Valioliiga

Englannin Valioliiga on maan korkein jalkapallon sarjataso, jossa pelaa 20 joukkuetta. Kyseessä on maailman seuratuimpia kansallisia jalkapallosarjoja, jossa kaikki joukkueet pelaavat toisiaan vastaan kerran kotona ja kerran vieraissa. Valioliiga on perustettu vuonna 1992, ja nauttii globaalisti valtavaa suosiota.

Valioliiga vedonlyönti käy myös Suomessa kaudesta toiseen kuumana ja Valioliiga vakiovihjeet ovat laajasti haluttua materiaalia. Katso myös Valioliiga kertoimet kansainväliseltä sivultamme.

parhaat valioliiga kertoimet

Huomioithan, että uhkapelaaminen on Suomessa rajoitettua ja sallitaan vain Veikkauksen kautta. Käytä yllä olevaa linkkiä vain, jos vierailet muualta kuin Suomesta käsin.

Valioliiga 2024-2025 ennakkosuosikit

Valioliiga on lähes varmuudella kahden kauppa, sillä Manchester City ja Arsenal ovat selkeästi kaksi suurinta mestarisuosikkia. Manchester City ja Arsenal ovat samalla kaksi ainoaa voittajaehdokasta. Taivaansiniset ovat voittaneet putkeen monta Valioliigan mestaruutta ja ovat myös alkaneella kaudella lievästi todennäköisin Valioliiga voittaja ennen Tykkimiehiä. Lontoolaiset pääsivät kuitenkin jo viime vuonna todella lähelle ja ovat rankingissa vain aavistuksen Citizensin alapuolella.

On vaikea nähdä, että mikään muu joukkue kuin Manchester City tai Arsenal voisi mennä alkaneella kaudella päätyyn saakka. Monet parhaat Valioliiga pelaajat ovat mainitulla kaksikolla, joten niin Sky Bluesin kuin Tykkimiesten Valioliiga pelit etenevät myös tällä kaudella mitä suuremmalla todennäköisyydellä lähes voitosta voittoon. Voittajavedon kertoimet ovat myös Citizensille ja Gunnersille selvästi muita pienemmät.

Vaikuttavatko talousrikkomukset voittomahdollisuuksiin?

Manchester City saattaa hyvin saada jossain kohdassa alkanutta kautta sanktioita myös mediassa paljon esillä olleista talousrikkomuksistaan. Taivaansiniset eivät olleet siitä syystä aktiivisia siirtomarkkinoilla, sillä Citizensin talousrikkomukset ovat varmasti vaikuttaneet hallitsevan mestarin mahdollisuuksiin hankkia uusia pelaajia. Kyseessä on siitä huolimatta myös hieman vajavaisella valmistautumisellaan kokonaisuutena Valioliigan paras miehistö ja yhä ansaittu ykkössuosikki.

Valioliigan kahden kärki

Mainitsemme kaikki Valioliigassa alkaneella kaudella pelaavat joukkueet alempana, mutta niistä millään ei ole sellaista materiaalia ja taitotasoa, jolla voisi laittaa rehellisesti ja tosissaan Manchester City tai Arsenal ahtaalle. Ainoastaan Liverpool, joka on rankingissa kolmantena, voisi parhaimmillaan yltää lähelle Manchester Cityä ja Arsenalia. Erot ovat silti sellaisia, että Liverpool ei ole mitenkään mestariehdokkaan asemassa.

Chelsea, Tottenham ja Manchester United kuuluvat toki kaudesta toiseen Valioliigan suurten seurojen joukkoon, mutta niillä ei ole myöskään alkaneella kaudella ilman sensaatiomaisen kovaa yllätystä mitään saumoja taistella mestaruudesta. Esimerkiksi Chelsea on hankkinut niin paljon uusia pelaajia, että yhteisen sävelen löytäminen on varmasti vaikeaa. Machester United oli viime kaudella kaukana vahvasta ja jäi pelivoimaltaan kehnoksi. Tottenham on rankingissa niiden välissä.

Valioliiga 2024-2025 vedonlyönti

Valioliiga on maailman eniten seurattuja jalkapallosarjoja, jossa myös Valioliiga vedonlyönti on käynyt vilkkaana heti alusta lähtien. Lähes kaikki vedonlyöntisivustot tarjoavat Valioliigaan korkean palautusprosentin omaavia vetokohteita, koska kyseessä on niin suurta pelivaihtoa ja asiakkaiden kiinnostusta herättävä jalkapallosarja.

Monet vedonlyöntisivustot tarjoavat erityisesti 1X2-vetokohteissa jopa lähelle 100 % olevia palautusprosentteja. Valioliiga kertoimet ovat usein korkeimpia mitä markkinoilta voi yksittäisestä jalkapallosarjasta löytää.

Valioliigan tyyppisessä jalkapallosarjassa on erityisesti nykyään selvää, että erilaisia työkaluja, tilastoja, dataa ja muita uusia joukkueiden voimasuhteita määrittäviä tekijöitä on tarjolla koko ajan entistä enemmän. Valioliiga vedonlyönti tarjoaa tänä päivänä mahdollisuuden löytää taustatueksi käytännössä rajattoman määrän muun muassa kehittynyttä ja uusimpia data-analyyseja. Niistä kuitenkaan kaikki eivät ole oleellisia ja voivat vain sekottaa pelaajien päätä ja hahmotuskykyä.

valioliiga vedonlyönti

Valioliiga ennakot avuksi betsaamiseen

Vedonlyöjiä on yhtä paljon erilaisia kuin on meitä ihmisiäkin, mutta tutut perusohjeet ovat arvossaan myös Valioliigasta betsaamisessa höystettynä muun muassa maaliodottamilla. Pelataan aina vain parhaat ja korkeimmat kertoimet, pelataan vain sinkkuja, pyritään joko itse tai muiden avulla tekemään huolelliset todennäköisyysarviot ja tutustumaan viime otteluiden maaliodottamiin. Ne auttavat ymmärtämään miten edellisten otteluiden olisi kuulunut päättyä reilusti.

Netistä löytyvä Valioliiga ennakko monessa eri muodossa kannattaa pitää kauden edetessä mielessä ja palata tarvittaessa sellaisten pariin, jotta voi muistella muun muassa mistä rankingeista joukkueet lähtivät kauden ensimmäisiin otteluihinsa. Kaikilla joukkueilla on rankinginsa, joiden pohjalta voi määrittää sen minkä tasoinen ryhmä on todennäköisesti kyseessä. Esimerkiksi Manchester City ja Arsenal ovat luonnollisesti rankingin kaksi parasta seuraa ja Liverpool kolmantena.

Veikkaus vai ulkomaiset sivustot?

Suomalaisten asiakkaiden vedonlyönnin hoitaa Veikkaus. Ulkomailla asuvat suomalaiset pääsevät pelaamaan muilla vedonlyöntisivustoilla. Se ei kuitenkaan tarkoita, että Veikkaukselta ei löytyisi oikeasti kovan luokan kertoimia Valioliigan betsaamiseen. Veikkaukselta löytyy alkaneella kaudella säännöllisesti korotettuja kertoimia 1X2-markkinassa, jolloin Veikkauksen kertoimet kyseisissä otteluissa ovat noin 98 % tuntumassa. Parasta on se, että kaikki saavat pelata niitä, joten myös menestyvät asiakkaat saavat hyödyntää kyseisiä kertoimia.

Jos asut Suomen ulkopuolella, voit hyödyntää myös kansainvälisten sivujen kertoimia.

Valioliiga kertoimet

Valioliiga kertoimet ovat lähes kaikilla vedonlyöntisivustoilla huipussaan, sillä kyseessä on maailman suurimpia jalkapallosarjoja myös vedonlyönnin kannalta. Olemme keränneet kertoimia tuleviin jalkapallo otteluihin kansainväliselle sivullemme, ja sieltä löytyy kauden mittaan säännöllisesti myös Valioliiga kertoimet eli premier league odds.

valioliiga kertoimet

Huomioithan, että uhkapelaaminen on Suomessa rajoitettua ja sallitaan vain Veikkauksen kautta. Käytä yllä olevaa linkkiä vain, jos vierailet muualta kuin Suomesta käsin.

Valioliiga vihjeet

Netissä on lähes rajattomasti vihjeitä Valioliigaan. Tarjolla on paljon niin suomeksi kuin englanniksi kirjoitettuja vihjeitä Valioliigaan. Laadukkaat vihjeet ovat sellaisia, joissa on mukana todennäköisyysarviot ja oikeasti aitoja ylikertoimia tarkkojen voimasuhteiden kera.

Valioliiga vihjeet ovat kovassa suosiossa, ja monesta paikasta löytyvät ennakot kannattaa myös lukea läpi, jos ei ole kärryillä seurojen voimasuhteista.

Vihjemedia tarjoaa ilmaiseksi vakiovihjeet ja pitkävetovihjeet.

Joukkueet 2024-2025

Valioliiga pelit lähtivät käyntiin Manchester Unitedin ja Fulhamin kauden avanneella ottelulla, jossa Red Devils oli loppuhetkillä parempi joukkue. Alla olemme listanneet kaikki joukkueet. Uusia joukkueita Valioliigassa ovat Ipswich, Leicester ja Southampton. Monet parhaat Valioliiga pelaajat ovat yhä Manchester Cityn ja Arsenalin paidassa, joten kyseinen kaksikko on myös kuluvalla kaudella parhaan mestariehdokkaan roolissa.

Valioliiga joukkueet aakkosjärjestyksessä:

⦁ Arsenal
⦁ Aston Villa
⦁ Bournemouth
⦁ Brentford
⦁ Brighton
⦁ Chelsea
⦁ Crystal Palace
⦁ Everton
⦁ Fulham
⦁ Ipswich
⦁ Leicester
⦁ Liverpool
⦁ Manchester City
⦁ Manchester United
⦁ Newcastle
⦁ Nottingham
⦁ Southampton
⦁ Tottenham
⦁ West Ham
⦁ Wolverhampton

Valioliiga otteluohjelma 2024

Valioliiga pelit alkoivat 16. elokuuta ja ensimmäinen kierros pelattiin perjantain ja maanantain välillä. Valioliiga otteluohjelma koostuu jokaisella seuralla 38 pelistä. Valioliiga finaali voi sarjataulukon kannalta muodostua yhtä jännittäväksi kuin viime kaudella, jos viime vuosien ykkönen Manchester City joutuu yhtä tiukoille kuin edellisellä sesongilla. Arsenal omaa erinomaiset saumat mennä nyt jopa mestaruuteen saakka.

Valioliiga aikataulu 2024-2025

Kierros 1
16.08.2024 Manchester United – Fulham 22:00
17.08.2024 Ipswich – Liverpool 14:30
17.08.2024 Arsenal – Wolverhampton 17:00
17.08.2024 Everton – Brighton 17:00
17.08.2024 Newcastle – Southampton 17:00
17.08.2024 Nottingham – Bournemouth 17:00
17.08.2024 West Ham – Aston Villa 19:30
18.08.2024 Brentford – Crystal Palace 16:00
18.08.2024 Chelsea – Manchester City 18:30
19.08.2024 Leicester – Tottenham 22:00

Kierros 2
24.08.2024 Brighton – Manchester United 14:30
24.08.2024 Crystal Palace – West Ham 17:00
24.08.2024 Fulham – Leicester 17:00
24.08.2024 Manchester City – Ipswich 17:00
24.08.2024 Southampton – Nottingham 17:00
24.08.2024 Tottenham – Everton 17:00
24.08.2024 Aston Villa – Arsenal 19:30
25.08.2024 Bournemouth – Newcastle 16:00
25.08.2024 Wolverhampton – Chelsea 16:00
25.08.2024 Liverpool – Brentford 18:30

Kierros 3
31.08.2024 Arsenal – Brighton 14:30
31.08.2024 Brentford – Southampton 17:00
31.08.2024 Everton – Bournemouth 17:00
31.08.2024 Ipswich – Fulham 17:00
31.08.2024 Leicester – Aston Villa 17:00
31.08.2024 Nottingham – Wolverhampton 17:00
31.08.2024 West Ham – Manchester City 19:30
01.09.2024 Chelsea – Crystal Palace 15:30
01.09.2024 Newcastle – Tottenham 15:30
01.09.2024 Manchester United – Liverpool 18:00

Kierros 4
14.09.2024 Southampton – Manchester United 14:30
14.09.2024 Brighton – Ipswich 17:00
14.09.2024 Crystal Palace – Leicester 17:00
14.09.2024 Fulham – West Ham 17:00
14.09.2024 Liverpool – Nottingham 17:00
14.09.2024 Manchester City – Brentford 17:00
14.09.2024 Aston Villa – Everton 19:30
14.09.2024 Bournemouth – Chelsea 22:00
15.09.2024 Tottenham – Arsenal 16:00
15.09.2024 Wolverhampton – Newcastle 18:30

Kierros 5
21.09.2024 West Ham – Chelsea 14:30
21.09.2024 Aston Villa – Wolverhampton 17:00
21.09.2024 Fulham – Newcastle 17:00
21.09.2024 Leicester – Everton 17:00
21.09.2024 Liverpool – Bournemouth 17:00
21.09.2024 Southampton – Ipswich 17:00
21.09.2024 Tottenham – Brentford 17:00
21.09.2024 Crystal Palace – Manchester United 19:30
22.09.2024 Brighton – Nottingham 16:00
22.09.2024 Manchester City – Arsenal 18:30

Kierros 6
28.09.2024 Newcastle – Manchester City 14:30
28.09.2024 Arsenal – Leicester 17:00
28.09.2024 Brentford – West Ham 17:00
28.09.2024 Chelsea – Brighton 17:00
28.09.2024 Everton – Crystal Palace 17:00
28.09.2024 Nottingham – Fulham 17:00
28.09.2024 Wolverhampton – Liverpool 19:30
29.09.2024 Ipswich – Aston Villa 16:00
29.09.2024 Manchester United – Tottenham 18:30
30.09.2024 Bournemouth – Southampton 22:00

Kierros 7
05.10.2024 Crystal Palace – Liverpool 14:30
05.10.2024 Arsenal – Southampton 17:00
05.10.2024 Brentford – Wolverhampton 17:00
05.10.2024 Chelsea – Nottingham 17:00
05.10.2024 Leicester – Bournemouth 17:00
05.10.2024 Manchester City – Fulham 17:00
05.10.2024 West Ham – Ipswich 17:00
05.10.2024 Everton – Newcastle 19:30
06.10.2024 Aston Villa – Manchester United 16:00
06.10.2024 Brighton – Tottenham 18:30

Kierros 8
19.10.2024 Tottenham – West Ham 14:30
19.10.2024 Fulham – Aston Villa 17:00
19.10.2024 Ipswich – Everton 17:00
19.10.2024 Manchester United – Brentford 17:00
19.10.2024 Newcastle – Brighton 17:00
19.10.2024 Nottingham – Crystal Palace 17:00
19.10.2024 Southampton – Leicester 17:00
19.10.2024 Liverpool – Chelsea 19:30
20.10.2024 Bournemouth – Arsenal 16:00
20.10.2024 Wolverhampton – Manchester City 18:30

Kierros 9
25.10.2024 Leicester – Nottingham 22:00
26.10.2024 Aston Villa – Bournemouth 17:00
26.10.2024 Brentford – Ipswich 17:00
26.10.2024 Brighton – Wolverhampton 17:00
26.10.2024 Manchester City – Southampton 17:00
26.10.2024 Everton – Fulham 19:30
27.10.2024 Chelsea – Newcastle 16:00
27.10.2024 Crystal Palace – Tottenham 16:00
27.10.2024 West Ham – Manchester United 16:00
27.10.2024 Arsenal – Liverpool 18:30

Kierros 10
02.11.2024 Bournemouth – Manchester City 17:00
02.11.2024 Fulham – Brentford 17:00
02.11.2024 Ipswich – Leicester 17:00
02.11.2024 Liverpool – Brighton 17:00
02.11.2024 Manchester United – Chelsea 17:00
02.11.2024 Newcastle – Arsenal 17:00
02.11.2024 Nottingham – West Ham 17:00
02.11.2024 Southampton – Everton 17:00
02.11.2024 Tottenham – Aston Villa 17:00
02.11.2024 Wolverhampton – Crystal Palace 17:00

Kierros 11
09.11.2024 Brentford – Bournemouth 17:00
09.11.2024 Brighton – Manchester City 17:00
09.11.2024 Chelsea – Arsenal 17:00
09.11.2024 Crystal Palace – Fulham 17:00
09.11.2024 Liverpool – Aston Villa 17:00
09.11.2024 Manchester United – Leicester 17:00
09.11.2024 Nottingham – Newcastle 17:00
09.11.2024 Tottenham – Ipswich 17:00
09.11.2024 West Ham – Everton 17:00
09.11.2024 Wolverhampton – Southampton 17:00

Kierros 12
23.11.2024 Bournemouth – Brighton 17:00
23.11.2024 Arsenal – Nottingham 17:00
23.11.2024 Aston Villa – Crystal Palace 17:00
23.11.2024 Everton – Brentford 17:00
23.11.2024 Fulham – Wolverhampton 17:00
23.11.2024 Ipswich – Manchester United 17:00
23.11.2024 Leicester – Chelsea 17:00
23.11.2024 Manchester City – Tottenham 17:00
23.11.2024 Newcastle – West Ham 17:00
23.11.2024 Southampton – Liverpool 17:00

Kierros 13
30.11.2024 Brentford – Leicester 17:00
30.11.2024 Brighton – Southampton 17:00
30.11.2024 Chelsea – Aston Villa 17:00
30.11.2024 Crystal Palace – Newcastle 17:00
30.11.2024 Liverpool – Manchester City 17:00
30.11.2024 Manchester United – Everton 17:00
30.11.2024 Nottingham – Ipswich 17:00
30.11.2024 Tottenham – Fulham 17:00
30.11.2024 West Ham – Arsenal 17:00
30.11.2024 Wolverhampton – Bournemouth 17:00

Kierros 14
03.12.2024 Bournemouth – Tottenham 17:00
03.12.2024 Arsenal – Manchester United 17:00
03.12.2024 Aston Villa – Brentford 17:00
03.12.2024 Everton – Wolverhampton 17:00
03.12.2024 Fulham – Brighton 17:00
03.12.2024 Ipswich – Crystal Palace 17:00
03.12.2024 Leicester – West Ham 17:00
04.12.2024 Manchester City – Nottingham 17:00
04.12.2024 Newcastle – Liverpool 17:00
04.12.2024 Southampton – Chelsea 17:00

Kierros 15
07.12.2024 Aston Villa – Southampton 17:00
07.12.2024 Brentford – Newcastle 17:00
07.12.2024 Crystal Palace – Manchester City 17:00
07.12.2024 Everton – Liverpool 17:00
07.12.2024 Fulham – Arsenal 17:00
07.12.2024 Ipswich – Bournemouth 17:00
07.12.2024 Leicester – Brighton 17:00
07.12.2024 Manchester United – Nottingham 17:00
07.12.2024 Tottenham – Chelsea 17:00
07.12.2024 West Ham – Wolverhampton 17:00

Kierros 16
14.12.2024 Bournemouth – West Ham 17:00
14.12.2024 Arsenal – Everton 17:00
14.12.2024 Brighton – Crystal Palace 17:00
14.12.2024 Chelsea – Brentford 17:00
14.12.2024 Liverpool – Fulham 17:00
14.12.2024 Manchester City – Manchester United 17:00
14.12.2024 Newcastle – Leicester 17:00
14.12.2024 Nottingham – Aston Villa 17:00
14.12.2024 Southampton – Tottenham 17:00
14.12.2024 Wolverhampton – Ipswich 17:00

Kierros 17
21.12.2024 Aston Villa – Manchester City 17:00
21.12.2024 Brentford – Nottingham 17:00
21.12.2024 Crystal Palace – Arsenal 17:00
21.12.2024 Everton – Chelsea 17:00
21.12.2024 Fulham – Southampton 17:00
21.12.2024 Ipswich – Newcastle 17:00
21.12.2024 Leicester – Wolverhampton 17:00
21.12.2024 Manchester United – Bournemouth 17:00
21.12.2024 Tottenham – Liverpool 17:00
21.12.2024 West Ham – Brighton 17:00

Kierros 18
26.12.2024 Bournemouth – Crystal Palace 17:00
26.12.2024 Arsenal – Ipswich 17:00
26.12.2024 Brighton – Brentford 17:00
26.12.2024 Chelsea – Fulham 17:00
26.12.2024 Liverpool – Leicester 17:00
26.12.2024 Manchester City – Everton 17:00
26.12.2024 Newcastle – Aston Villa 17:00
26.12.2024 Nottingham – Tottenham 17:00
26.12.2024 Southampton – West Ham 17:00
26.12.2024 Wolverhampton – Manchester United 17:00

Kierros 19
29.12.2024 Aston Villa – Brighton 17:00
29.12.2024 Brentford – Arsenal 17:00
29.12.2024 Crystal Palace – Southampton 17:00
29.12.2024 Everton – Nottingham 17:00
29.12.2024 Fulham – Bournemouth 17:00
29.12.2024 Ipswich Town – Chelsea 17:00
29.12.2024 Leicester – Manchester City 17:00
29.12.2024 Manchester United – Newcastle 17:00
29.12.2024 Tottenham – Wolverhampton 17:00
29.12.2024 West Ham – Liverpool 17:00

Kierros 20
04.01.2025 Bournemouth – Everton 17:00
04.01.2025 Aston Villa – Leicester 17:00
04.01.2025 Brighton – Arsenal 17:00
04.01.2025 Crystal Palace – Chelsea 17:00
04.01.2025 Fulham – Ipswich 17:00
04.01.2025 Liverpool – Manchester United 17:00
04.01.2025 Manchester City – West Ham 17:00
04.01.2025 Southampton – Brentford 17:00
04.01.2025 Tottenham – Newcastle 17:00
04.01.2025 Wolverhampton – Nottingham 17:00

Kierros 21
14.01.2025 Arsenal – Tottenham 17:00
14.01.2025 Brentford – Manchester City 17:00
14.01.2025 Everton – Aston Villa 17:00
14.01.2025 Ipswich – Brighton 17:00
14.01.2025 Leicester – Crystal Palace 17:00
14.01.2025 Nottingham – Liverpool 17:00
14.01.2025 West Ham – Fulham 17:00
15.01.2025 Chelsea – Bournemouth 17:00
15.01.2025 Newcastle – Wolverhampton 17:00
15.01.2025 Manchester United – Southampton 22:00

Kierros 22
18.01.2025 Arsenal – Aston Villa 17:00
18.01.2025 Brentford – Liverpool 17:00
18.01.2025 Chelsea – Wolverhampton 17:00
18.01.2025 Everton – Tottenham 17:00
18.01.2025 Ipswich – Manchester City 17:00
18.01.2025 Leicester – Fulham 17:00
18.01.2025 Manchester United – Brighton 17:00
18.01.2025 Newcastle – Bournemouth 17:00
18.01.2025 Nottingham – Southampton 17:00
18.01.2025 West Ham – Crystal Palace 17:00

Kierros 23
25.01.2025 Bournemouth – Nottingham 17:00
25.01.2025 Aston Villa – West Ham 17:00
25.01.2025 Brighton – Everton 17:00
25.01.2025 Crystal Palace – Brentford 17:00
25.01.2025 Fulham – Manchester United 17:00
25.01.2025 Liverpool – Ipswich 17:00
25.01.2025 Manchester City – Chelsea 17:00
25.01.2025 Southampton – Newcastle 17:00
25.01.2025 Tottenham – Leicester 17:00
25.01.2025 Wolverhampton – Arsenal 17:00

Kierros 24
01.02.2025 Bournemouth – Liverpool 17:00
01.02.2025 Arsenal – Manchester City 17:00
01.02.2025 Brentford – Tottenham 17:00
01.02.2025 Chelsea – West Ham 17:00
01.02.2025 Everton – Leicester 17:00
01.02.2025 Ipswich – Southampton 17:00
01.02.2025 Manchester United – Crystal Palace 17:00
01.02.2025 Newcastle – Fulham 17:00
01.02.2025 Nottingham – Brighton 17:00
01.02.2025 Wolverhampton – Aston Villa 17:00

Kierros 25
15.02.2025 Aston Villa – Ipswich 17:00
15.02.2025 Brighton – Chelsea 17:00
15.02.2025 Crystal Palace – Everton 17:00
15.02.2025 Fulham – Nottingham 17:00
15.02.2025 Leicester – Arsenal 17:00
15.02.2025 Liverpool – Wolverhampton 17:00
15.02.2025 Manchester City – Newcastle 17:00
15.02.2025 Southampton – Bournemouth 17:00
15.02.2025 Tottenham – Manchester United 17:00
15.02.2025 West Ham – Brentford 17:00

Kierros 26
22.02.2025 Bournemouth – Wolverhampton 17:00
22.02.2025 Arsenal – West Ham 17:00
22.02.2025 Aston Villa – Chelsea 17:00
22.02.2025 Everton – Manchester United 17:00
22.02.2025 Fulham – Crystal Palace 17:00
22.02.2025 Ipswich – Tottenham 17:00
22.02.2025 Leicester – Brentford 17:00
22.02.2025 Manchester City – Liverpool 17:00
22.02.2025 Newcastle – Nottingham 17:00
22.02.2025 Southampton – Brighton 17:00

Kierros 27
25.02.2025 Brentford – Everton 17:00
25.02.2025 Brighton – Bournemouth 17:00
25.02.2025 Nottingham – Arsenal 17:00
25.02.2025 Tottenham – Manchester City 17:00
25.02.2025 West Ham – Leicester 17:00
25.02.2025 Wolverhampton – Fulham 17:00
25.02.2025 Crystal Palace – Aston Villa 22:00
26.02.2025 Chelsea – Southampton 17:00
26.02.2025 Liverpool – Newcastle 22:00
26.02.2025 Manchester United – Ipswich 22:00

Kierros 28
08.03.2025 Brentford – Aston Villa 17:00
08.03.2025 Brighton – Fulham 17:00
08.03.2025 Chelsea – Leicester 17:00
08.03.2025 Crystal Palace – Ipswich 17:00
08.03.2025 Liverpool – Southampton 17:00
08.03.2025 Manchester United – Arsenal 17:00
08.03.2025 Nottingham – Manchester City 17:00
08.03.2025 Tottenham – Bournemouth 17:00
08.03.2025 West Ham – Newcastle 17:00
08.03.2025 Wolverhampton – Everton 17:00

Kierros 29
15.03.2025 Bournemouth – Brentford 17:00
15.03.2025 Arsenal – Chelsea 17:00
15.03.2025 Aston Villa – Liverpool 17:00
15.03.2025 Everton – West Ham 17:00
15.03.2025 Fulham – Tottenham 17:00
15.03.2025 Ipswich – Nottingham 17:00
15.03.2025 Leicester – Manchester United 17:00
15.03.2025 Manchester City – Brighton 17:00
15.03.2025 Newcastle – Crystal Palace 17:00
15.03.2025 Southampton – Wolverhampton 17:00

Kierros 30
01.04.2025 Bournemouth – Ipswich 17:00
01.04.2025 Arsenal – Fulham 17:00
01.04.2025 Brighton – Aston Villa 17:00
01.04.2025 Nottingham – Manchester United 17:00
01.04.2025 Wolverhampton – West Ham 17:00
02.04.2025 Chelsea – Tottenham 17:00
02.04.2025 Manchester City – Leicester 17:00
02.04.2025 Newcastle – Brentford 17:00
02.04.2025 Southampton – Crystal Palace 17:00
02.04.2025 Liverpool – Everton 22:00

Kierros 31
05.04.2025 Aston Villa – Nottingham 17:00
05.04.2025 Brentford – Chelsea 17:00
05.04.2025 Crystal Palace – Brighton 17:00
05.04.2025 Everton – Arsenal 17:00
05.04.2025 Fulham – Liverpool 17:00
05.04.2025 Ipswich – Wolverhampton 17:00
05.04.2025 Leicester – Newcastle 17:00
05.04.2025 Manchester United – Manchester City 17:00
05.04.2025 Tottenham – Southampton 17:00
05.04.2025 West Ham – Bournemouth 17:00

Kierros 32
12.04.2025 Bournemouth – Fulham 17:00
12.04.2025 Arsenal – Brentford 17:00
12.04.2025 Brighton – Leicester 17:00
12.04.2025 Chelsea – Ipswich 17:00
12.04.2025 Liverpool – West Ham 17:00
12.04.2025 Manchester City – Crystal Palace 17:00
12.04.2025 Newcastle – Manchester United 17:00
12.04.2025 Nottingham – Everton 17:00
12.04.2025 Southampton – Aston Villa 17:00
12.04.2025 Wolverhampton – Tottenham 17:00

Kierros 33
19.04.2025 Aston Villa – Newcastle 17:00
19.04.2025 Brentford – Brighton 17:00
19.04.2025 Crystal Palace – Bournemouth 17:00
19.04.2025 Everton – Manchester City 17:00
19.04.2025 Fulham – Chelsea 17:00
19.04.2025 Ipswich – Arsenal 17:00
19.04.2025 Leicester – Liverpool 17:00
19.04.2025 Manchester United – Wolverhampton 17:00
19.04.2025 Tottenham – Nottingham 17:00
19.04.2025 West Ham – Southampton 17:00

Kierros 34
26.04.2025 Bournemouth – Manchester United 17:00
26.04.2025 Arsenal – Crystal Palace 17:00
26.04.2025 Brighton – West Ham 17:00
26.04.2025 Chelsea – Everton 17:00
26.04.2025 Liverpool – Tottenham 17:00
26.04.2025 Manchester City – Aston Villa 17:00
26.04.2025 Newcastle – Ipswich 17:00
26.04.2025 Nottingham – Brentford 17:00
26.04.2025 Southampton – Fulham 17:00
26.04.2025 Wolverhampton – Leicester 17:00

Kierros 35
03.05.2025 Arsenal – Bournemouth 17:00
03.05.2025 Aston Villa – Fulham 17:00
03.05.2025 Brentford – Manchester United 17:00
03.05.2025 Brighton – Newcastle 17:00
03.05.2025 Chelsea – Liverpool 17:00
03.05.2025 Crystal Palace – Nottingham 17:00
03.05.2025 Everton – Ipswich 17:00
03.05.2025 Leicester – Southampton 17:00
03.05.2025 Manchester City – Wolverhampton 17:00
03.05.2025 West Ham – Tottenham 17:00

Kierros 36
10.05.2025 Bournemouth – Aston Villa 17:00
10.05.2025 Fulham – Everton 17:00
10.05.2025 Ipswich – Brentford 17:00
10.05.2025 Liverpool – Arsenal 17:00
10.05.2025 Manchester United – West Ham 17:00
10.05.2025 Newcastle – Chelsea 17:00
10.05.2025 Nottingham – Leicester 17:00
10.05.2025 Southampton – Manchester City 17:00
10.05.2025 Tottenham – Crystal Palace 17:00
10.05.2025 Wolverhampton – Brighton 17:00

Kierros 37
18.05.2025 Arsenal – Newcastle 17:00
18.05.2025 Aston Villa – Tottenham 17:00
18.05.2025 Brentford – Fulham 17:00
18.05.2025 Brighton – Liverpool 17:00
18.05.2025 Chelsea – Manchester United 17:00
18.05.2025 Crystal Palace – Wolverhampton 17:00
18.05.2025 Everton – Southampton 17:00
18.05.2025 Leicester – Ipswich 17:00
18.05.2025 Manchester City – Bournemouth 17:00
18.05.2025 West Ham – Nottingham 17:00

Kierros 38
25.05.2025 Bournemouth – Leicester 18:00
25.05.2025 Fulham – Manchester City 18:00
25.05.2025 Ipswich – West Ham 18:00
25.05.2025 Liverpool – Crystal Palace 18:00
25.05.2025 Manchester United – Aston Villa 18:00
25.05.2025 Newcastle – Everton 18:00
25.05.2025 Nottingham – Chelsea 18:00
25.05.2025 Southampton – Arsenal 18:00
25.05.2025 Tottenham – Brighton 18:00
25.05.2025 Wolverhampton – Brentford 18:00

Valioliiga vedonlyönti 2024 – Mahdolliset yllättäjät

Manchester United on monien papereissa joukkue, jolta odotetaan huonon kauden jälkeen isoa parannusta. Manchester United on ollut viime vuosina muutenkin vahvassa laskussa, joten muuttunut Red Devils on ansaitusti suurennuslasin alla.

Aston Villa keräsi viime kaudella otteisiinsa nähden liikaa pisteitä ja ylisuoritti. Mahdollisia selkeitä yllättäjiä ei rankingin valossa ole, mutta Brightonilta odotetaan viime kauden vain välttävän 11. sijan jälkeen paluuta kympin yläpuolelle.

Ipswich, Leicester ja Southampton ovat uusina tulokkaina kaikki rankingin häntäpäässä, joten niiden säilyminen olisi helposti mahdollisten yllättäjien kärkipäässä. Koko kolmikko on ansaitusti suurimpia ehdokkaita putoamaan takaisin sarjaporrasta alemmaksi, mutta myös Nottingham kuuluu voittajavedoissa todennäköisimpien putoajaehdokkaiden joukkoon. Ipswich on rankingin viimeisellä paikalla.

Aiemmat voittajat

Manchester United ja Manchester City ovat voittaneet Valioliigan mestaruuden historian saatossa 13 ja kahdeksan kertaa. Ensimmäinen mestaruus jaettiin kaudella 1992-93. Red Devils voitti Valioliigan edellisen kerran vuosina 2011 ja 2013.

Taivaansiniset ovat olleet viime vuosina selkeästi Valioliigan paras joukkue. Sky Blues on voittanut monta edellistä Valioliigan mestaruutta ja menivät toissa kerralla myös Mestarien liigan päätyyn asti. Chelsea ja Arsenal ovat mestaruuksissa kolmantena ja neljäntenä. Liverpoolilla on yksi voitto ja viisi kakkossijaa.

Englannin Valioliiga 2023-2024

Valioliiga oli vime kaudella kahden kauppa, sillä Manchester City voitti mestaruuden kahden pisteen erolla ennen toiseksi tullutta Arsenalia. Tykkimiehet laittoi Citizensin todella tiukoille, mutta Gunnersin taistelu ei kuitenkaan riittänyt aivan mestaruuteen asti. Aston Villa ja Crystal Palace olivat viime kaudella odotuksia paremmin pärjänneet joukkueet. Birminghamilaiset olivat hienosti neljäntenä ja Kotkat kympin sakissa.

Viime kauden päättäneellä kierroksella pelattiin tavallaan selkeä Valioliiga finaali 2024, kun niin Manchester Cityllä kuin Arsenalilla oli voitolla sauma mestaruuteen. Gunnersille oli vain ikävää, että Citizensin olisi samaan aikaan pitänyt jäädä omassa ottelussaan ilman voittoa. Se ei tullut kyseeseen, kun taisto West Hamia vastaan päättyi parin maalin voittoon. Kolmanneksi jäänyt Liverpool jämähti kärkikaksikosta kauaksi.

Suomalaiset Valioliigassa 2024-2025

Valioliigassa ei ole tällä tietoa suomalaisia pelaajia. Aiemmin suomalaisväriä on nähty erityisesti Teemu Pukin ansiosta. Suomalaiset pääsivät nauttimaan Pukista Norwichin paidassa parin kauden ajan myös Valioliigassa.

Edellinen kerta oli sesongilla 21-22. Chelseassa teki viime kaudella debyyttinsä Jimi Tauriainen, mutta se koski vain muutamia minuutteja. Muitakin suomalaisia on osana Valioliigassa pelaavien seurojen organisaatioita, mutta he eivät ole yltäneet pelaavaan rosteriin.

Valioliigassa on pelannut aiemmin moni suomalainen huippuluokan nimi kuten Jari Litmanen, Sami Hyypiä, Antti Niemi, Jussi Jääskeläinen ja Mikael Forssell. Toivottavasti Valioliigassa nähdään joko kuluvan kauden edetessä pieniä välähdyksiä esimerkiksi Tauriaisen otteista, mutta luultavasti suomalaisten otteita joudumme odottamaan pidemmälle.

Mistä näkee Valioliigan pelit?

Valioliiga näkyy yhä Viaplay-suoratoistopalvelusta ja Viasatin maksukanavilta. Valioliiga pelit näkee parhaiten hankkimalla Viaplay Totalin, jonka hinta on noin 45 € kuussa. Hinta on hieman halvempi, jos sitoutuu vuoden tilaukseen. Hinta on kasvanut viime aikoina paljon, mikä on aiheuttanut kritiikkiä urheilufanien näkökulmasta.

Valioliiga ilmaiseksi voi tulla kyseeseen yksittäisten otteluiden osalta, joita näytetään mahdollisesti ilmaiskanava Subilla myöhemmin ilmoitettavina päivinä.

Bonukset Valioliiga vedonlyöntiin

Valioliigaan on tarjolla runsaasti erilaisia vedonlyöntibonuksia monessa eri muodossa. Asiakkaat voivat lunastaa erityisesti perinteisiä vedonlyöntibonuksia, riskittömiä vetoja, ilmaisvetoja ja korotettuja kertoimia. Niitä on saatavilla erityisesti mielenkiintoisimpien otteluiden yhteydessä. Suomalaisten vedonlyönnin hoitaa silti vain Veikkaus, kun taas ulkomailla asuvat suomalaiset voivat pelata myös muilla vedonlyöntisivustoilla. Kansainväliseltä sivultamme löytyy vaihtoehtoja.

valioliiga vedonlyöntiin tarvitset hyvän sivuston

Huomioithan, että uhkapelaaminen on Suomessa rajoitettua ja sallitaan vain Veikkauksen kautta. Käytä yllä olevaa linkkiä vain, jos vierailet muualta kuin Suomesta käsin.

Englanti on jalkapallomaa

Jalkapallo nauttii Englannissa mielettömän suurta suosiota ja se on vakava asia, jonka kanssa ei parane leikkiä. Englanti on todellinen futismaa, jossa pelataan Valioliigan ohella monia muita merkittäviä jalkapallokilpailuja.

Mestaruussarjassa viimeisen Englannin Valioliiga paikan ratkaiseva ottelu Wembleyllä on maailman arvokkain yksittäinen ottelu. FA Cup on puolestaan koko maailman vanhin jalkapalloturnaus. Englannin Liigacup on myös yksi maan isoimmista jalkapallokilpailuista.

Jos kaipaat lisää betsattavaa, tutustu myös FA-cup ja Eurooppa-liiga vedonlyöntiin. Suomalaista betsaajaa kiinnostaa toki myös Veikkausliiga.

Valioliiga Usein kysytyt kysymykset

  1. Mitkä joukkueet ovat Valioliigan suurimmat mestarisuosikit?
    Manchester City ja Arsenal ovat parhaat voittajaehdokkaat. Kyseinen kaksikko ratkaisee suurella todennäköisyydellä Valioliigan mestaruuden.
  2. Mistä Valioliigaa voi katsoa Suomessa?
    Valioliiga näkyy yhä Viaplay-suoratoistopalvelusta ja Viasatin maksukanavilta. Valioliigan näkee parhaiten hankkimalla Viaplay Totalin.
  3. Näkeekö Valioliigaa ilmaiseksi?
    Subilla mahdollisesti näytettävät yksittäiset Valioliigan ottelut ilmoitetaan myöhemmin. Muutamia pelejä saatetaan esittää ilmaiseksi.
  4. Montako ottelua jokainen joukkue pelaa?
    Valioliigan kausi koostuu edelleen 38 kierroksesta, joiden puitteissa jokainen joukkue kohtaa toisensa kerran kotona ja kerran vieraissa.
  5. Milloin Valioliiga loppuu?
    Valioliigaa pelataan aikavälillä 16. elokuuta 2024 – 25. toukokuuta 2025.