajaksi selvisi Käärijä biisillä Cha cha cha! Biisi on noussut sensaatioksi maailmalla, ja vedonlyöntisivustotkin povaavat sille loistavia mahdollisuuksia.
Vertaile Eurovision Song Contest kertoimia ja vedonlyöntisivustoja
Huomioithan, että uhkapelaaminen on Suomessa rajoitettua ja sallitaan vain Veikkauksen kautta. Käytä yllä olevaa linkkiä vain, jos vierailet muualta kuin Suomesta käsin.
💗 Euroviisut vedonlyönti – ennakkosuosikit ja parhaat kertoimet 2023 🎵
Suomen edustaja Käärijä on niittänyt mainetta Cha cha cha -kappaleella ja persoonallisella esiintymisellään myös Euroopan ulkopuolella, ja sille moni vedonlyöntiyhtiö povaakin kakkossijaa kertoimien puolesta. Euroviisut vedonlyönti saattaa siis tuottaa tulosta, jos veikkaa Suomelle historian toista viisuvoittoa.
Ennakkosuosikki on Ruotsi. Sille oli annettu matalimmat kertoimet, ennen kuin Melodifestivalen oli käyty. Ruotsin edustaja on jo toista kertaa Loreen, joka voitti kisan vuonna 2012 hitillä Euphoria. Nyt hän osallistuu viisuihin kappaleella Tattoo.
Myös Ukrainan kertoimet povaavat taas menestystä, vaikka se ei ykkössuosikin asemassa tänä vuonna olekaan. Osallistuja on Tvorchi kappaleella Heart of Steal.
Kaikki maat eivät ole vielä julkaisseet edustajiaan, joten ennakkosuosikit 2023 voivat vielä muuttua lähiviikkoina.
Euroviisut vedonlyönti 2023 – kertoimet finaaliin
Katso listaamamme parhaat Euroviisukertoimet Vihjemedian englanninkieliseltä sivuilta. Muista betsata nettisivustoilla vain, jos asuinmaasi lainsäädäntö sallii sen. Päivitämme Euroviisut finalistit ja kertoimet sitä mukaa, kun uutta tietoa tulee. Muista siis pitää sivua silmällä! Katso alta esiintymisjärjestys.
Veikkaus | Unibet | Comeon | |
Ruotsi | 1.42 | 1.55 | 1.47 |
Suomi | 3.39 | 3.00 | 3.25 |
Israel | 56.90 | 15.00 | 15.00 |
Ukraina | 56.79 | 15.00 | 9.00 |
Norja | 54.49 | 18.00 | 21.00 |
Katso lisää kertoimia ja erikoiskohteita🎵
Huomioithan, että uhkapelaaminen on Suomessa rajoitettua ja sallitaan vain Veikkauksen kautta. Käytä yllä olevaa linkkiä vain, jos vierailet muualta kuin Suomesta käsin.
Euroviisu finaali 2023
Ennalta varmat osallistujat Euroviisut 2023 finaalissa ovat Saksa, Ranska, Espanja, Iso-Britannia ja Italia. Semifinaalit on nyt käyty, joten koko kattaus on nyt tiedossa. Katso osallistujat alta.
Vuonna 2000 laadittiin sääntö, jonka mukaan suurimmat rahoittajamaat pääsevät aina automaattisesti finaaliin. Lisäksi isäntämaa on mukana automaattisesti. Tällä kertaa isäntämaa on jo yksi BIG5-maista, joten finaalissa on nyt 5 varmaa maata.
Euroviisut 2023 finaali – Esiintymisjärjestys
Finaali (13.5.2023) esiintymisjärjestys ja kappaleet:
Maa | Esiintyjä | Kappale |
---|---|---|
ENSIMMÄINEN PUOLISKO | ||
Itävalta | We Are Domi | Who the Hell is Edgar |
Portugali | Mimicat | Ai Coração |
Sveitsi | Remo Forrer | Watergun |
Puola | Blanka | Solo |
Serbia | Luke Black | Samo mi se Spava |
Ranska | La Zarra | Évidemment |
Kypros | Andrew Lambrou | Break a Broken Heart |
Espanja | Blanka Paloma | Eaea |
Ruotsi | Loreen | Tattoo |
Albania | Albina ja Familja Kelmendi | Duje |
Italia | Marco Mengoni | Due vite |
Viro | Alika | Bridges |
Suomi | Käärijä | Cha cha cha |
TOINEN PUOLISKO | ||
Tsekki | Vesna | My sister’s Crown |
Australia | Voyager | Promise |
Belgia | Gustaph | Because of You |
Armenia | Brunette | Future Lover |
Moldova | Pasha Parfeni | Soarele si luna |
Ukraina | Tvorchi | Heart of Steel |
Norja | Alessandra | Queen of Kings |
Saksa | Lord of the Lost | Blood & Glitter |
Liettua | Monika Linkytė | Stay |
Israel | Noa Kirel | Unicorn |
Slovenia | Joker Out | Carpe Diem |
Kroatia | Let 3 | Mama Šč |
Iso-Britannia | Mae Muller | I Wrote a Song |
Betsaa Euroviisuissa🎵
Huomioithan, että uhkapelaaminen on Suomessa rajoitettua ja sallitaan vain Veikkauksen kautta. Käytä yllä olevaa linkkiä vain, jos vierailet muualta kuin Suomesta käsin.
Voittajalaulun tittelin ansaitsee se, joka saa eniten pisteitä äänestyksessä. Äänet koostuvat puoliksi asiantuntijaraadin äänistä ja puoliksi yleisöäänistä. Ääniä voi antaa sekä puhelimitse että nykyään myös mobiilisovelluksen välityksellä. Omaa maata ei saa kilpailussa äänestää.
Vuodesta 2016 lähtien pisteet on jaettu siten, että kukin maa antaa pisteet kahteen kertaan. Pisteet jaetaan niin, että paras esitys saa yhteensä 12 pistettä, toiseksi paras 10 pistettä ja seuraavat kukin 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2 ja 1 pistettä.
Ensimmäisellä kierroksella julkaistaan asiantuntijaraadin antamat pisteet, ja ne jakaa suorassa televisiolähetyksessä kunkin maan pisteidenjakaja, joka on usein julkisuudesta tuttu henkilö, esimerkiksi edellisvuoden viisuedustaja.
Toisella kierroksella julkaistaan kaikkien maiden yleisöäänestyksen pisteet yhteenlaskettuna asiantuntijoiden pisteiden kanssa.
Uudistus Euroviisuissa 2023
Vuonna 2023 saadaan äänestysprosessiin uusia sääntöjä. Kisoissa on haluttu antaa enemmän valtaa yleisöäänille (kuten oikein on!), joten finaalin menijät valitaan nyt täysin yleisön äänillä.
Toinen uutuus on, että myös kisojen ulkopuoliset maat saavat äänestää omaa suosikkiaan. Nämä äänet lasketaan yhteen, ja niillä on saman verran paino-arvoa yhdessä, kuin jokaisella osallistujamaalla.
Ulkosuomalaisille tämä on erityisen hauska juttu, sillä nyt Suomea voi kannattaa vaikka Amerikasta asti! Ei muuta kuin Cha cha cha soimaan ja lisää faneja Suomen paidattomalle riehujalle.
Euroviisut vedonlyönti 2023
Euroviisuista on tullut suosittu vedonlyöntikohde, joka kerää vuosittain kymmeniä, jopa satoja miljoonia katsojia ympäri Euroopan ja jopa sen ulkopuolelta. Innokkaimmat fanit ovat viisuhuumassa mukana maiden omista esikarsinnoista lähtien aina finaaliin saakka.
Useimmiten satunnaisesti vetoa lyövät pelaajat asettavat vetoja enimmäkseen Euroviisut finaaliin. Pääasiallisesti vetokohteina on Euroviisut tulokset eli voittaja tai top 3. Ammattilaiset ja vakavammin vedonlyöntiä harrastavat sen sijaan keräävät vetolapulle voittajavetojen lisäksi myös hieman erikoisempia kohteita.
Erikoiskohteissa Euroviisu kertoimet ovat usein parempia pelaajan kannalta ja siten mahdollisuus tehdä voittoa kasvaa. Kannattaakin katsastaa hieman epätavallisempia Euroviisut vedonlyönti kohteita, sillä niistä löytynee myös betsaajien himoitsemia ylikertoimia.
Vetoja voi asettaa ennakolta ja itse viisujen aikaan sekä semifinaaleihin että itse finaaliin – tietysti myös live-vetoina. Suuresta suosiosta huolimatta, harvemmin mikään vedonlyöntisivusto kuitenkaan näyttää Euroviisuja live stream -palvelussaan.
Huomioithan, että uhkapelaaminen on Suomessa rajoitettua ja sallitaan vain Veikkauksen kautta. Käytä yllä olevaa linkkiä vain, jos vierailet muualta kuin Suomesta käsin.
Euroviisut finaali – mikä maa sijoittuu viimeiseksi?
Vedonlyöntilistojen lopusta löytyy useampikin vaihtoehto. Moni ei tunnu innostuneen esimerkiksi Portugalin kappaleesta Ai Coração, jonka esittää Mimicat. Toisaalta se pääsi finaaliin asti, joten muutama uusi fani on varmasti löytynyt.
Päätapahtuma eli Euroviisut finaali pärähtää käyntiin lauantaina kello 22.00.
Voittajavetojen lisäksi tarjolla on kaikkea maan ja taivaan väliltä. Euroviisut vedonlyönti 2023 on täydessä vauhdissa ja se näkyy myös lisääntyneinä kohteina ja kertoimina vedonvälittäjien sivuilla.
Viisut keräävät joka vuosi miljoonia katsojia tv:n ääreen. Fanien iloksi myös vedonlyöntisivustoilla on tarjolla mitä erilaisempia vetokohteita. Nappaa parhaat Euroviisut kertoimet 2023 vetolapullesi Vihjemediasta!
Viisujen ensimmäinen semifinaali järjestetään tiistaina ja toinen semifinaali torstaina. Katso esiintymisjärjestys alta!
Euroviisut 2023 – Usein kysytyt kysymykset
- Milloin Euroviisut 2023 järjestetään?
Eurovision Song Contest 2023 järjestetään 09.-13.5.2022 Englannin Liverpoolissa. Euroviisut finaali 2023 on lauantaina 13.5.2023. - Onko Suomi mukana Euroviisuissa?
Suomi on mukana. Esitysvuoro ei ole vielä tiedossa. - Kuka edustaa Suomea Euroviisuissa 2023?
Vuonna 2023 Euroviisuissa Suomen edustaja on Käärijä kappaleella Cha cha cha. - Voiko Euroviisuissa lyödä vetoa?
Euroviisuista voi lyödä vetoa. Euroviisut vedonlyönti tarjoaa kohteita laidasta laitaan, voit lyödä vetoa esimerkiksi voittajasta, jumbosijasta tai tietyn maan sijoituksesta. - Euroviisujen 2023 ennakkosuosikit?
Tällä hetkellä voittajasuosikkeja ovat Ruotsi ja Suomi.
Euroviisu semifinaalit 2023
Semifinaalit käytiin tuttuun tapaan kahdessa osassa.
Semifinaali 1 (9.5.2023) esiintyjät ja kappaleet:
Maa | Esiintyjä | Kappale |
---|---|---|
Norja | Alessandra | Queen of Kings (F) |
Malta | The Busker | Dance (Our own party) |
Serbia | Luke Black | Samo mi se spava (F) |
Latvia | Sudden Lights | Aija |
Portugali | Mimicat | Ai Coração (F) |
Irlanti | Wild Youth | We are one |
Kroatia | Let 3 | Mama Šč (F) |
Sveitsi | Remo Forrer | Watergun (F) |
Israel | Noa Kirel | Unicorn (F) |
Moldova | Pasha Parfeni | Soarele si Luna (F) |
Ruotsi | Loreen | Tattoo (F) |
Azerbaijan | TuralTuranX | Tell me more |
Tšekki | Vesna | My Sister’s Crown (F) |
Alankomaat | Mia Nicolai & Dion Cooper | Burning Daylight |
Suomi | Käärijä | Cha cha cha (F) |
(F) = Pääsi finaaliin
Semifinaali 2 (11.5.2023) esiintyjät ja kappaleet:
Maa | Esiintyjä | Kappale |
---|---|---|
Tanska | Reiley | Breaking My Heart |
Armenia | Brunette | Future Lover (F) |
Romania | Theodor Andrei | D.G.T. (Off and On) |
Estonia | Alika | Bridges (F) |
Belgia | Gustaph | Because of You (F) |
Kypros | Andrew Lambrou | Break a Broken Heart (F) |
Islanti | Diljá | Power |
Kreikka | Victor Vernicos | What They Say |
Puola | Blanka | Solo (F) |
Slovenia | Joker Our | Carpe Diem (F) |
Georgia | Iru | Echo |
San Marino | Piqued Jacks | Like An Animal |
Itävalta | Teya & Salena | Who the Hell is Edgar? (F) |
Albania | Albina & Familja Kelmendi | Duje (F) |
Liettua | Monika Linkytė | Stay (F) |
Australia | Voyager | Promise (F) |
(F) = Pääsi finaaliin
Kummastakin semifinaalista 10 parasta pääsee finaaliin. Jatkoon menijöiden kokonaispisteet koostuvat puoliksi yleisöäänistä ja puoliksi kansainvälisen raadin äänistä.
Isäntämaa ja suuret maat – kutsutaan myös nimellä BIG5 – jaetaan arpomalla kahteen ryhmään, ja maat saavat äänestää jo semifinaaleissa. Omaa maata ei saa äänestää, ei kansainvälinen raati eikä yleisö.
Ensimmäiseen semifinaaliin osallistuvat maat saavat äänestää yhdessä automaattisesti finaaliin päässeiden maiden eli Saksan, Italian ja Hollannin kanssa.
Samalla tavalla toisessa semifinaalissa saavat äänestää siihen osallistuvat maat yhdessä automaattisesti finaaliin päässeiden maiden eli Iso-Britannian, Espanjan ja Ranskan kanssa.
Uuden Musiikin Kilpailu 2023 edustajat ja kappaleet
UMK 2023 järjestetään 25.helmikuuta. Vuoden 2023 UMK keräsi yhteensä 362 hakemusta. Kaikkien hakijoiden keskuudesta asiantuntijaraati valitsi finaaliin yhteensä seitsemän osallistujaa, jotka listaamme alla. Lue Uuden musiikin kilpailun historiasta ja periaatteesta alempaa.
UMK 2023 finalistit julkaistiin yleisölle 11.1.2023. Kirjoitushetkellä kappaleita ei ole vielä päässyt kuulemaan, vaan ne luovutetaan yleisön korviin yksi kerrallaan.
Voittaja valitaan yleisöäänten ja kansainvälisen raadin yhteistuloksella niin, että 25 % painoarvo oli kansainvälisellä asiantuntijaraadilla ja 75 % yleisöäänillä. Kansainväliseen raatiin kuuluivat tänä vuonna Kypros, Espanja, Norja, Saksa, Tsekki, Serbia ja Italia. The Rasmus oli myös Euroviisut vedonlyönti ennakoissa selvä voittajasuosikki.
UMK 2023 finalistit:
- Keira – “No business on the dancefloor”
- Benjamin – “Hoida mut”
- Robin Packalen – “Girls like you”
- Lxandra – “Something to lose”
- Käärijä – “Cha cha cha”
- Kuumaa – “Ylivoimainen”
- Portion Boys – “Samaa taivasta katsotaan”
Tässä joukossa oli monia potentiaalisia ehdokkaita. Ylivoimaisella äänivyöryllä voittanut Käärijä pääsee kokeilemaan siipiään Euroviisuissa 2023! Toivottavasti jo signatuuriksi muodostunut painija-asu nähdään lavalla myös loppukilpailuissa!
Euroviisut 2022
Euroviisut 2022 järjestettiin Torinossa, Italiassa, kiitos viime vuoden voittajan Måneskinin. Euroviisut tulokset ovat selvillä lauantain ja sunnuntaina välisenä yönä – usein lopulliset tulokset ovat selvillä vasta reippaasti yli puolen yön. Kannattaa siis varata riittävästi kahvia termospulloon mikäli mielit valvoa loppuu saakka ja odottaa, kun Euroviisut voittajat julkistetaan.
Tämän vuoden viisuissa oli mukana 40 osallistujamaata, sillä Armenia ja Montenegro palasivat kisaan. Boikotointien vuoksi Venäjä on Euroviisujen mustalla listalla eikä saa osallistua. Eurovision laulukilpailu 2022 oli järjestyksessään jo 66.
Vuoden 2022 Euroviisut ennakkosuosikki ylitse muiden – Ukraina
Tämänhetkisen maailmantilanteen takia yhdelle maalle on annettu ehdoton ennakkosuosikin asema. Oli biisi mikä vain, pisteitä varmasti sataa jo ihan solidaarisuudesta kansakunnan ahdinkoa kohtaan. Euroviisut ennakkosuosikki on ehdottomasti Ukraina.
Ukrainaa edusti Kalush Orchestra kappaleella “Stefania”. Ukrainan euroviisuedustaja oli rap-musiikkia esittävä viiden hengen bändi. Biisi on tarttuva, ja siinä kohtaavat kansanmusiikinomaiset melodiat räpin tykityksen kanssa. Bändi koostuu Kalush-nimisestä rap-yhtyeestä, johon vuonna 2021 lisättiin kaksi soittajaa “orkesteria” perustettaessa.
Me Vihjemedian toimituksessa koemme biisin olevan kärkisijojen arvoinen jo ilman maailman konflikteja. Ja väkisinkin se lisää kappaleen vaikuttavuutta, kun nuoret miehet laulavat äidistä aikana, kun sama ikäpolvi puolustaa kotimaataan.
Euroviisut vedonlyönti: suositut vedonlyöntikohteet
Euroviisut on yksi suosituimmista viihdetapahtumista sekä kotisohvilla ohjelmaa katsovien keskuudessa että koko vedonlyöntimaailmassa. Mitä lähemmäksi toukokuuta mennään, sitä kuumempana veikkaus niin voittajasta kuin mahdollisista skandaaleista käy.
Euroviisut vedonlyönti 2021 ei ole vain ammattilaisten keskuudessa suosittua, sillä monet “amatööritkin” laittavat vetoja sisään oman suosikkinsa puolesta.
Alla muutamia suosituimpia vetokohteita:
- Voittaja: Lyö vetoa Euroviisujen voittajasta. Tämä on useimmille vedonlyöjille se pääkohde.
- H2H: Lyö vetoa siitä, kumpi maa sijoittuu korkeammalle – esimerkiksi Suomi vai Ruotsi, vähän niin kuin lätkäottelussa.
- Top X: Lyö vetoa maiden sijoittumisesta, esimerkiksi top 10 tai top 3. Usein voit myös luoda vetoa päinvastaisesta tuloksesta eli, että veikkaamasi maa ei sijoitu kolmen tai kymmenen parhaan joukkoon.
- Ryhmän paras: Lyö vetoa esimerkiksi Pohjoismaiden parhaiten sijoittuvasta maasta.
- Last Place: Lyö vetoa, kuka jää Euroviisujen viimeiselle sijoitukselle. Tämä on hyvin suosittu vedonlyöntikohde.
- Semifinaaliin pääsijät: Lyö vetoa tietyn maan jatkoon pääsemisestä. Erityisesti esimerkiksi maat, jotka ovat hilkulla pääsemässä semifinaaliin, voivat olla oivia vedonlyöntikohteita, jos oma näkemyksesi sattuu olemaan hyvä. Usein nämä vedot ovat olleet semifinaalien jännittävimpiä momentteja.
Yllä mainittujen lisäksi tarjolla on erilaisia vetomuotoja ja ne vaihtelevat sekä vuosittain että vedonlyöntisivustojen mukaan.
Euroviisut vedonlyönti: poikkeavat voittajavedot
Vedonlyönti Euroviisujen voittajasta on käynnissä! Ylivoimaisesti suosituin markkina lajissa kuin lajissa on voittajavedot, mutta näissä skaboissa se ei kuitenkaan välttämättä ole se paras tai tuottavin vaihtoehto.
Euroviisujen, kuten myös muiden viihdetapahtumien vedonlyönti eroaa urheiluvedonlyönnistä muutamallakin eri tavalla.
Yleensä melkein missä tahansa urheilulajissa selkeäkin ennakkosuosikki voi hävitä yksittäisen ottelun ketä tahansa joukkuetta vastaan. Euroviisuissa näin harvemmin tapahtuu.
Siinä, missä urheilutapahtumissa on pitkässä juoksussa hyvä mennä vastavirtaan ja äänestää päinvastoin kuin isot massat, on äänestämällä tapahtuvissa kilpailuissa suotavampaa mennä massan mukana.
Jo aikaisin keväällä ennakkosuosikeiksi nousseet maat ovat melkeinpä aina myös lopputuloksissa kärjessä. Toki, jos voittajasta käydään tiukka taisto kahden-kolmen maan kesken, muista poikkeava vetovalinta voi tuoda pelaajalle kunnon voittopotin. Mutta yleisesti ottaen Euroviisuissa vedonlyöjien kannattaa seurata kaikkia mahdollisia markkinoita.
Vinkit Euroviisujen vedonlyöntiin
Jos haluat löytää parempia kertoimia, ja asettaa vetoja, joita aivan kaikki perusfanit eivät pelaa, kannattaa suosiolla skipata voittajaveto, ja keskittyä enemmin esimerkiksi Head-to-Head -vetoihin eli veikkaamalla, kumpi kahdesta maasta sijoittuu paremmin.
Meidän vinkkinämme on, että älä yritä miettiä liikaa, mikä kappaleista on paras, vaan mieti ennemmin sitä, millä kappaleella on paras todennäköisyys viedä voitto. Lue foorumeita ja muiden vedonlyöjien kommentteja ja vertaile niitä omiisi.
Älä saman tien muuta omaa näkemystäsi, mutta ole avoin muutamaan sitä, jos löydät uutta tärkeää infoa. Muista myös katsoa edellisten vuosien kappaleita, jotta tiedät tarkemmin, miksi tuomarit heittivät kyseiset kipaleet kilpailun kärkipisteille.
Osalle katsojista Euroviisut vedonlyönti on vain lisämauste itse laulukilpailuun, jolloin vetoja asetetaan kieli poskella. Toki tällöinkin kannattaa hieman seurata kertoimien muutoksia, jotta vedoista on edes teoreettisesti mahdollista saada jotain takaisin.
Ja lopuksi se kaikista tärkein, panosta vain sen verran kuin sinulla on varaa hävitä! Vaikka omalla panoksella onkin mukava voittaa riihikuivaa käteistä, on oma pelibudjetti silti hyvä suunnitella aina huolellisesti.
Monet kasinot ja vedonlyöntisivustot tarjoavat myös erilaisia vastuullisen pelaamisen työkaluja, joilla voit pitää oman Euroviisut vedonlyönti pelibudjettisi paremmin hallinnassa.
Hyödynnä vedonlyöntibonukset
Monet vedonlyöntisivustot tarjoavat pelaajilleen satojen eurojen arvoisia veikkausbonuksia, kuten ilmaista pelirahaa tai ilmaisvetoja.
Välillä bonuksiin on tiettyjä rajoituksia eli voit asettaa vetoja ainoastaan ennalta valittuihin urheilulajeihin, mutta joillakin vedonlyöntisivustoilla bonukset voi käyttää vapaavalintaisessa kohteessa, esimerkiksi Euroviisujen vedonlyönnissä.
Kun vedonlyöntikohteenasi on Euroviisut 2022, kannattaa ensimmäisenä tarkistaa, löytyykö jostain vedonlyöntibonuksia viisuille. Muista tutkia ja vertailla eri kasinoiden bonuksia rauhassa, ja valitse niistä itsellesi sopivin tai sopivimmat.
Vertaile sivustoja
Monet kasinot jakavat viisuihin sopivia bonuksia ja ilmaisvetoja jo hyvissä ajoin ennen semifinaalia ja finaalia. Paras tapa on pitää silmällä vedonlyöntisivuston tarjoussivua tai vaihtoehtoisesti lisätä itsesi vedonvälittäjän postitus-/markkinointilistalle, jotta saat ensimmäisenä tiedon uusimmista tarjouksista.
Bonusten avulla pystyt mahdollisesti panostamaan enemmän ja täten myös voittamaan enemmän. Saatat myös saada rahaa takaisin, mikäli vedonlyöntisivustolla on tarjolla käteispalautuksia.
Muista aina lukea bonuksen tarkemmat ohjeet itse tarjouksesta tai kasinon sivuilta. Jos et löydä tietoa mistään, voit ottaa yhteyttä kyseisen kasinon asiakaspalveluun.
Huomioithan, että uhkapelaaminen on Suomessa rajoitettua ja sallitaan vain Veikkauksen kautta. Käytä yllä olevaa linkkiä vain, jos vierailet muualta kuin Suomesta käsin.
Erityistä Euroviisuissa 2022
Heti kun pandemiasta on päästy selvemmille vesille, päätti naapurivaltiomme luoda uuden kriisin Eurooppaan. Sota Ukrainassa on saanut niin päättäjät kuin monet kansainväliset tapahtumat ottamaan kantaa myös poliittisesti.
Euroviisut eivät poikkea linjasta: vuonna 2022 Venäjän osallistuminen Euroviisuihin kiellettiin. Päätökseen tultiin lähinnä sosiaalisen median sekä muiden osallistujamaiden painostuksesta. Mm. Suomi sanoi jättävänsä kisat väliin, mikäli vihoittelevan naapurin sallittaisiin osallistua kisoihin. Järjestettiinhän Euroviisut alunperin tuomaan maita yhteen, joten tämmöisen rauhan ja rakkauden sopusoinnussa turhan sotimisen hyväksyminen olisi ihmeellistä.
Ukrainasta on tullut Euroviisujen suurin ennakkosuosikki. Tämä pieni Daavid Goljatin vieressä tulee varmasti saamaan huippumäärät pisteitä ihan jo maanpuolustuksen kannustuksena, oli kappale sitten 12 pisteen arvoinen tai ei. Toivottavasti rauha on maassa jo keväällä Euroviisujen koittaessa.
Euroviisut 2022 ulkoasu
Euroviisujen graafinen ilme vaihtuu vuosittain. Tämän vuotinen virallinen teema on “the Sound of beauty” eli vapaasti suomennettuna “Kauneuden ääni”.
Graafinen ilme on saanut inspiraation symmetrisistä muodoista, ja etenkin ääniaalloista. On siis pyritty kuvaamaan ääntä visuaalisesti. Muodot logossa ja teemoissa liittyvät ääniaaltotutkimukseen, jossa valkoista jauhetta siroteltiin metallilevylle ja sen läpi lähetettiin äänivärähtelyä. Valkoinen jauhe alkoi muodostaa kuvioita, joita voimme logossa ihastella.
Visuaalinen ulkoasu avaa mielikuvat aurinkoon ja kosmisiin portaaleihin. Nyt on siis lähdetty taiteelliselle linjalle, kuten kyseiseen tapahtumaan sopii. Myös lava on upea ilmestys. Sen on suunnitellut italialainen Francesca Montinaro. Taideteoksen nimi on “The Sun Within”.
Euroviisut uudistukset
Edellisvuosista poiketen, Euroviisut 2021 tekevät poikkeuksen taustalaulun suhteen. Tänä vuonna taustalaulu saa tulla nauhalta, mutta päälaulajan on edelleen esitettävä osuutensa livenä.
Aiemminhan myös taustalaulajien äänen oli oltava kunnossa, sillä heidänkin tehtävänsä oli laulaa livenä. Tänä vuonna taustakuoroihin valittaneenkin edustajia myös muiden kuin laulutaitojen perusteella.
Kymmenvuotisen uransa jälkeen viisujen virallinen valvoja, Jon Ola Sand on jäänyt pois tehtävästään, ja hänen saappaisiinsa astuu ruotsalainen, 46-vuotias Martin Österdahl, joka on toiminut päätuottajana vuosina 2013 ja 2016 Ruotsissa järjestetyissä Euroviisuissa. Jon Ola Sandin astuessa syrjään, on kuitenkin jäänyt vielä hieman epäselväksi, aikooko hän jossain määrin osallistua kilpailuun viisujen taustajoukoissa.
Euroviisuformaatti
Euroviisut, eli Eurovision laulukilpailu, on vuodesta 1956 lähtien järjestetty vuosittainen laulukilpailu. Siihen saavat osallistua kaikki Euroopan Yleisradiounionin aktiiviset jäsenmaat. Seuraavan vuoden isäntämaaksi valitaan aina edellisen vuoden voittajakappaleen isäntämaa.
Kukin jäsenmaa lähettää kilpailuun yhden musiikkiesityksen, joista kahdessa semifinaalissa valitaan 20 parasta finaaliin. Finaalissa kansainvälisten raatien antamilla pisteillä kappaleet asetetaan paremmuusjärjestykseen. Eniten ääniä saanut kappale julistetaan voittajaksi.
Kappaleen on oltava täysin uusi, ja sen julkaisupäivä voi olla aikaisintaan edeltävän vuoden syyskuussa. Tästä syystä vuoden 2020 peruuntuneisiin kisoihin valitut kappaleet eivät voineet osallistua tämän vuoden Euroviisuihin.
Euroviisujen erikoisuuksia
Euroviisuihin liittyy tiettyjä sääntöjä, joista yksi koskee esitettyä kappaletta. Esiintymiskappale ei nimittäin saa olla julkaistu ennen edellisvuoden syyskuuta. Tämän vuoksi vuoden 2021 Euroviisuissa ei voitu käyttää vuoden 2020 kilpailuihin valittuja kappaleita, sillä ne ylittivät Euroviisujen ”aikarajan”.
Toinen erikoisuus liittyy maantieteeseen. Vaikka Euroviisujen nimi viittaakin Eurooppaan, on mukana silti nähty Euroopan ulkopuolisia maita. Tämä sen takia, että Euroviisuihin saa virallisesti osallistua Euroopan yleisradiounionin (EBU) aktiiviset jäsenmaat. Näitä maita ovat Armenia, Azerbaidžan, Georgia, Israel, Jordania, Libanon, Algeria, Egypti, Libya, Marokko ja Tunisia.
Ainoastaan kuitenkin Armenia, Israel, Georgia ja Azerbaidžan ovat osallistuneet viisuihin säännöllisesti. Marokko osallistui Euroviisuihin kerran vuonna 1980, ja Tunisia sekä Libanon ovat ilmoittaneet osallistumisestaan kerran, mutta myöhemmin peruneet osallistumisensa.
EBU:lla on myös liitännäisjäseniä Euroopan ulkopuolella, ja yksi näistä on vuodesta 1983 asti aktiivisesti viisuja seurannut Australia, joka sai Euroviisujen 60-vuotisjuhlapäivän kunniaksi myös osallistua vuoden 2015 Euroviisuihin.
Aluksi Australian piti saada vain yhden vuoden osallistumisoikeus, mutta niinhän se yleensä menee, että kun antaa pikkusormen, viedään koko käsi mennessä. Näinpä seuraavana vuonna maalle myönnettiin osallistumisoikeus pysyvästi.
Euroviisut kautta vuosien ovat sisältäneet erikoisuuksia jos toisiakin. Lavalla on nähty mitä unohtumattomampia esityksiä, jotka ovat jääneet mieleen ihan muusta syystä kuin musiikin ansiosta.
Vuonna 2007 Helsingin järjestäessä maamme historian ainokaisia Euroviisuja lavalle astui ukrainalaiskoomikko Serdutska, jonka kimalteleva esiintymisasu paljettipäähineineen herätti hilpeyttä, puhumattakaan koreografiasta ja useita kieliä yhdistelevästä sanoituksesta.
Vuotta myöhemmin 2008 Irlanti pyrki voittamaan lastenohjelmahahmon avulla. Tai entäpä vuoden 2012 Venäjän kappaletta esittäneet kuusi perinneasuihin pukeutunutta mummoa, jotka laulun lomassa paistoivat pellillisen keksejä.
Erikoisuuksia on mukaan tuonut myös Suomi. Ensimmäistä kertaa Fredi ja Koivistolaiset vuonna 1976 herättivät huomiota siihen aikaan ehkä liian rohkealla kappaleella Pump-pump, joka pärjäsi suhteellisen hyvin päätyen finaalissa sijalle 11.
Toinen huomionherättäjä, Rovaniemen hirviöheviporukka saikin sitten ansaitsemansa huomion voittaen koko kisan. Bändin kauhulla koristeltu ulkomuoto ja lavalla roihuavat lieskat yhdistettynä uskonnolliseen sanomaan taisi saada monen viisufanin eväät väärään kurkkuun.
Euroviisujen historia
Ajatus järjestää eurooppalainen laulukilpailu syntyi 50-luvun puolivälissä. Euroopan yleisradioliitto halusi luoda viihteellisen ohjelman, joka yhdistäisi Euroopan maat ja kulttuurit. Toinen tavoite oli nostaa televisiossa esitettävän viihteen tasoa.
Ensimmäiset Euroviisut järjestettiin Luganossa, Sveitsissä vuonna 24.5.1956. Viisujen piti olla kertaluontoinen televisio-ohjelma, joka kiinnostaisi kaikkia EBU:n jäsenmaita.
Ensimmäisenä vuonna viisuihin osallistui seitsemän maata: Belgia, Hollanti, Saksa, Ranska, Luxemburg, Italia ja Sveitsi. Mukaan olisivat halunneet myös Britannia, Itävalta ja Tanska, mutta ne ilmoittautuivat kisaan liian myöhään, eikä niitä hyväksytty mukaan.
Ensimmäisten kilpailujen voittajaksi salaisessa äänestyksessä nousi isäntämaa Sveitsin laulaja Lyn Assia kappaleella nimeltä ”Refrain”.
Suomi televisioi Euroviisut vuonna 1960, mutta ei itse vielä osallistunut kisoihin. Tämän jälkeen viisukärpäsen puremat suomalaiset innostuivat ja halusivat mukaan. YLE päätti suostua vaatimukseen ja avasi sävellyskilpailun, jonka voittaja osallistui vuoden 1961 kisoihin Ranskan Cannesissa sijoittuen jaetulle 10. sijalle.
Reggae OK ja muut Suomi-klassikot
Suomen viisumenestys ei ole ollut kovin hääppöinen – ennemminkin aika surkea. Suomen ainoa viisuvoitto tuli vuonna 2006, kun Lordi esitti massiivisen lavashown kera kappaleen ”Hard Rock Hallelujah”. Suomi sai tuolloin 292 pistettä, mikä oli kaikkien aikojen paras pistemäärä siihen mennessä. Vuonna 2009 ennätys kuitenkin rikottiin reilusti, kun Norjan viisuedustaja Alexander Rybak keräsi huimat 387 pistettä kappaleellaan ”Fairytale”.
Euroviisujen menestyneimmät maat
Viime vuoteen mennessä Irlanti on ollut Euroviisujen menestynein maa yhteensä seitsemällä voitolla. Toista sijaa pitää Ruotsi, jolla voittoja on kertynyt kuusi kappaletta. Ruotsi on kisojen kestomenestyjä ja siitä syystä varma kohde Euroviisut vedonlyöntiä ajatellen. Kolmanneksi parhaiten viisuissa on pärjännyt Luxemburg yhteensä viidellä voitolla.
Euroviisu voittajat 2010-luvulla
- 2010 – Saksa: Lena Meyer-Landrut kappaleella ”Satellite”
- 2011 – Azerbaidžan: Ell & Nikki kappaleella ”Running Scared”
- 2012 – Ruotsi: Loreen kappaleella ”Euphoria”
- 2013 – Tanska: Emmelie de Forest kappaleella ”Only Teardrops”
- 2014 – Itävalta: Conchita Wurst kappaleella ”Rise Like a Phoenix”
- 2015 – Ruotsi: Måns Zelmerlöw kappaleella ”Heroes”
- 2016 – Ukraina: Jamala kappaleella ”1944”
- 2017 – Portugali: Salvador Sobral kappaleella ”Amar Pelos Dois”
- 2018 – Israel: Netta Barzilai kappaleella ”Toy”
- 2019 – Hollanti: Duncan Laurence kappaleella ”Arcade”
Euroviisu voittajat 2020-luvulla
- 2020 – Kisat peruttiin
- 2021 – Italia: Måneskin kappaleella “Zitti e buoni”
Euroviisut Suomi
Suomi on osallistunut tähän vuoteen mennessä yhteensä 53 kertaa Euroviisuihin, aina vuodesta 1961 lähtien. 1961 Suomen ensimmäinen viisuedustaja oli Laila Kinnunen kappaleellaan ”Valoa Ikkunassa”. Kinnunen jakoi 10. sijan yhdessä Monacon ja Hollannin kanssa.
Vuosina 1995, 1997, 1999, 2001 ja 2003 Suomi ei päässyt mukaan viisuihin edellisvuoden heikon menestyksen vuoksi. Vuonna 1970 Suomi sen sijaan päätti itse olla osallistumatta viisuihin. Tällöin Suomi, Ruotsi, Tanska, Norja, Itävalta ja Portugali boikotoivat Euroviisuja edellisvuoden tasapelin takia.
Kolme artistia on edustanut Suomea Euroviisuissa kaksi kertaa. He ovat Marion, Katri-Helena ja Fredi.
UMK eli Uuden Musiikin Kilpailu
Vuonna 2012 perinteinen Ylen Euroviisukarsinta korvattiin UMK:lla eli Uuden Musiikin Kilpailulla, joka on samalla viihdyttävä musiikkishow. Kyseessä on vuosittain järjestettävä avoin laulukilpailu, johon voivat vapaasti osallistua kaikki musiikintekijät. Myös musiikkityyli kilpailussa on vapaa.
Voittaja valitaan UMK:n tuomareiden ja yleisöäänten perusteella. Kilpailun voittaja edustaa Suomea saman vuoden Euroviisuissa.
Vuonna 2018 ja 2019 viisuedustajat valittiin kutsuartistiperiaatteella eli artisti valittiin valmiiksi, ja yleisö pääsi vaikuttamaan ainoastaan esiintyjän kisabiisiin. Tällä periaatteella Euroviisuihin lähetettiin Saara Aalto vuonna 2018 ja Darude yhdessä Sebastian Rejmanin kanssa vuonna 2019.
Kutsuartistiperiaate sai paljon kritiikkiä yleisöltä, jonka vuoksi vuonna 2020 palattiin takaisin UMK:n avoimeen kilpailuun. Avoimen kilpailun kannalla oli yli puolet vastaajista.
Uuden Musiikin Kilpailuun liittyy tiettyjä sääntöjä, joista muutamina mainittakoon seuraavat:
- Kappaletta ei ole saanut esittää julkisesti aiemmin.
- Kaikkien esiintyjien on oltava yli 16-vuotiaita.
- Esityksessä saa olla enintään kuusi henkilöä.
- Vähintään yhdellä esiintyjistä on oltava Suomen kansalaisuus tai vakituinen asuinpaikka Suomessa.
- Kilpailukappaleella ei saa osallistua muiden maiden Euroviisukarsintoihin.
- Uuden Musiikin Kilpailun kappaleet julkaistaan alkuvuodesta, ja esimerkiksi tänä vuonna finaali käytiin 20.2. Finaalin juontajina toimivat itsekin laululavoilla paljon esiintyneet Antti Tuisku ja Erika Vikman ja illan väliaikaa tähditti myös tauolta palannut yhtye Haloo Helsinki!. Erika Vikman oli itsekin ehdolla Euroviisuihin viime vuonna.
Suomen menestys Euroviisuissa
Vaikka osallistumisia on ollut paljon, ei Suomen menestys silti ole ollut kovin häävi. Nolla pistettä on tullut kolmesti, Laila Halme vuonna 1963 kappaleella ”Muistojeni laulu”, Viktor Klimenko vuonna 1965 kappaleella ”Aurinko laskee länteen” ja Timo Kojo vuonna 1982 kappaleella ”Nuku pommiin”. Vielä Suomeakin heikommin nollakerhossa on kuitenkin pärjännyt Norja, joka on jäänyt ilman yhtä ainoaa pistettä neljä kertaa ja pitänyt perää kokonaista 10 kertaa.
Ainoan voittonsa Suomi nappasi vuonna 2006 Ateenan helteessä, kun Lordi voitti kilpailun ylivoimaisella äänivyöryllä ja samalla rikkoi sen aikaisen piste-ennätyksen. Täydet 12 pistettä Suomi sai kaikilta Pohjoismailta, Virolta, Puolalta, Kreikalta ja Britannialta. Toiseksi paras sijoitus kautta aikojen eli kuudes sija tuli vuonna 1973, jolloin Marion edusti Suomea kappaleella ”Tom tom tom”.
Suomi on esittänyt suurimman osan Euroviisukappaleistaan suomeksi, mikä hankaloittaa menestystä entisestään. Suomi ja Viro ovat ainoat maat, joissa laulut tekstitetään yleisölle.
Valitettavasti kielemme on niin vaikea, ettei valtaosa katsojista ymmärrä laulujen sanoja ja kun sanat eivät avaudu, ei pisteitäkään heru. Lordin voittoon asti Suomi olikin pisimpään se maa, joka ei ollut koskaan voittanut Euroviisuja. Eräänlainen saavutus siis sekin.
Euroviisut vedonlyönti – Miksi naapurimaa pärjää Suomea paremmin
Suomessa Euroviisuihin ei välttämättä panosteta täysin samalla mittakaavalla kuin esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa. Suomi on ajoittain lähettänyt viisuihin mitä mielenkiintoisimpia yritelmiä. Kenties muistettavimmat – eikä välttämättä positiivisessa mielessä – ovat esimerkiksi Riki Sorsan esittämä Reggae OK vuonna 1981 ja CatCatin esittämä Bye Bye Baby vuoden 1994 viisuissa.
Ainut artisti, joka on voittanut Euroviisuissa useammin kuin kerran, on irlantilainen Johnny Logan. Hän voitti vuonna 1980 kappaleellaan ”What’s Another Year” ja vuonna 1987 voittokappaleen nimi oli ”Hold Me Now”. Logan on samalla myös yksi viidestä lauluntekijästä, joka on kirjoittanut useamman kuin yhden voittokappaleen. Hän kirjoitti ”Hold Me Now”-sävelmän, jonka hän esitti itse ja myös vuoden 1992 voittokappaleen ”Why Me?”, jonka esitti Linda Martin. Logan onkin täten ainoa henkilö, jolla on harteillaan kolme Euroviisuvoittoa joko laulajana, lauluntekijänä tai molempina.
Top 10 -joukossa on vuodesta toiseen melko sama lista maita, muun muassa Ruotsi kisailee voitosta lähes tulkoon joka vuosi. 2010-luvulla Euroviisujen voittajamaat ovat jakautuneet melko tasaisesti eri maiden välille.
Euroviisuissa puolet äänistä nimittäin annetaan äänestämällä, johon jokainen katsoja voi itse vaikuttaa täysin omien mieltymyksiensä mukaan. Joku äänestää musiikillisesti parasta, joku hauskinta esitystä, joku parhaiten tunteisiin vetoavaa ja joku saattaa jopa antaa äänen vain hyvää hyvyyttään naapurimaalle tai vaihtoehtoisesti protestiksi jollekin maalle.
Äänestyskriteeri ei siis ole millään tapaa kiveen hakattu – ei katsojilla eikä tuomaristolla. Välillä myös tuntuu siltä, että moni on jo päättänyt ketä äänestää, vaikka itse finaalia ei olisi vielä edes käyty.
Usein esimerkiksi naapurimaat antavat ääniä toisilleen, vaikka esitykset eivät olisikaan hääppöisiä. Toisin on esimerkiksi jalkapallo-ottelussa, jossa itse finaalin tapahtumat määrittävät lopputuloksen.
Moni äänestää tiettyä maata, ja pistää tämän jälkeen vedon menemään kyseiselle maalle. Euroviisujen markkina kertoimet ennakoivatkin melko tarkasti lopputulosta, joten altavastaajan puolesta ei kannata asettaa vetoja, toisin kuten urheilussa. Sama ilmiö on nähtävissä myös esimerkiksi vaalivedoissa.
Suomen Euroviisukarsinta
Vuosien varrella Euroviisut Suomen edustaja on valittu mitä erilaisin formaatein. 70-luvulla Euroviisujen karsinta oli niin sanottu säveltäjien kutsukilpailu, johon Yleisradio valitsi artistit. Lopuksi alueraadit valitsivat finaalin voittajan. 80- ja 90-luvun alussa voittajan valitsivat myös alueraadit, mutta tällöin raatiin pääsi kuka tahansa mukaan lähettämällä osallistumisensa postikortitse.
2000-luvun alkupuolella Euroviisukarsinnan formaatti toimi siten, että Yle kutsui 12 laulajaa tai yhtyettä kilpaan. Alkukarsintoja oli kolme ja kustakin kaksi pääsi suoraan finaaliin, ja loput kuusi kilpailivat kahdesta viimeisestä finaalipaikasta. Seuraavaksi loput kahdeksan kilpailivat kolmesta viimeisestä finaalipaikasta. Voittaja valittiin yleisön puhelinäänestyksellä. Monimutkaisesta karsinnasta huolimatta tulos useimmiten jäi heikoksi.
Suomen euroviisuedustaja 2022 – The Rasmus
Pitkän uran tehnyt bändi The Rasmus vei voiton vuoden 2022 Uuden Musiikin Kilpailussa, ja on näin ollen Suomen edustaja Euroviisut 2022 -laulukilpailussa. The Rasmus oli sekä yleisön että kansainvälisen raadin ehdoton suosikki, ja se haali yhteensä 310 pistettä kun kakkoseksi jäänyt Cyan Kicks sai tyytyä 221 pisteeseen.
UMK voittaja The Rasmus on vuonna 1994 Helsingissä perustettu pitkän linjan bändi, josta jokainen suomalainen ja melko suuri osa eurooppalaisista on joskus kuullut. Kyseessä ei ole mikään pikku kyhäelmä Euroviisuja varten, vaan kansainvälistä mainettakin kerännyt kovan luokan tekijä. Tunnettavuutta toi etenkin hitti “In the Shadows”. Ehkäpä tässä on se bändi, joka tuo Euroviisut takaisin tuhansien järvien maahan?
Bändin jäsenet:
- Lauri Ylönen – laulu
- Eero Heinonen – basso
- Aki Hakala – rummut
- Emilia Suhonen – kitara
The Rasmuksen biisi ”Jezebel” jatkaa Suomen lähivuosien Euroviisulinjaa, jossa luotetaan raskaampaan musiikkiin. Biisin teki Lauri Ylönen yhdessä tuottaja Desmond Childin kanssa. Ylösen mukaan se on tribuutti vahvoille naisille. Nimi Jezebel pohjautuu Raamatun hahmoon, Israelin kuningattareen.
UMK voittaja on otettu hyvin vastaan sekä Suomessa että ulkomailla. On oltu iloisia siitä, että Suomi jatkaa rocki-linjaa viisuissa, sillä olemmehan jo huomanneet sen olevan meille valttikortti, ensin hirviömaskien muodossa. Viime vuonna keskisormea näyttävällä hurjalla lavaenergialla Blind Channelin huusi itsensä finaaliin, ja pärjäsi hienosti, vaikkei voittoa kotiin napsahtanutkaan..
Näin näet Euroviisut 2023
Suomessa Euroviisut on jo vuosikymmenien ajan näyttänyt Yleisradio eli YLE. Tänäkin vuonna sekä semifinaalit että finaali nähdään YLE TV2 -kanavalla suorina lähetyksinä. Euroviisut 2022 -laulukilpailu Torinossa alkaa 10.5. ja päättyy tiivistunnelmaiseen finaaliin lauantaina 14.5. Kisat voi seurata myös YLE Areenasta. Varsinainen televisioitava finaalilähetys nähdään iltamyöhään Suomen aikaa. Torinon päässä toimivina juontajina toimivat Mika, Laura Pausini and Alessandro Cattelan.
Euroviisut ovat Euroopassa yksi suosituin ei-urheilulähetys. Ohjelma kerää vuosittain yli kaksisataa miljoonaa katsojaa noin 40 maassa. Vuonna 2019 semifinaalia seurasi 1,07 miljoonaa suomalaista katsojaa ja finaalia 1,16 miljoonaa. Tämä meni ohi jopa Ruotsi-Suomi-jääkiekon, joka keräsi viikkoa aiemmin 800 000 katsojaa. Eniten Euroviisut keräävät kansaa sohville Saksassa, jossa katsojia voi olla jopa yhdeksän miljoonaa, ja Euroviisut vedonlyönti on vilkasta. Viisut ovat toden totta yksi suosituimmista vedonlyöntikohteista pelaajien keskuudessa kautta Euroopan – ja Australian.