Kaupallinen sisältö - Säännöt ja ehdot voimassa - 18+

Tennis live stream

Live stream tennis ilmaiseksi netistä kuuluu Unibet-TV palveluun.

Rekisteröidy vedonlyöntiyhtiölle Unibet | Katso tennistä ilmaiseksi

live stream tennisTennis perustietoa

Tennis on maailman yksi tunnetuimmista ja eniten pelatuimmista urheilulajeista. Tennispeli kehitettiin Englannissa 1800-luvun puolivälissä, ja laji levisi aluksi englanninkielisissä maissa varsinkin yläluokan keskuudessa. Tänä päivänä tennis on olympialaji, jolla arvioidaan olevan kymmeniä miljoonia harrastajia eri puolilla maailmaa. Tenniksen sääntöjä on muutettu vuosien aikana, mutta perusperiaate on pysynyt samana, ja lajin tulevaisuus harrastajien osalta onkin vähintään turvattu.

Tenniskausi pyörähtää käyntiin tammikuussa, jolloin valmistaudutaan kauden ensimmäiseen Grand Slam-turnaukseen, mikä pelataan Melbournessa. Turnauksen nimenä toimii Australian avoimet. Ennen Australian avoimien käynnistymistä pelataan ATP-tason turnauksia, joita kutsutaan ajoittain lämmittelyturnauksiksi. Australian avoimet järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1905. Vuodesta 1972 lähtien turnauksen pelipaikkana on toiminut Melbourne. Mielenkiintoisena yksityiskohtana Australian avoimet ei ole aina ollut kovien kenttien turnaus, vaan sitä on järjestetty myös nurmikilpailuna. Viimeiset vuosikymmenet se on kuitenkin pelattu kovilla kentillä.

tennis live streamAustralian avointen jälkeen käynnistyy kevään massakiertue, joka huipentuu Pariisissa pelattaviin Ranskan avoimiin. Kyseessä on kauden toinen Grand Slam-turnaus. Se on ainoa kilpailu, joka ei pelata kovilla kentillä tai nurmiturnauksena. Ranskan avoimet pelattiin ensimmäistä kertaa vuonna 1891 kansallisena turnauksena. Vuonna 1925 sallittiin Ranskan ulkopuolelta tulevien pelaajien osallistuminen. Miesten kaksinpelissä Ranskan avoimissa parhaiten menestynyt pelaaja kautta aikain on espanjalainen Rafael Nadal, joka on voittanut mestaruuden kilpailussa peräti yhdeksän kertaa.

Kauden kolmas Grand Slam-turnaus pelataan Englannissa. Wimbledonin nimeä kantava kilpailu on maailman legendaarisin tennisturnaus. Jos jossain tennisturnauksessa jokainen pelaaja haluaa menestyä, se on nimenomaan Wimbledon. Kyseessä on turnaus, joka on maailman vanhin ja arvostetuin laatuaan. All England Lawn and Croquet Clubin järjestämä kilpailu pelattiin ensimmäistä kertaa vuonna 1877 Worple Roadin lähellä sijaitsevalla kentällä. Tällöin ohjelmassa oli vain miesten kaksinpeli. Vuonna 1884 Wimbledonin ohjelmaan lisättiin naisten kaksinpeli ja miesten nelinpeli. Wimbledonin tennisturnauksen kaksi pääkenttää ovat käytössä oikeastaan vain kaksi viikkoa vuodesta, eli turnauksen ajan. Ne ovat keskuskenttä ja kenttä numero yksi. Tärkeänä yksityiskohtana perinteet ovat Wimbledonissa todella tärkeitä. Esimerkiksi pelaajilla on hyvinkin tarkat pukeutumissäännöt, joita heidän on noudatettava.

Kauden viimeinen Grand Slam-turnaus pelataan New Yorkissa. Kyseessä on US Open, joka järjestetään vuosittain elo- ja syyskuun vaihteessa. Tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran elokuussa 1881, jolloin pelattiin vain miesten kaksinpeliturnaus. Tuolloin tapahtuman pelipaikkana oli Newport Casino Newportissa. Nykyisen turnauspaikan keskuskenttänä toimii Arthur Ashe -stadion, joka on nimetty tennispelaajan Arthur Ashen mukaan. Sveitsin Roger Federer on voittanut US Openin peräti viidesti peräkkäin. Chris Evert on voittanut naisten puolella mestaruuden kuudesti peräkkäin. Hän voitti ammattilaisurallaan lähes 20 Grand Slam-turnausta.

Tenniksen kruunun jalokivinä ovat Masters-luokan turnaukset, joita pelataan läpi kauden. Masters-sarja on toiseksi suurin luokka ATP-kiertueella heti Grand Slam-turnausten jälkeen. Sarjaan kuuluu yhdeksän turnausta, joista jokaisesta voittaja saa 1000 ranking-pistettä. Jokainen Masters-luokan turnaus pelataan kovilla kentillä tai massalla. Ainuttakaan nurmiturnausta ei pelata tässä kokoluokassa. Euroopassa pelattavat Masters-luokan turnaukset ovat Monacon, Rooman ja Pariisin turnaukset. Yhdysvalloissa pelataan Indian Wellsin, Miamin ja Cincinnatin turnaukset. Lisäksi Kanadassa pelataan joko Montrealin tai Toronton turnaus ja Kiinassa Shanghaissa.

Parhaina tennispelaajina tunnetaan miesten puolella esimerkiksi nimet Roger Federer, Andre Agassi, Pete Sampras, Rod Laver, John McEnroe, Ivan Lendl, Jimmy Connors, Björn Borg ja Rafael Nadal. Naisten puolella muun muuassa Chris Evert, Martina Navrátilová, Margaret Smith Court, Steffi Graf ja Serena Williams ovat tunnetuimpia pelaajia. Esimerkiksi Margaget Smith Courtin mukaan on nimetty tenniskenttäkin.

Live stream tennis

Tennis lähetykset ilmaiseksi netistä Unibet-TV:n live stream palvelussa eivät veloita koskaan rahaa tililtä. Pelitilin on kuitenkin oltava aktiivinen eli tilillä on oltava vähintään sentti rahaa. Rekisteröidy Unibetille ja katso urheilua ilman veloitusta!

Davis cup live stream

Davis cup live stream tennis ilmaiseksi netissä kuuluu myös Unibet-TV tarjontaan.

Rekisteröidy ilmaiseksi peliyhtiölle Unibet | Katso Davic cupia livenä

 

Tenniksen Davis Cup on lajin merkittävin maajoukkueturnaus, ja samalla se on myös kaikki lajit huomioon ottaen erittäin suuri kilpailu, johon otetaan osaa ympäri maanosia. Davis Cupia pelattiin ensimmäisen kerran vuonna 1900 ja vuonna 2008 turnaukseen osallistui 126 joukkuetta. Myös naiset pelaavat vastaavaa turnausta, joka on nimeltään Fed Cup. Se on idealtaan hyvin samantyyppinen kilpailu kuin Davis Cup.

Davis Cupia ei pelattu vuosina 1901 ja 1910, eikä vuosina 1915–1919 ja 1940–1945, jotka olivat maailmansotavuosia. Turnausta oli jo aikaisemmin epävirallisesti kutsuttu Davis Cupiksi, sillä palkinnon nimenä pidettiin Davis Cupia, ja vuodesta 1946 se on ollut turnauksen virallinen nimi. Kaudelle 2015 hallitsevana mestarina lähti Sveitsi.

Davis Cupin maailmanlohkossa pelaa yhteensä 16 joukkuetta. Loput osallistujamaat jaetaan kolmeen maanosalohkoon, jotka jakaantuvat vielä neljään tasoon eli ryhmään. Osallistujamaiden maanosalohkot ovat Eurooppa ja Afrikka, Amerikka ja Aasia ja Oseania. Davis Cupin maaottelu ratkeaa paras viidestä -periaatteella. Otteluita ovat neljä kaksinpeliä ja nelinpeli, jotka pelataan kolmeen voitettuun erään. Davis Cupissa yksittäisten otteluidenkin voittamiseen siis tarvitaan kolme erävoittoa. Se tarkoittaa, että turnauksessa pelataan samalla periaatteella verrattuna Grand Slam-turnauksiin. Davis Cupissa mestaruuden vie lopulta se, joka voittaa maailmanlohkon.

Kiinnostaako vedonlyönti? Tutustu myös vedonlyöntibonuksiin

Suomen Davis Cupin maajoukkue toimii Suomen tennisliiton alaisuudessa. Sinivalkoiset ovat karsineet useita kertoja pääsystä maailmanlohkoon. Suomi karsi ensimmäisen kerran maailmanlohkon paikasta vuonna 1990 kamppailussa Ruotsia vastaan. Sinikeltaiset voittivat kaikki viisi ottelua. Yhdeksää vuotta myöhemmin Suomi pelasi maailmanlohkon karsinnoissa Italiaa vastaan, jossa saapasmaa oli lopulta parempi. Kolmannen kerran Suomi karsi paikasta maailmanlohkoon vuonna 2002. Tuolloin vastustajana oli Hollanti, joka ei taipunut, vaan antoi sinivalkoisille vain yhden voiton.

Tennis davis cup live stream

Suomen tennistähti Jarkko Nieminen lopetti pelaajauransa vuoden 2015 Tukholman ATP-turnauksessa, mutta on mahdollista, että maskulainen on maajoukkueen mukana vielä kaudella 2016. Suomen maajoukkue on kokemassa suuria muutoksia, sillä Niemisen lisäksi Micke Kontinen ilmoitti kesällä 2015 lopettavansa pelaajauran.

Davis Cup live stream netissä ja laajasti tennislähetyksiä tarjoaa veloituksetta Unibet peliyhtiö.

Vuoden 2014 Davis Cupin voiton vei Sveitsi, joka kaatoi loppuottelussa Ranskan. Pelipaikkana toimi Lille. Alppimaan suurin tähti Roger Federer kärsi ennen loppuotteluita hankalista selkävaivoista, ja hän joutui jättämään ennen Davis Cupia pelatun World Tour Finalsin finaalin pelaamatta. Vuonna 2013 Tshekki nappasi mestaruuden kaatamalla Serbian numeroin 3-2. Sitä edellisenä vuonna Tshekki juhli jälleen mestaruutta. Tällä kerralla häviävänä osapuolena toimi Espanja. Viime vuosina useamman mestaruuden on pystynyt nappaamaan Tshekin lisäksi myös Espanja.

Davis cup live stream netissä

Davis cup live stream lähetykset netissä tarjoaa peliyhtiö Unibet. Lähetykset ei veloita pelitiliä. Tutustu tarkemmin tarjontaan kun olet rekisteröitynyt.

Katso tennistä | Rekisteröidy peliyhtiölle Unibet

Kirjoittanut

Vihjemedia.com © 2021 | Sivustokartta - Evästeet - Tietosuojakäytäntö