Mennyttä, tulevaa ja tätä hetkeä

Vuosi on vaihtunut ja toivotetaan heti alkuun kaikille hyvää uutta vuotta! Osa lukijoista on käynyt Vihjemedian sivuilla varmasti jo vuosia. Toivon mukaan saadaan nyt vuonna 2018 myös uusia lukijoita, mutta tärkeintä on kuitenkin se että taso pysyy korkealla ja vanhat lukijat viihtyvät yhä. Tilastoista nähdään iloinen asia, eli mukavan suuri osa lukijoista palaa sivustolle. Se tarkoittanee sitä, että monet tunnistavat sen että emme ole pelkkää puhetta. Jokainen sivustohan kertoo olevansa rehti ja arvostelut aitoja. Vähänkään enemmän kasinoilla pelannut huomaa, että se on aivan liian usein täyttä roskaa. Vihjemediassa pelataan oikeasti, ehkä välillä vähän liikaakin. Joten muistakaa talletusrajat ja pelirajat joita jokaisella järkevälle kasinolle voi nykypäivänä asettaa!

Tätä hetkeä

Peliala muuttuu koko ajan. Uusia nettikasinoita avataan jatkuvasti, pelejä julkaistaan ja tällä hetkellä isot syövät pieniä. Kindred (Unibet) osti iGamen (mm. Kolikkopelit), LeoVegas osti Royal Pandan ja moni iso yhtiö haalii myös kasinoita mainostavia sivustoja.

Vihjemedia on muuttunut muutamaan kertaan näinä vuosina kun tätä ollaan tehty. Omistus ei kuitenkaan ole vaihtunut vaan taustalla on yhä samat kaverit. Vähän ollaan vaan siistitty sivustoa kun omat taidot ovat kehittyneet. Listauksiin ollaan saatu pelaajille tärkeitä tietoja kuten kierrätysvaatimukset. Meitä suoraan sanoen ärsyttää se jos niinkin oleellinen asia pidetään piilossa. Varsinkin uudelle pelaajalle se on todella ikävää.

Voi sanoa että olemme jo kokeneita alalla. Tiedämme miten nettikasinot tutkia ja testata. Toki allekirjoittanut voi myöntää että viime vuonna tuli testattua yhtä nettikasinoa joka ”vähän” kaduttaa. Testatessa tuli nimittäin voitettua viisinumeroinen summa, eikä sitä rahaa saanut nostettua. Kyseinen nettikasino ei tietenkään kuulu niihin joita Vihjemedian sivuilla suositellaan. Pääosin osaamme kuitenkin jo valita ne kasinot joita kannattaa testata. Testin jälkeen tehdään sitten lopullinen päätös, että kuuluuko kasino Vihjemedian listoille vai ei.

Meillä on alalla myös hyvät kontaktit. Olemme sitä myötä voineet auttaa monia lukijoitamme ongelmatilanteissa. Ongelmat ovat yleensä johtuneet lähinnä siitä että ei olla ymmärretty kierrätysvaatimuksia, joten muistakaa noudattaa niitä esim. myös maksimipanoksen osalta. Yhteydenotot lukijoilta ovat tulleet Facebookin kautta.

Hyvät kontaktit tarkoittavat myös sitä että usein saamme nettikasinoista tietoa ennakkoon. Parhaassa tapauksessa saamme testata kasinoa jo hyvissä ajoin ja antaa palautetta. Lisäksi lukijoille meidän hyvistä väleistä kasinoiden kanssa on suora etu sitä kautta että jaamme normaalia enemmän ilmaista pelirahaa ja parempia kasinobonuksia erikoistarjousten myötä. Niihin olemme päättäneet panostaa enemmän tänä vuonna, jotta Vihjemedian kautta saisi aina parhaat nettikasinot ja bonukset.

Jos juuri nyt haluaa jossain pelata, niin missä? Suosittelemme tietenkin alhaisen kierrätysvaatimuksen bonuksia, mutta kyllä moni muukin asia vaikuttaa kuten lojaalisuusohjelma / kasinon aktiivisuus tarjousten suhteen ja pelivalikoima. Teimme pienen äänestyksen ja tässä omat suosikkimme top 12.

Rizk

  • Ilmaiseksi: Wheel of Rizk -palkinto
  • Talletuksella jopa 150 € pelirahaa
  • Ja 50 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta
200 % bonus + 50 ilmaiskierrosta
KASINOLLE

Uudet asiakkaat | 200% talletusbonus aina 150€ asti | 50 ilmaiskierrosta Wheel of Rizkiin | Minimitalletus 10€ | Maksimipanos 5€ | Bonuksen määrä 100% ensitalletuksesta | Kierrätysvaatimus 45x, 30pv | 18+ Säännöt ja ehdot pätevät

LeoVegas

  • Talleta 10 € - 49 € - käteistä 10 €
  • Talleta 50 € - 99 € - käteistä 50 €
  • Talleta 100 € - 499 € - käteistä 100 €
  • Talleta 500 € - 999 € - käteistä 500 €
  • Talleta 1 000 € tai enemmän - 1 000 € käteistä
1 000 € + 25 käteiskierrosta
KASINOLLE

Uudet asiakkaat | 1. talletus: 10 € - 1 000 € bonus + 25 käteiskierrosta | Minimitalletus 10 € | Kierrätysvaatimus 30x | Maksimipanos 5 € | 18+ | Säännöt ja ehdot pätevät Säännöt ja ehdot pätevät

Vera & John

  • Talletusbonus 100 bonuskierrosta
100 bonuskierrosta
KASINOLLE

Uudet asiakkaat | Talletusbonus yhteensä 100 bonuskierrosta | Minimitalletus 10€ | Maksimipanos 5€ | Kierrätysvaatimus, 40x | 18+ Säännöt ja ehdot pätevät

Casumo

  • Ilman talletusta 20 ilmaiskierrosta
  • Ensimmäinen talletus 100 % 2000 €
100 % 2 000 € + 20 ilmaiskierrosta
KASINOLLE

Uudet asiakkaat | 20 ilmaiskierrosta ilman talletusta | Yhteensä 2000€ talletusbonus | Ilmaiskierrokset pelattavissa Book of Dead-pelissä | Minimitalletus 10€ | Maksimipanos 5€ | Kierrätysvaatimus 30x | 18+ Säännöt ja ehdot pätevät

Videoslots

  • 11 ilmaiskierrosta ilman kierrätysehtoa
  • Hyvät kampanjat
  • Yli 5 000 peliä
200 € bonus + 11 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta
KASINOLLE

Uudet asiakkaat | 1. talletus: 100 % bonus 200 € asti + 11 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta | Minimitalletus 10 € | Maksimipanos 20 € tai 50 % kokonaisbonuksesta | Kierrätysvaatimus 35 | 18+ | Säännöt ja ehdot pätevät

HighRoller Casino

  • Bonus 1: 100 % 100 € + 50 ilmaiskierrosta + 20 kolikkoa
100 % 100 € + 50 ilmaiskierrosta + 20 kolikkoa
KASINOLLE

Uudet asiakkaat | 1. talletus: 100 % bonus 100 € asti + 100 ilmaiskierrosta | Minimitalletus 10 € | Maksimipanos 5 € | Kierrätysvaatimus 45x | 18+ | Säännöt ja ehdot pätevät Säännöt ja ehdot pätevät

Thrills

  • Ilman talletusta 1 superspin ilmaiskierrosta peliin Starburst
  • Bonus 1: 100% 100 € + 50 superkierrosta Joker Pro
  • Vaihtoehtoinen bonus: 5 € bonus live casinolle
10 % viikoittainen käteispalautus
KASINOLLE

Uudet asiakkaat | 10% cashback 1 000 € asti | Ei rekisteröintiä | Minimitalletus 10 € | 18+ | Säännöt ja ehdot pätevät Säännöt ja ehdot pätevät

Kalevala Kasino

  • 20 ilmaiskierrosta Viking Runecraftiin
  • Bonus 1: 100 % 175 €
  • Bonus 2: 50 % 100 €
  • Bonus 3: 75 % 75 €
  • Jokaiselle talletukselle 30 rautakolikkoa
350 € + 20 ilmaiskierrosta
KASINOLLE

Uudet asiakkaat | 20 ilmaiskierrosta ilman talletusta, Viking Runecraft | Talletusbonus yhteensä 350€, kolmessa erässä | 1. talletus: 100% bonus 175€ asti + 30 rautakolikkoa | 2. talletus: 50% bonus 100€ asti + 30 rautakolikkoa | 3. talletus: 75% bonus 75€ asti + 30 rautakolikkoa | Minimitalletus 20€ | Maksimipanos 5€ | Bonuksen määrä 100% ensitalletuksesta | Kierrätysvaatimus, 50x | 18+ Säännöt ja ehdot pätevät

Betsafe

  • Bonus 1: 100 % 250 € + 10 isoa ilmaiskierrosta
  • Bonus 2: 50 % 250 € + 25 ilmaiskierrosta
  • Bonus 3: 100 % 500 € + 25 ilmaiskierrosta
100 % 250 € + 10 isoa ilmaiskierrosta
KASINOLLE

Uudet asiakkaat | Talletusbonus yhteensä 1000€ ja 60 ilmaiskierrosta Gonzo's Quest-peliin, kolmessa erässä | 1. talletus: 100% aina 250€ asti + 10 ilmaiskierrosta | 2. talletus: 50% aina 250€ asti + 25 ilmaiskierrosta | 3. talletus: 100% aina 500€ asti + 25 ilmaiskierrosta | Minimitalletus 10€ | Maksimipanos 6€ | Bonuksen määrä 100% ensitalletuksesta | Kierrätysvaatimus, 40x | 18+ Säännöt ja ehdot pätevät

Casino Heroes

  • 5 € ilmaiseksi
  • Bonus: 100 % 100 €
100 % 100 €
KASINOLLE

Uudet asiakkaat | 5€ ilmaisrahaa rekisteröinnin yhteydessä | Minimitalletus 10€ | Maksimipanos 5€ | Bonuksen määrä on 100% ensitalletuksesta | Kierrätysvaatimus 40x | 18+ Säännöt ja ehdot pätevät

Dunder casino

  • 20 ilmaiskierrosta Book of Dead ilman talletusta
  • 100% 250€ + 100 ilmaiskierrosta
100% 250€ + 100 ilmaiskierrosta
KASINOLLE

Uudet asiakkaat | 20 ilmaiskierrosta ilman talletusta | 100% 250€ talletusbonus + 100 ilmaiskierrosta Book of Dead (50kpl per pv) | Minimitalletus 20€ | Maksimipanos 5€ | Bonuksen määrä 100% ensitalletuksesta | Kierrätysvaatimus, 30x | 18+

Kolikkopelit

  • Runsas aloitusbonus
  • Suunnattu suomalaisille
  • Pikapelit
  • Kampanjatarjoukset
500 € bonus tai 500 ilmaiskierrosta!
KASINOLLE

Uudet asiakkaat | Valitse kahdesta tarjouksesta: 100 % bonus 500 € asti TAI talleta 30 € ja saat 500 ilmaiskierrosta | Kierrätysvaatimus 35x | Maksimipanos 5 € | Minimitalletus – | 18+ | Säännöt ja ehdot pätevät

Tulevaa

Kuten mainittu tulevaa on mm. se että tarjoamme enemmän erikoistarjouksia, jotta kauttamme saa parhaat kasinobonukset. Niitä ovat mm. erittäin suositut 200% bonukset kasinolle, joita listaamme jo mukavan määrän.

Tammikuussa avataan tietenkin peli myös uusien nettikasinoiden osalta. Betzest on kiinnostava kasino isolla budjetilla. Sivusto tulee tarjoamaan myös vedonlyönnin. Justcasino on toinen joka avannee tammikuussa. Ikävä kyllä aikataulut ovat käytännössä aina alustavia, mutta pidetään uudet kasinot lista päivitettynä ja ollaan nopeita. Roskaa ei hätäisesti kuitenkaan listoille laiteta, joten pysytään laadussa.

Mennyttä

Mennyttä eli palataan nopeasti vuoteen 2017. Voidaan siis puhua historiasta. Vuosi oli osittain pettymys uusien nettikasinoiden osalta koska huonoja kasinoita avattiin aivan liikaa. Onneksi myös hyviä vaihtoehtoja löytyy ja äänestettiinpä tässä myös vuoden 2017 top 5. Alempana tulos ja niihin tämä artikkeli päättyy, joten toivotetaan nyt vielä kerran kaikille maltillista ja hauskaa pelaamista, mutta ennen kaikkea loistavaa vuotta 2018! Muistakaa se elämä netin ja kasinoiden ulkopuolella myös! Siellä ne oikeat seikkailut kuitenkin odottavat.

Casino Sieger

  • Bonus 1: 100 % 200 € + 100 ilmaiskierrosta
100 % 200 €
KASINOLLE

Uudet asiakkaat | 100% 200€ asti | 100 ilmaiskierrosta, Aloha, Starburst & Gonzo's Quest | Minimitalletus 25€ | Kierrätysvaatimus 30x | Voimassa 30 pv | 18+ Säännöt ja ehdot pätevät

Nightrush

  • Bonus 1: 50 % bonus 111 € asti
  • Bonus 2: 50 % bonus 111 € asti + 100 ilmaiskierrosta
50 % bonus 111 € asti + 100 ilmaiskierrosta
KASINOLLE

Uudet asiakkaat | 1. talletus: 50 % bonus 111 € asti TAI 50 % bonus 111 € asti + 100 ilmaiskierrosta | Minimitalletus 10 € | Maksimipanos 5 € | Kierrätysvaatimus 45x | 18+ | Säännöt ja ehdot pätevät Säännöt ja ehdot pätevät

ComeOn

  • Pelaa ilman rekisteröitymistä
  • Live vedonlyönti
  • Videomatsit ja WeSpin
100 % talletusbonus 300 € saakka!
KASINOLLE

Uudet asiakkaat | 1.talletus: 100 % bonus 300 € asti | Minimitalletus 10 € | Maksimipanos 3 € | Kierrätysvaatimus 35x (kasino), 6x (vedonlyönti)| 18+ | Säännöt ja ehdot pätevät

ScandiBet

  • 10 FS ilmaiseksi
  • Bonus 1: 100 % 250 € + 50 FS
  • Bonus 2: 50 % 250 € + 50 FS
  • Bonus 3: 75 % 300 € + 100 FS
  • Vedonlyöntibonus: 100 % 100 €
10 FS + 100 % 250 € + 50 FS
KASINOLLE

Uudet asiakkaat | 10 ilmaiskierrosta ilman talletusta | Yhteensä 800€ talletusbonus + 200 ilmaiskierrosta, kolmessa erässä | 1. talletus: 100% aina 250€ asti + 50 ilmaiskierrosta | 2. talletus: 50% aina 250€ asti + 50 8lmaiskierrosta | 3. talletus: 75% aina 300€ asti + 100 ilmaiskierrosta | Minimitalletus 10€ | Maksimipanos 5€ | Bonuksen määrä 100% ensitalletuksesta | Kierrätysvaatimus, 20x | 18+ Säännöt ja ehdot pätevät

Hello Casino

  • Bonus 1: 100 % 100 € + 100 FS
  • Bonus 2: 25 % 500 € + 50 FS
  • Bonus 3: 50 % 500 € + 50 FS
100 % 100 € + 100 FS
KASINOLLE

Vihjemedia.com © 2021 | Sivustokartta - Evästeet - Tietosuojakäytäntö