Jalkapallon veikkausvihjeet ja otteluennakot 3.10.

Lauantaina jalkapalloa pelataan Englannin Valioliigassa, Mestaruussarjassa ja Ykkösliigassa. Tässä ovat vakiovihjeet lauantaille, ja nämä vihjeet vakio 1:seen voi pelata itselle parhaalla tavalla.

Everton – Brighton Vakio

  • Ottelun aika: 03/10/2020 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 02/10 klo. 9)

VihjePitkävetokertoimetMene
Tasapeli3,80Aseta veto LeoVegasilla
Brighton voittaa5,00Aseta veto LeoVegasilla

Jalkapallon Englannin Valioliigassa Everton pelaa Brightonia vastaan. Kotijoukkue on saanut kolmella ensimmäisellä kierroksella yhtä monta voittoa. Isännät ovat napanneet täysiä pistepotteja Tottenhamin, West Bromwichin ja Crystal Palacen kustannuksella. Toffees on ollut myös pelillisesti hyvässä iskussa, sillä voitot ovat tulleet ansaitusti. Miehistö on ollut maaliodottamien valossa toiseksi paras nippu, joten vahvat ensimmäiset kierrokset eivät ole tulleet vääryytenä. Everton on ehtinyt tehdä kahdeksan osumaa. Gbamin, Holgate ja Tosun ovat sivussa, kun taas Kennyn tilanne selviää myöhemmin. Vierasjoukkue on saanut kolmella kierroksella voiton ja kaksi tappiota, mutta Lokit on pelannut tuloksiaan paremmin. Manchester Unitedia vastaan olisi ollut oikein venyä pisteille. Jopa voittoon olisi ollut täysi mahdollisuus. Pisteitä pitäisi olla kolme nykyistä enemmän. Bissouma on pelikiellossa, kun taas Andone, Izquierdo, Pröpper ja Walton ovat loukkaantuneina. Molemmat ryhmät pelasivat viikolla Englannin Liigacupissa. Everton on miehistöistä vahvempi, mutta tasoeroa ei ole sarjataulukon osoittamalla tavalla. Toffees voittaa päälle 50 prosentilla. Paljon ylipelattu ykkönen on otettava sivuun.

Leeds – Manchester City Vakio

  • Ottelun aika: 03/10/2020 – 19:30
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 02/10 klo. 9)

VihjePitkävetokertoimetMene
Manchester City voittaa1,42Aseta veto Gutsilla

Jalkapallon Englannin Valioliigassa yhteen iskevät Leeds ja Manchester City. Isännät ovat napanneet Valioliigan alussa kaksi voittoa ja tappion, johon päädyttiin ensimmäisellä kierroksella seitsemän maalin illassa Liverpoolia vastaan. Kotijoukkue on ollut alussa hyvä, mutta matkassa on ollut myös ylisuorittamista ja hyvää onnea. Maalinteossa on onnistuttu suhteettoman paljon, josta hyvä esimerkki nähtiin Liverpoolia ja Fulhamia vastaan. Toisella kierroksella tuli voitto myös seitsemän maalin kamppailussa. Leeds kaatoi viimeksi maalin koitoksessa Sheffield Unitedin, mutta pistejako olisi kuvannut ottelun paremmin. Casilla, Harrison, Hernandez ja Forshaw ovat sivussa. Vierasjoukkue pelasi viimeksi rajun pettymyksen merkeissä, sillä ottelu Leicesteriä vastaan päättyi vastustajalle kolmella maalilla. Taivaansinisten materiaali on taas loistava, mutta varsinkin alakerran kanssa on ollut ongelmia. Manchesterilaisten tappio oli viimeksi ansaittu juttu. Miehistö oli voittanut alussa Wolverhamptonin. Viikolla tuli menestystä Englannin Liigacupissa. Jättiläiseltä sivussa ovat Agüero, Cancelo, Jesus, Silva ja Gündogan. Manchester City voittaa noin 70 prosentilla. Selvästi alipelattu kakkonen on laadukas varma.

Newcastle – Burnley Vakio

  • Ottelun aika: 03/10/2020 – 22:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 02/10 klo. 9)

VihjePitkävetokertoimetMene
Tasapeli3,25Aseta veto LeoVegasilla
Burnley voittaa3,15Aseta veto LeoVegasilla

Newcastle kohtaa Burnleyn, kun ottelut jatkuvat jalkapallon Englannin Valioliigassa. Harakat on pelannut kolmella kierroksella voiton, tasapelin ja tappion merkeissä. Isännät ovat saaneet pisteitä West Hamia ja Tottenhamia vastaan. Kotijoukkue sai viimeksi hienon onnistumisen, mutta tappio olisi ollut ansaittu. Magpies oli selvästi heikompi ryhmä, mutta lopussa saatiin paikka tulla tasoihin rankkarista. Newcastle oli viime kaudella onnekas, sillä kotijoukkueen olisi kuulunut taistella sarjapaikkansa puolesta. Isäntien kaudesta odotetaan taas hankalaa. Alempi keskikasti tulee tutuksi. Dubravka, Longstaff, Gayle ja Ritchie ovat sivussa. Epävarmalla statuksella ovat Clark, Dummett ja Saint-Maximin. Newcastle pelasi viikolla Englannin Liigacupia ja voitti niukasti Newportin. Vierasjoukkue on pelannut kahdella tappiollisella kierroksella. Clarets esiintyi pisteittä Leicesteriä vastaan ja niukasti Southamptonille. Avauksessa oltiin maaliodottamissa jopa edellä. Viimeksi ilta oli hyvin tiukka. Burnley hävisi Englannin Liigacupissa Manchester Citylle. Cork, Gudmundsson ja Mee ovat sivussa. Epävarmoja nimiä ovat Rodriguez ja Brady. Harakat on minisuosikki. Ohitus on selvää, sillä ykköstä on pelattu isosti.

Reading – Watford Vakio

  • Ottelun aika: 03/10/2020 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 02/10 klo. 9)

VihjePitkävetokertoimetMene
Watford voittaa2,30Aseta veto LeoVegasilla

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa Reading pelaa Watfordia vastaan. Kotijoukkue on saanut kolmella ensimmäisellä kierroksella yhtä monta voittoa. Isännät ovat napanneet täysiä pistepotteja Derbyn, Barnsleyn ja Cardiffin kustannuksella. Royals on ollut yksi ensimmäisten viikkojen parhaista onnistujista, mutta matkassa on ollut hyvää onnea ja ylisuorittamista. Kahdessa ottelussa maaliodottamat eivät ole menneet omaksi eduksi. Toisaalta kolmeen otteluun kolme voittoa tarkoittaa varmasti hyvää itseluottamusta. Varsinkin viimeksi tullut voitto laadukasta vastustajaa vastaan oli komea onnistuminen. Reading on taidoiltaan alempaa keskikastia, joten hyvästä startista huolimatta onnistumisten määrä tulee laskemaan selvästi. Vierasjoukkue nappasi voiton viimeksi Lutonista. Hornets on yksi Mestaruussarjan parhaista miehistöistä. Keltamustat pelasivat viime kaudella Valioliigassa, mutta siellä homma ei toiminut, joten uutta vauhtia on haettava alempaa. Watford on saanut edellisen kierroksen ohella myös toisen voiton ja pistejaon. Miehistö on monesti myös vieraissa vahvoilla. Taustalla on poissaoloja. Watford voittaa noin 45 pinnalla. Paljon alipelattu Hornets on tolppa.

Blackburn – Cardiff Vakio

  • Ottelun aika: 03/10/2020 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 02/10 klo. 10)

VihjePitkävetokertoimetMene
Tasapeli3,40Aseta veto LeoVegasilla
Cardiff voittaa3,45Aseta veto LeoVegasilla

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa Cardiff matkustaa Blackburnin vieraaksi. Kotijoukkue on saanut kolmella ensimmäisellä kierroksella kaksi voittoa ja tappion. Isännät ovat napanneet täysiä pistepotteja Wycomben ja Derbyn kustannuksella. Kahdessa edellisessä ottelussa maalinteossa on onnistuttu yhdeksän kertaa. Rovers oli pelannut ensimmäisellä kierroksella ilman pisteitä Bournemouthia vastaan. Blackburn on pelannut Mestaruussarjan alussa hyvin, mutta esimerkiksi Wycombe-ottelussa oli vastassa heikko miehistö. Derbyä vastaan saatiin pelata myös heikosti esiintynyttä ryhmää vastaan. Kolmeen otteluun 11 maalia on kuitenkin hieno onnistuminen. Vierasjoukkue on saanut voiton ja kaksi tappiota. Walesilaisten voitto on tullut Nottinghamista. Miehistö pelasi edellisellä kierroksella tappiollisesti maalin erolla Readingille. Pistejako olisi kuvannut iltaa hyvin. Cardiff on ollut tuloksiaan parempi, joten vierasjoukkueen pitäisi palata pian menestyksen pariin. Cardiff on lähtenyt liikkeelle alle odotusten, mutta walesilaisilla on hyvät puitteet pelata taas paikoista nousukarsinnoissa. Blackburn voittaa yli 40 pinnalla. Selvästi ylipelattu ykkönen menee sivuun.

Swansea – Millwall Vakio

  • Ottelun aika: 03/10/2020 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 02/10 klo. 10)

VihjePitkävetokertoimetMene
Tasapeli3,20Aseta veto LeoVegasilla
Millwall voittaa3,20Aseta veto LeoVegasilla

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa vastakkain asettuvat Swansea ja Millwall. Kotijoukkue on napannut kolmelta ensimmäiseltä kierrokselta kaksi voittoa ja tasapelin. Isännät ovat saaneet voittoja Prestonin ja Wycomben kustannuksella. Joutsenet pelasi toisella kierroksella maalittoman tasapelin Birminghamin kanssa. Swansealla varsinkin alakerta on toiminut alussa hyvin. Kolmeen otteluun vastustajat eivät ole tehneet osumia. Toisaalta pisteitä pitäisi olla kasassa nykyistä vähemmän. Lisäksi kahdessa ensimmäisessä kamppailussa maalinteossa onnistuttiin itse yhteensä kerran. Swansea on valmis pelaamaan taas paikoista kympin sakissa. Viime kaudella pelattiin myös nousukarsinnoissa. Leijonat on avannut kautensa voitolla ja kahdella tasapelillä. Sinipaidat ovat pelanneet voitollisesti Rotherhamia vastaan ja pistejaot Stoken ja Brentfordin kanssa. Viimeksi pelattu pistejako oli onnistuminen. Tasokkaan vastustajan pitäminen ilman voittoa oli hyvä juttu. Millwallia ennakoidaan yhdeksi mustaksi hevoseksi. Vierasjoukkueella on aineksia jopa nousukarsintoihin. Leijonien alakerta on vahvuus. Swansea saa olla päälle 40 pinnan voittajasuosikki. Selvästi ylipelattu Joutsenet menee sivuun.

Nottingham – Bristol Vakio

  • Ottelun aika: 03/10/2020 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 02/10 klo. 10)

VihjePitkävetokertoimetMene
Nottingham voittaa2,60Aseta veto ComeOnilla
Tasapeli3,35Aseta veto Unibetillä

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa Nottingham yrittää kaataa Bristolin. Kotijoukkue on saanut ensimmäisillä kierroksilla kolme tappiota. Isännät ovat pelanneet ilman pisteitä QPR:ää, Cardiffia ja Huddersfieldiä vastaan. Punapaidat eivät ole tehneet vielä yhtään maalia. Forestin pitäisi saada pian yksi onnistuminen, jotta itseluottamus palautuisi kuntoon. Varsinkin ratkaisuvoiman kanssa kaivataan pikaisesti ilonaiheita. Kolmella kierroksella on nähty hyvin se, että hyökkäyspäässä on vaikeuksia. Alakerta toimii kuitenkin aivan kelvollisesti. Nottingham suli viime kauden lopussa karulla tavalla. Isännät eivät päässeet nousukarsintoihin. Siitä toipuminen voi olla hyvin vielä kesken. Toki perustasoltaan ryhmä on nykyistä touhuaan selvästi parempi. Vierasjoukkue on ollut alussa hyvä. Miehistö on saanut kolmella kierroksella yhtä monta voittoa. Täysiä pistepotteja on saatu Coventryn, Stoken ja Sheffield Wednesdayn kustannuksella. Bristol on tehnyt kuusi maalia ja omiin on mennyt vain yksi pallo. Bristol oli viime kaudella pitkään yksi eniten ylisuorittaneista ja onnekkaista miehistöistä. Ottelu on lähes tasabuukki. Ykkösristiä on hankala olla ottamatta, sillä Robinsia on rastittu aivan liikaa.

Middlesbrough – Barnsley Vakio

  • Ottelun aika: 03/10/2020 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 02/10 klo. 10)

VihjePitkävetokertoimetMene
Tasapeli3,35Aseta veto Unibetillä
Barnsley voittaa3,35Aseta veto Unibetillä

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa toisensa kohtaavat Middlesbrough ja Barnsley. Isännät ovat saaneet kolmella ensimmäisellä kierroksella kaksi tasapeliä ja tappion. Kotijoukkue on venynyt pistejakoihin Bournemouthia ja QPR:ää vastaan, kun taas ensimmäisellä kierroksella tuli ilman pisteitä mennyt kamppailu Watfordia vastaan. Middlesbrough on pelannut tuloksiaan paremmin, sillä edellisessä ottelussa oltiin ensimmäistä kertaa maaliodottamien valossa heikompi miehistö. Kolmeen ensimmäiseen otteluun maalinteossa on onnistuttu kahdesti. Punapaitojen ottelut ovat usein vähämaalisia ja hyvin tiukkoja, sillä pelaaminen tapahtuu vahvasti alakerran kautta. Isäntien ottelut ovat monesti pienten marginaalien kohtaamisia. Vierasjoukkue on pelannut alussa saldolla yksi tasapeli ja kaksi tappiota. Tykes on saanut ensimmäisen ja samalla ainoan pisteensä Coventrya vastaan. Miehistölle maalinteko on ollut vaikeaa, sillä kolmessa ottelussa maalintekoon ei ole venytty kertaakaan. Maaliodottamien valossa pisteitä voisi olla hyvin enemmän. Barnsley on valmis pelaamaan myös tuloksellisesti paremmin kuin viime kaudella. Middlesbrough voittaa hieman alle 45 prosentilla. Paljon ylipelattu Boro otetaan sivuun.

Rotherham – Huddersfield Vakio

  • Ottelun aika: 03/10/2020 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 02/10 klo. 10)

VihjePitkävetokertoimetMene
Rotherham voittaa2,45Aseta veto Unibetillä

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa Rotherham pelaa Huddersfieldiä vastaan. Kotijoukkue on aloittanut kautensa voitolla, tasapelillä ja tappiolla. Isännät ovat saaneet koko pistepotin Wycombea vastaan. Sen jälkeen on hävitty niukasti Millwallia vastaan ja pelattu vähämaalinen tasapeli Birminghamin kanssa. Rotherham nousi viime kauden jälkeen Mestaruussarjaan, joten kotijoukkueen tavoite löytyy sarjapaikan säilyttämisestä. Edellisessä ottelussa olisi ollut maaliodottamien valossa myös ainekset venyä voittoon. Miehistö sai kuitenkin voiton ottelustaan, jossa ryhmä oli heikompi osapuoli. United on eittämättä yksi Mestaruussarjan heikoimmista miehistöistä, mutta tällaisissa otteluissa Millers omaa hyvät puitteet venyä pisteille. Rotherham on kauden mittaan riippuvainen kotonaan saamista pisteistä. Vierasjoukkue on pelannut alussa saldolla voitto ja kaksi tappiota. Terriers on saanut voiton Nottinghamista. Tappiot ovat tulleet Norwichia ja Brentfordia vastaan. Huddersfield on taidoiltaan isäntiä edellä, mutta Terriers on monien arvioissa vain alempaa keskikastia. Taustalla on myös poissaoloja. Rotherham voittaa noin 40 prosentilla. Otetaan oikein pelatusta ykkösestä rohkeasti tolppa.

Luton – Wycombe Vakio

  • Ottelun aika: 03/10/2020 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 02/10 klo. 11)

VihjePitkävetokertoimetMene
Tasapeli3,80Aseta veto LeoVegasilla
Wycombe voittaa5,20Aseta veto LeoVegasilla

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa Luton kohtaa Wycomben. Kotijoukkue on saanut kolmella kierroksella kaksi voittoa ja yhden tappion. Isännät ovat napanneet täysiä pistepotteja Barnsleyn ja Derbyn kustannuksella. Hatters jäi pisteittä edellisellä kierroksella, kun ottelu Watfordia vastaan päättyi vastustajan hyväksi. Luton kärsi viimeksi tappion ansaitusti, mutta itseluottamuksen pitäisi olla kunnossa, sillä alla on laadukkaasti mennyt kauden aloitus. Puolustuksessa on ollut kuitenkin ylisuorittamista. Luton säilyi viime kaudella täpärästi ja alempaa keskikastia korkeammalle ei varmasti ole taas asiaa. Hatters haluaa pelata aktiivisesti ja rohkeasti, mutta varsinkin viime kaudella se kostautui monessa ottelussa. Vierasjoukkue on yksi sarjanousijoista ja aloittanut kautensa kolmella tappiolla. Miehistö on pelannut ilman pisteitä Rotherhamia, Blackburnia ja Swanseaa vastaan. Wanderers ei ole ehtinyt tehdä vielä maalia. Kolmeen otteluun omissa verkot ovat soineet kahdeksan kertaa. Blackburn teki osumista viisi. Avauksessa omiin meni maali, mutta siinäkin jäätiin itse nollille. Luton on lähes 55 pinnan voittajasuosikki. Ykköstä on pelattu hurjat noin 80 pinnaa. Hattersia on vaikea olla ohittamatta.

Sheffield Wednesday – QPR Vakio

  • Ottelun aika: 03/10/2020 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 02/10 klo. 11)

VihjePitkävetokertoimetMene
Sheffield Wednesday voittaa2,05Aseta veto LeoVegasilla

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa Sheffield Wednesday isännöi QPR:ää. Kotijoukkue on saanut kolmella ensimmäisellä kierroksella voiton, tasapelin ja tappion. Isännät ovat päässeet voittojen makuun Cardiffia vastaan ja venyneet pisteille myös Watfordia vastaan. Kahdessa ottelussa hyviä ryhmiä vastaan pääseminen pisteille oli tärkeä onnistuminen, sillä Pöllöt joutui aloittamaan kautensa -12 pisteellä. Sheffield Wednesday pelasi viimeksi tappiollisesti kahden maalin ottelussa Bristolia vastaan. Tapahtumien valossa se oli ansaittu juttu. Kotijoukkue tulee kyllä nousemaan, mutta kolmeen viimeiseen kilpailulliseen otteluun ei ole tehty itse maalia. Vierasjoukkue pelasi edellisellä kierroksella vähämaalisen tasapelin Middlesbroughin kanssa. Ärrät oli pelannut kahdella ensimmäisellä kierroksella voitollisesti Nottinghamia vastaan ja ilman pisteitä Coventrya vastaan. Tuolloin vastustajan voittoon vienyt maali tuli lähellä loppua. Edellisellä kierroksella QPR oli kentällä parempi miehistö, joten pistejako oli vähintään lievä pettymys. Ärrät haluaa pelata myös vieraissa aktiivisesti ja aloitteellisesti. Laadukkaampi Sheffield Wednesday on alle 50 prosentin voittajasuosikki. Alipelattu ykkönen on tolppa.

Charlton – Sunderland Vakio

  • Ottelun aika: 03/10/2020 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 02/10 klo. 11)

VihjePitkävetokertoimetMene
Sunderland voittaa2,10Aseta veto Unibetillä

Charlton kohtaa Sunderlandin, kun ottelut jatkuvat jalkapallon Englannin Ykkösliigassa. Isännät ovat pelanneet alussa saldolla yksi voitto ja kaksi tappiota. Kotijoukkue on saanut voittonsa Crewen kustannuksella. Kahdessa muussa ottelussa on jääty pisteittä Doncasteria ja Lincolnia vastaan. Charlton putosi viime kauden jälkeen Mestaruussarjasta, joten kotijoukkue hakee vauhtia alempaa. Isännät ovat materiaaliltaan ylempää keskikastia, joten miehistöllä on kaikki puitteet pelata itsensä nousukarsintoihin. Viimeksi pistejako olisi kuvannut ottelua parhaiten. Tappio tuli silti kahdella maalilla. Viikolla pelattiin cupissa voitollisesti Brighton U21:sesta. Vierasjoukkue on Ykkösliigan parhaita miehistöjä ja ensimmäiset viikot ovat menneet Black Catsilta vahvasti. Ryhmä on saanut kaksi voittoa ja tasapelin. Viimeksi koko pistepotti tuli Peterboroughista. Toiseksi edellisessä koitoksessa oli tullut menestystä Oxfordista. Sunderlandin pitäisi menestyä vahvasti myös vieraissa. Vieraiden osaamisella ainoa tavoite on päästä pian Mestaruussarjaan. Sunderlandin alakerta on vahva, mutta hyökkäyksessä on vielä tekemistä. Mainio Black Cats voittaa noin 45 pinnalla. Lähes oikein pelattu kakkonen on tolppa.

Hull – Plymouth Vakio

  • Ottelun aika: 03/10/2020 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 02/10 klo. 11)

VihjePitkävetokertoimetMene
Hull voittaa1,83Aseta veto Gutsilla

Jalkapallon Englannin Ykkösliigassa yhteen iskevät Hull ja Plymouth. Kotijoukkue on napannut kolmella ensimmäisellä kierroksella yhtä monta voittoa. Isännät ovat saaneet koko pistepotteja Gillinghamin, Crewen ja Northamptonin kustannuksella. Tiikerit putosi viime kauden päätteeksi Mestaruussarjasta, joten oranssimustien on haettava uutta vauhtia alempaa. Hull on materiaaliltaan yksi Ykkösliigan vahvoista miehistöistä, joten Tiikereiden pitäisi menestyä odotetusti hyvin. Ensimmäiset viikot ovat menneet Tigersilta vahvasti. Kolmella kierroksella maalinteossa on onnistuttu viisi kertaa ja omiin ei ole mennyt palloja. Hullin taidoilla pitäisi tehdä pikainen paluu Mestaruussarjaan. Vierasjoukkue on materiaaliltaan alempaa keskikastia ja alla on kolmelta ensimmäiseltä kierrokselta yksi voitto ja kaksi tasapeliä. Vihreäpaidat ovat napanneet voittonsa Blackpoolia vastaan. Sen jälkeen on pelattu kahdeksan maalin hurja tasapeli Wimbledonin kanssa ja vähämaalinen tasapeli Shrewsburyn kanssa. Plymouth pelasi viimeksi ansaitun pistejaon. Wimbledonia vastaan noustiin toisella jaksolla kahden maalin takaa pistejakoon. Hull voittaa vähän alle 55 prosentilla. Ylipelattu ykkönen otetaan pitkin hampain varmaksi.

Vedonlyöntibonuksia

CasinoVedonlyöntibonusKierrätysvaatimusEsittelyRekisteröidy
Unibet logo 100 % 100 € + 10 € ilmaisveto4 kertaa bonusEsittelySiirry kasinolle
EsittelySiirry kasinolle
EsittelySiirry kasinolle
200 % 100 € + 100 FSEsittelySiirry kasinolle
karamba logo 100 %100 €EsittelySiirry kasinolle

Kiinnostaako kasinot? Katso parhaat kasinot ja bonukset.

Vakio 1 jalkapallo 3.10.2020 | Tilastot

 EvertonBrighton
Sarjataulukossa312
Voitot-tasapelit-häviöt3-0-01-0-2
Tehdyt-päästetyt maalit8-36-6
Kuntopuntari 6 edellistä3-0-01-0-2
Maalipuntari 6 edellistä8-36-6
Laukauksia/ottelu1414,7
Pallonhallinta57,30 %52,20 %
Syöttöprosentti86,70 %82,30 %
Loukkaantumiset Holgate, Tosun, Gbamin, Kenny (?) Andone, Izquierdo, Pröpper, Walton
Pelikiellossa  Bissouma
   
   
   
 LeedsManchester City
Sarjataulukossa713
Voitot-tasapelit-häviöt2-0-11-0-1
Tehdyt-päästetyt maalit8-75-6
Kuntopuntari 6 edellistä2-0-11-0-1
Maalipuntari 6 edellistä8-75-6
Laukauksia/ottelu1115
Pallonhallinta53,40 %63,50 %
Syöttöprosentti77,90 %88,60 %
Loukkaantumiset Casilla, Harrison, Hernandez, Forshaw Jesus, Agüero, Silva, Gündogan, Cancelo
Pelikiellossa  
   
   
   
 NewcastleBurnley
Sarjataulukossa1018
Voitot-tasapelit-häviöt1-1-10-0-2
Tehdyt-päästetyt maalit3-42-5
Kuntopuntari 6 edellistä1-1-10-0-2
Maalipuntari 6 edellistä3-42-5
Laukauksia/ottelu913
Pallonhallinta43,10 %44,40 %
Syöttöprosentti77,30 %70,40 %
Loukkaantumiset Dubravka, Gayle, Longstaff, Ritchie, Clark (?), Dummett (?), Saint-Maximin (?) Gudmundsson, Cork, Mee, Brady (?), Rodriguez (?)
Pelikiellossa  
   
   
   
 ReadingWatford
Sarjataulukossa15
Voitot-tasapelit-häviöt3-0-02-1-0
Tehdyt-päästetyt maalit6-12-0
Kuntopuntari 6 edellistä3-0-02-1-0
Maalipuntari 6 edellistä6-12-0
Laukauksia/ottelu6,710,7
Pallonhallinta50,60 %49,90 %
Syöttöprosentti79,70 %69,40 %
Loukkaantumiset  
Pelikiellossa  
   
   
   
 BlackburnCardiff
Sarjataulukossa616
Voitot-tasapelit-häviöt2-0-11-0-2
Tehdyt-päästetyt maalit11-33-4
Kuntopuntari 6 edellistä2-0-11-0-2
Maalipuntari 6 edellistä11-33-4
Laukauksia/ottelu209,3
Pallonhallinta51,10 %50,70 %
Syöttöprosentti77,00 %70,50 %
Loukkaantumiset  
Pelikiellossa  
   
   
   
 SwanseaMillwall
Sarjataulukossa38
Voitot-tasapelit-häviöt2-1-01-2-0
Tehdyt-päästetyt maalit3-02-1
Kuntopuntari 6 edellistä2-1-01-2-0
Maalipuntari 6 edellistä3-02-1
Laukauksia/ottelu10,38,7
Pallonhallinta53,80 %48,60 %
Syöttöprosentti76,90 %67,50 %
Loukkaantumiset  
Pelikiellossa  
   
   
   
 NottinghamBristol
Sarjataulukossa211
Voitot-tasapelit-häviöt0-0-33-0-0
Tehdyt-päästetyt maalit0-56-1
Kuntopuntari 6 edellistä0-0-33-0-0
Maalipuntari 6 edellistä0-56-1
Laukauksia/ottelu1112,3
Pallonhallinta53,10 %51,60 %
Syöttöprosentti76,40 %75,50 %
Loukkaantumiset  
Pelikiellossa  
   
   
   
 MiddlesbroughBarnsley
Sarjataulukossa1820
Voitot-tasapelit-häviöt0-2-10-1-2
Tehdyt-päästetyt maalit2-30-3
Kuntopuntari 6 edellistä0-2-10-1-2
Maalipuntari 6 edellistä2-30-3
Laukauksia/ottelu1210,7
Pallonhallinta49,60 %47,70 %
Syöttöprosentti61,50 %71,40 %
Loukkaantumiset  
Pelikiellossa  
   
   
   
 RotherhamHuddersfield
Sarjataulukossa1417
Voitot-tasapelit-häviöt1-1-11-0-2
Tehdyt-päästetyt maalit2-21-4
Kuntopuntari 6 edellistä1-1-11-0-2
Maalipuntari 6 edellistä2-21-4
Laukauksia/ottelu11,710,7
Pallonhallinta49,20 %50,80 %
Syöttöprosentti56,80 %79,10 %
Loukkaantumiset  
Pelikiellossa  
   
   
   
 LutonWycombe
Sarjataulukossa723
Voitot-tasapelit-häviöt2-0-10-0-3
Tehdyt-päästetyt maalit3-20-8
Kuntopuntari 6 edellistä2-0-10-0-3
Maalipuntari 6 edellistä3-20-8
Laukauksia/ottelu5,39
Pallonhallinta46,20 %41,60 %
Syöttöprosentti69,00 %54,00 %
Loukkaantumiset  
Pelikiellossa  
   
   
   
 Sheffield WednesdayQPR
Sarjataulukossa2411
Voitot-tasapelit-häviöt1-1-11-1-1
Tehdyt-päästetyt maalit2-25-4
Kuntopuntari 6 edellistä1-1-11-1-1
Maalipuntari 6 edellistä2-25-4
Laukauksia/ottelu7,710
Pallonhallinta45,50 %53,90 %
Syöttöprosentti63,80 %75,00 %
Loukkaantumiset  
Pelikiellossa  
   
   
   
 CharltonSunderland
Sarjataulukossa185
Voitot-tasapelit-häviöt1-0-22-1-0
Tehdyt-päästetyt maalit3-54-1
Kuntopuntari 6 edellistä1-0-22-1-0
Maalipuntari 6 edellistä3-54-1
Laukauksia/ottelu11,317,3
Pallonhallinta50,20 %55,30 %
Syöttöprosentti73,00 %76,20 %
Loukkaantumiset  
Pelikiellossa  
   
   
   
 HullPlymouth
Sarjataulukossa39
Voitot-tasapelit-häviöt3-0-01-2-0
Tehdyt-päästetyt maalit5-06-5
Kuntopuntari 6 edellistä3-0-01-2-0
Maalipuntari 6 edellistä5-06-5
Laukauksia/ottelu1213,3
Pallonhallinta52,40 %48,30 %
Syöttöprosentti65,80 %72,80 %
Loukkaantumiset  
Pelikiellossa 
Copyright © 2020. All Rights Reserved. Vihjemedia | Flytonic Theme by Flytonic.