Jalkapallon veikkausvihjeet ja otteluennakot 5.9.

Lauantaina jalkapalloa pelataan Kansojen Liigassa ja Englannin Liigacupissa. Tässä ovat vakiovihjeet lauantaille, ja nämä vihjeet vakio 1:seen voi pelata itselle parhaalla tavalla.

Islanti – Englanti Vakio

  • Ottelun aika: 05/09/2020 – 19:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 03/09 klo. 14)

VihjePitkävetokertoimetMene
Englanti voittaa1,30Aseta veto Unibetillä

Jalkapallon Kansojen Liigassa Englanti matkustaa Islannin vieraaksi. Kotijoukkue ei selvittänyt tietään EM-kisoihin, mutta sinipaidat saavat pelata Kansojen Liigan A-tasolla. Se kertoo varmasti isäntien kyvyistä ja osaamisesta, vaikka vuosia sitten ollut paras tekeminen on kadoksissa. Islanti ei hävinnyt ennen koronaa viiteen edelliseen otteluunsa. Tämän vuoden puolella on pelattu kahdessa valmistavassa ottelussa voitollisesti Kanadaa ja El Salvadoria vastaan. Parhaat tähdet ulkomailta eivät ole Islannin mukana. Poissa on keskikentältä niin paljon laatua, että kotijoukkueen materiaalilla sellaista ei kestetä hyvin. Vierasjoukkue pelasi EM-karsinnoissa hienosti ja nappasi siellä lohkonsa ykkössijan. Lohkossa ei ollut yhtään surkeaa miehistöä, joten 4,6 maalin keskiarvolla tullut lohkon ykkössija oli hieno suoritus. Englanti on nuorentunut, mutta kyseessä on yhä erittäin vahva ja hyvä miehistö, joka on hitsautunut yhteen. Punavalkoisten pelituntuma on Islantia heikompi, mutta kotijoukkue ei saa etua omista intohimoisista faneistaan. Englanti voittaa noin 75 prosentilla. Paljon alipelattu kakkonen on hyvä varma.

Portugali – Kroatia Vakio

  • Ottelun aika: 05/09/2020 – 21:45
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 03/09 klo. 14)

VihjePitkävetokertoimetMene
Portugali voittaa1,87Aseta veto Unibetillä
Tasapeli3,60Aseta veto Unibetillä

Jalkapallon Kansojen Liigassa Portugali pelaa Kroatiaa vastaan. Kotijoukkue selvitti tiensä EM-kisoihin pelaamalla hyvät EM-karsinnat ja keräämällä pisteitä eniten heti Ukrainan jälkeen. Isännät hävisivät EM-karsinnoissa vain kerran ja tekeminen oli muutenkin laadukasta. Maalinteossa onnistuttiin yli 20 kertaa ja ilonaiheita saatiin laajalla rintamalla. Portugali on pelannut viimeksi viime vuoden puolella, mutta kotonaan vahvasti esiintynyt ryhmä on liikenteessä jälleen vahvalla kokoonpanolla. Vierasjoukkue pelasi EM-karsinnoissa niin ikään hyvin. Miehistö sai menestystä vahvasti ja ansaitsi lohkonsa ykkössijan. Maalinteossa onnistuttiin 17 kertaa. Kroatia ei ole hävinnyt kuuteen edelliseen otteluunsa. Edelliset ottelut on pelattu Portugalin tavoin viime vuonna. Kroatia on ollut aiemmin Portugalin kanssa ongelmissa ja voittoihin ei ole venytty, joskin ottelut ovat olleet hyvin tasaisia. Portugali antanee pelivälineen hallinnan Vatrenille. Ottelu on ennakolta hyvin tasainen ja vähämaalinen taisto. Lusitaanien voitto tulee noin kerran kahdesta. Ykköstä on pelattu viitisen prosenttia liikaa, joten risti tulee kaveriksi.

Ruotsi – Ranska Vakio

  • Ottelun aika: 05/09/2020 – 21:45
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 04/09 klo. 9)

VihjePitkävetokertoimetMene
Ranska voittaa1,76Aseta veto LeoVegasilla

Ruotsi kohtaa Ranskan, kun ottelut jatkuvat jalkapallon Kansojen Liigassa. Sinikeltaisten urakka sujui EM-karsinnoissa hienosti, sillä kotijoukkue selvitti tiensä EM-kisoihin lohkon kakkosena. Isännät hävisivät EM-karsinnoissa vain kerran ja pelaaminen oli muutenkin laadukasta. Ruotsi on pelannut viimeiset kahdeksan otteluaan ilman tappioita. Kyseessä on hyvin puolustava, kollektiivinen ja vahvasti organisoitu miehistö, jota ei ole helppo murtaa. Ruotsi on ollut kotonaan niin ikään vaikeasti kaadettavissa. Ruotsi on pelannut tämän vuoden puolella muutaman voitollisen valmistavan ottelun. Vierasjoukkue nappasi EM-karsinnoissa lohkonsa ykkössijan ja tekeminen oli vakuuttavaa. Se on ollut sitä jo pidemmän aikaa. Patonkimaan runko ja kokoonpanon laajuus on mainiolla tasolla. Korkeaa laatua ja loistavia pelaajia löytyy kaikille paikoille ja onnistumiset ovat ruokkineet lisää onnistumisia. Miehistöjen edellinen kohtaaminen päättyi yllättäen Ruotsin eduksi, ja vaikka Ranska ei pääse ottelussa varmasti helpolla, niin vieraiden voitto tulee noin 55 prosentilla. Hieman alipelattu kakkonen on tolppa.

Tanska – Belgia Vakio

  • Ottelun aika: 05/09/2020 – 21:45
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 04/09 klo. 9)

VihjePitkävetokertoimetMene
Belgia voittaa1,82Aseta veto LeoVegasilla

Jalkapallon Kansojen Liigassa yhteen iskevät Tanska ja Belgia. Isännät esiintyivät EM-karsinnoissa laadukkaasti ja eivät kokeneet ainuttakaan tappiota. Kotijoukkue selvitti tiensä EM-kisoihin lohkon kakkosena. Kahdeksasta ottelusta napattiin neljä voittoa ja yhtä monta pistejakoa. Viimeisessä ottelussa pelattiin vähämaalinen tasapeli Irlannin kanssa. Viimeisellä kierroksella voitto oli hetken päässä. Tanskan jalkapallo on menossa ylöspäin ja siitä hyvänä osoituksena ottelut Kansojen Liigan A-tasolla. Vierasjoukkue on yksi Euroopan kovimmista futismaista ja Tanskallekin on kyse hyvin kovasta vastustajasta. Belgia pelasi EM-karsinnoissa loistavasti nappaamalla otteluistaan yhtä monta voittoa. 10 kierroksella tuli hurjaa tulosta ja onnistumisia saatiin paljon. Miehistöä vastaan maalinteossa ei montaa kertaa onnistuttu. Belgia osaa hyökätä hyvin monipuolisesti ja kaikille paikoille löytyy korkeaa laatua. Belgian laadusta kertoo hyvin se, että miehistö on hävinnyt 42 edellisestä ottelustaan kaksi. Toinen oli MM-kisoissa Ranskalle. De Rode Duivels voittaa noin 55 prosentilla. Alipelattu kakkonen on hyvä varma.

Luton – Norwich Vakio

  • Ottelun aika: 05/09/2020 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 04/09 klo. 9)

VihjePitkävetokertoimetMene
Luton voittaa2,60Aseta veto Rizkillä
Norwich voittaa2,65Aseta veto Unibetillä

Jalkapallon Englannin Liigacupissa toisensa kohtaavat Luton ja Norwich. Kotijoukkueen urakka sujui Mestaruussarjassa viimeisillä kierroksilla hienosti ja isännät selvittivät tiensä pois putoamistaistelusta. Kahdella viimeisellä kierroksella oltiin napattu voitot Blackburnia ja Hullia vastaan. Hatters saa pelata myös alkavalla kaudella Mestaruussarjan otteluita. Luton kuuluu uuden kauden alussa alemman keskikastin paikkeille. Oranssipaidat haluavat pelata aktiivisesti ja aloitteellisesti, mutta viime kaudesta otteet tarvitsevat varsinkin tasaisuutta ja varmuutta. Viime kaudella omiin meni toiseksi eniten osumia. Vierasjoukkue pelasi viime kaudella Valioliigassa, mutta siellä homma ei toiminut ja paluu alemmaksi oli selvä juttu. Kanarialinnut on kokenut viime kaudesta heikennystä. Keltavihreitä povataan alkavalla kaudella ylempään keskikastiin. Nopeaa nousua Valioliigaan voi olla vaikea nähdä. Toisaalta miehistö voi aloittaa nyt osittain puhtaalta pöydältä ja rakentamaan uutta nousua. Valmistavat ottelut ovat menneet hyvin. Kohtaaminen on lähes tasabuukki. Prosentit ovat melkein oikein. Mennään iltaan ykköskakkosella.

Barnsley – Nottingham Vakio

  • Ottelun aika: 05/09/2020 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 04/09 klo. 9)

VihjePitkävetokertoimetMene
Tasapeli3,30Aseta veto Rizkillä
Nottingham voittaa2,85Aseta veto Gutsilla

Jalkapallon Englannin Liigacupissa vastakkain asettuvat Barnsley ja Nottingham. Kotijoukkue oli viime kaudella Mestaruussarjassa niukasti putoamisviivan paremmalla puolella, mutta isäntien olisi kuulunut olla otteidensa valossa useita sijoja korkeammalla. Tykes oli viime kaudella yksi eniten huonoa onnea kärsineistä miehistöistä. Menestystä olisi pitänyt tulla paremmin, mutta tärkein juttu oli toki se, että sarjapaikka saatiin säilytettyä. Viimeisellä kierroksella napattiin lopun maalilla iso voitto vieraissa Brentfordia vastaan. Barnsley voi olla hyvin alkavalla kaudella jopa Mestaruussarjan keskikastissa. Vierasjoukkue oli viime kaudella Mestaruussarjassa lähellä päästä nousukarsintoihin, mutta homma tyrehtyi lopussa. Miehistö oli viimeisillä kierroksilla kurjassa pelivireessä. Menestystä tuli vaatimattomalla tavalla ja urakka päättyi ansaitusti ennen nousukarsintoja. Forest oli kauden mittaan onnekas. Menestystä olisi pitänyt tulla seitsemättä sijaa heikommin. Nottingham kuuluu materiaalinsa puolesta ylempään keskikastiin. Tykes on minitason voittajasuosikki. Liikaa ylipelattu ykkönen ohitetaan.

Northampton – Cardiff Vakio

  • Ottelun aika: 05/09/2020 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 04/09 klo. 10)

VihjePitkävetokertoimetMene
Cardiff voittaa2,05Aseta veto Gutsilla

Jalkapallon Englannin Liigacupissa Northampton yrittää menestyä Cardiffia vastaan. Kotijoukkue oli kesken jääneellä Kakkosliigan kaudella sijalla seitsemän ja oli viimeinen miehistö, joka selvitti tiensä nousukarsintoihin. Town pelasi siellä odotettua paremmin ja menestyi niin hyvin, että alkavalla kaudella otteluita pelataan Ykkösliigan puolella. Northampton oli nousukarsinnoissa hieno onnistuja, sillä monet odottivat, että Town ei voi menestyä mainitulla tavalla. Kotijoukkue tulee olemaan Ykkösliigassa vaikeuksissa. Toisaalta uutta buustia tuli varmasti hienosta nousukarsintojen menestyksestä. Vierasjoukkue pelasi Mestaruussarjassa itsensä nousukarsintoihin, mutta siellä menestystä tuli heikosti. Homma tyrehtyi Fulhamia vastaan. Walesilaisten kausi meni silti kelvollisesti, sillä paikka playoffs-vaiheesta piti olla saatavilla. Cardiff on pysynyt viime kaudesta hyvin kasassa. Vierasjoukkueen pitäisi pystyä pelaamaan taas paikoista ylemmässä keskikastissa. Cardiffin pelituntuma ei ole parhaasta päästä, mutta kakkonen tulee käytännössä kerran kahdesta. Lähes oikein pelattu kakkonen on kelvollinen piikki.

Birmingham – Cambridge Vakio

  • Ottelun aika: 05/09/2020 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 04/09 klo. 10)

VihjePitkävetokertoimetMene
Birmingham voittaa1,57Aseta veto Gutsilla
Tasapeli4,20Aseta veto LeoVegasilla

Jalkapallon Englannin Liigacupissa Birmingham saa vastaansa Cambridgen. Kotijoukkue oli viime kaudella Mestaruussarjassa hieman putoamisviivan paremmalla puolella. Isäntien päättynyt kausi sujui vaikeasti ja menestystä tuli odotettua vähemmän. Peliesitykset olivat varsinkin ajoittain hyvin epätasaisia ja jopa sekavia. Säilyminen tapahtui vain muutaman pisteen turvin. Birminghamin otteet olivat varsinkin viimeisillä kierroksilla heikkoja. Kahdella viimeisellä kierroksella kärsittiin tappiot Prestonia ja Derbyä vastaan. Birmingham parantaa alkavalla kaudella lähes varmasti, mutta paikka lienee silti vain alemmasta keskikastista. Vierasjoukkue oli viimeksi tukevasti Kakkosliigan keskikastissa. Miehistö kuuluu alkavalla kaudella alempaan keskikastiin, mutta sarjapaikan kanssa ei pitäisi olla ongelmia. Pientä heikennystä lienee silti tiedossa. Cambridgen vahvuudet löytyvät alakerrasta. Valmistavat ottelut ovat menneet hyvin. Birmingham on toki selvästi edellä, mutta tasoeroa ei ole niin paljoa mitä voisi luulla. Brum voittaa noin 60 pinnalla. Paljon ylipelattu ykkönen tarvitsee varmistuksen.

Reading – Colchester Vakio

  • Ottelun aika: 05/09/2020 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 04/09 klo. 10)

VihjePitkävetokertoimetMene
Reading voittaa1,57Aseta veto Gutsilla
Tasapeli4,25Aseta veto LeoVegasilla

Jalkapallon Englannin Liigacupissa toisensa kohtaavat Reading ja Colchester. Isännät esiintyivät viime kaudella Mestaruussarjassa keskikastin miehistönä ja kolmeen viimeiseen otteluun napattiin yhtä monta tappiota. Royalsin sijoitus oli otteisiin nähden hippasen liian heikko, mutta varsinkin viimeisissä otteluissa alakerran kanssa oli merkittäviä ongelmia. Reading on Mestaruussarjassa myös alkavalla kaudella keskikastin miehistö, jolla ei pitäisi olla asiaa nousukarsintoihin, mutta toisaalta sarjapaikka ei pitäisi olla myöskään ongelma. Vierasjoukkue pelasi itsensä Kakkosliigassa nousukarsintoihin, mutta siellä matka päättyi Exeteriä vastaan. Ensimmäisestä ottelusta oltiin napattu vähämaalinen voitto, mutta toisessa kamppailussa putoaminen tuli jatkojen jälkeen. Colchester oli viime kaudella hyvässä pelivireessä ja vierasjoukkue on valmis pelaamaan taas paikoista nousukarsinnoissa. Valmistavat ottelut eivät ole menneet tosin hyvin. Reading haluaa pelata aktiivisesti ja aloitteellisesti sekä määrittää ottelun tempon. Vahvempi Royals voittaa noin 60 prosentilla. Selvästi ylipelattu ykkönen kaipaa kaveriksi ristin.

Rochdale – Huddersfield Vakio

  • Ottelun aika: 05/09/2020 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 04/09 klo. 11)

VihjePitkävetokertoimetMene
Huddersfield voittaa1,64Aseta veto LeoVegasilla

Jalkapallon Englannin Liigacupissa Rochdale kohtaa Huddersfieldin. Dale oli viime kaudella Ykkösliigassa alemmassa keskikastissa, mutta alkavalla kaudella isäntien tilanne on menossa vaikeampaan suuntaan. Miehistö on kokenut viime kauden jälkeen heikennystä. Taistelua käydään luultavasti putoamista vastaan. Ei olisi yllätys, jos isännät olisivat alkavan kauden jälkeen Kakkosliigan puolella. Takana on useita valmistavia otteluita. Vierasjoukkue oli viime kaudella Mestaruussarjassa hieman putoamisviivan paremmalla puolella. Terriers oli viime kaudella pettymys. Parannusta pitäisi olla tiedossa. Viime kaudella oli ongelmia varsinkin alakerran kanssa. Viimeisellä kierroksella tuli selvä tappio vieraissa Millwallia vastaan. Huddersfield voi pelata materiaalinsa puolesta paikoista kympin tuntumassa. Nousukarsintoihin tuskin on asiaa, mutta viime kaudesta on varmasti syytä odottaa kehitystä. Huddersfield on ollut Mestaruussarjan alisuorittajia. Taistossa on aineksia vauhdikkaaseen otteluun, jossa Huddersfield ansaitsee olla noin 55 pinnan voittajasuosikki. Selvästi alipelattu kakkonen on varma.

Newport – Swansea Vakio

  • Ottelun aika: 05/09/2020 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 04/09 klo. 12)

VihjePitkävetokertoimetMene
Swansea voittaa1,80Aseta veto LeoVegasilla

Newport haastaa Swansean, kun ottelut jatkuvat jalkapallon Englannin Liigacupissa. Kotijoukkue pelasi itsensä viime kaudella Kakkosliigassa sijalle 14. Isännille maalinteko oli viime kaudella vaikeaa ja maalipaikoille pääseminen tuotti merkittäviä haasteita. Maalinteossa onnistuttiin 32 kertaa ja se oli yksi Kakkosliigan heikoimmista suorituksista. Isäntien pitäisi pystyä pelaamaan taas paikoista Kakkosliigan keskikastissa. Alakerta oli päättyneellä kaudella voittavassa kunnossa, joten jatkossa puolustuksen toiminta on taas tärkeässä roolissa. Newport esiintyi valmistavassa ottelussa hyvin Ykkösliigan Bristolia vastaan. Vierasjoukkue selvitti tiensä Mestaruussarjan nousukarsintoihin. Siellä matka päättyi tappiollisesti Brentfordia vastaan. Joutsenet oli viimeisillä kierroksilla kuitenkin hyvässä pelivireessä. Swansealla on materiaalinsa puolesta valmiudet pelata taas paikoista nousukarsinnoissa. Taso ei kuitenkaan riittäne aivan parhaiden ryhmien tuntumaan. Swansea on Newportiin nähden selvästi vahvempi ryhmä ja voittaa ottelun vajaalla 55 prosentilla. Kakkosta on pelattu liikaa, mutta se on tolppa.

Salford – Rotherham Vakio

  • Ottelun aika: 05/09/2020 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 04/09 klo. 12)

VihjePitkävetokertoimetMene
Tasapeli3,50Aseta veto Rizkillä
Rotherham voittaa2,15Aseta veto Gutsilla

Jalkapallon Englannin Liigacupissa yhteen iskevät Salford ja Rotherham. Kotijoukkue pelasi päättyneellä kaudella Kakkosliigassa keskikastin miehistönä ja kausi meni isänniltä laadukkaasti. Nousukarsintoihin ei ollut asiaa, mutta myöskään taistelua putoamisesta vastaan ei tarvinnut käydä. Salford on jälleen vähintään keskikastin ryhmä, joskin viime kaudesta on kaikki eväät saada parannusta. Viime kaudesta materiaali on mennyt parempaan suuntaan. Rohkeimmat povaavat Salfordia jopa taistelemaan nousukarsintojen paikoista. Valmistavat ottelut eivät ole menneet kuitenkaan hyvin. Vierasjoukkue pelasi viime kaudella Ykkösliigassa hienosti ja siellä menestystä napattiin vahvalla tavalla. Miehistö selvitti tiensä Mestaruussarjaan ja oli Ykkösliigassa toiseksi paras miehistö. Onnistumisia tuli laajasti, joskin viimeiset ottelut eivät menneet vahvasti. Millersin pitäisi vakiinnuttaa paikkansa Mestaruussarjassa. Rotherhamille se voi olla taas vaikeaa. Miehistö on siellä yksi heikoimmista ryhmistä. Rotherham voittaa noin 45 prosentilla. Koitos on pelattu melkein oikein. Mennään iltaan ristikakkosella.

MK Dons – Coventry Vakio

  • Ottelun aika: 05/09/2020 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 04/09 klo. 12)

VihjePitkävetokertoimetMene
Coventry voittaa2,30Aseta veto Gutsilla

Jalkapallon Englannin Liigacupissa Coventry matkustaa MK Donsin vieraaksi. Isännät säilyttivät viime kaudella paikkansa niukasti Ykkösliigan puolella. Kotijoukkueen päättynyt kausi oli vaikea, mutta se päättyi onnellisesti. Ratkaisuvoiman kanssa oli myös viime kaudella vaikeaa, mutta samat ongelmat ovat olleet myös muutamalla muulla kaudella. MK Donsin pitäisi pystyä säilyttämään taas sarjapaikkansa, mutta alempaa keskikastia parempaa menestystä on vaikea tarjota. Valmistavissa otteluissa on saatu myös ratkaisuvoimaa, mutta voittaminen on ollut vaikeaa. Vastustajien taso on ollut toki kovaa luokkaa. Vierasjoukkue oli viime kaudella Ykkösliigan paras miehistö ja jatkossa otteluita pelataan Mestaruussarjassa. Sky Blues oli Ykkösliigassa mainiossa pelivireessä ja onnistumisia tuli laajasti. Coventryn materiaalilla pidempi paikka Mestaruussarjassa on tehtävissä. Vierasjoukkueen valmistavissa otteluissa maaleja on tehty hyvässä tahdissa. Coventry voitti miehistöjen kesän valmistavan ottelun maalein 3-2. Taivaansiniset voittavat noin 45 prosentilla. Hieman alipelattu Sky Blues on sopiva tolppa.

Vedonlyöntibonuksia

CasinoVedonlyöntibonusKierrätysvaatimusEsittelyRekisteröidy
Unibet logo 100 % 100 € + 10 € ilmaisveto4 kertaa bonusEsittelySiirry kasinolle
100 % 100 €6 kertaa vähintään 1,75 kertoimillaEsittelySiirry kasinolle
EsittelySiirry kasinolle
200 % 100 € + 100 FSEsittelySiirry kasinolle
karamba logo 100 %100 €EsittelySiirry kasinolle

Kiinnostaako kasinot? Katso parhaat kasinot ja bonukset.

Vakio 1 jalkapallo 5.9.2020 | Tilastot

 IslantiEnglanti
Sarjataulukossa00
Voitot-tasapelit-häviöt0-0-00-0-0
Tehdyt-päästetyt maalit0-00-0
Kuntopuntari 6 edellistä4-1-15-0-1
Maalipuntari 6 edellistä6-227-5
   
   
 PortugaliKroatia
Sarjataulukossa00
Voitot-tasapelit-häviöt0-0-00-0-0
Tehdyt-päästetyt maalit0-00-0
Kuntopuntari 6 edellistä5-0-14-2-0
Maalipuntari 6 edellistä21-514-4
   
   
 RuotsiRanska
Sarjataulukossa00
Voitot-tasapelit-häviöt0-0-00-0-0
Tehdyt-päästetyt maalit0-00-0
Kuntopuntari 6 edellistä5-1-05-1-0
Maalipuntari 6 edellistä12-113-3
   
   
 TanskaBelgia
Sarjataulukossa00
Voitot-tasapelit-häviöt0-0-00-0-0
Tehdyt-päästetyt maalit0-00-0
Kuntopuntari 6 edellistä4-2-06-0-0
Maalipuntari 6 edellistä18-129-2
   
   
 LutonNorwich
Sarjataulukossa1920
Voitot-tasapelit-häviöt14-9-235-6-27
Tehdyt-päästetyt maalit54-8226-75
Kuntopuntari 6 edellistä5-1-04-1-1
Maalipuntari 6 edellistä13-311-7
   
   
 BarnsleyNottingham
Sarjataulukossa217
Voitot-tasapelit-häviöt12-13-2118-16-12
Tehdyt-päästetyt maalit49-6958-50
Kuntopuntari 6 edellistä2-2-20-3-3
Maalipuntari 6 edellistä5-45-10
   
   
 NorthamptonCardiff
Sarjataulukossa00
Voitot-tasapelit-häviöt0-0-00-0-0
Tehdyt-päästetyt maalit0-00-0
Kuntopuntari 6 edellistä3-0-34-0-2
Maalipuntari 6 edellistä8-78-7
   
   
 BirminghamCambridge
Sarjataulukossa2016
Voitot-tasapelit-häviöt12-14-2012-9-16
Tehdyt-päästetyt maalit54-7540-48
Kuntopuntari 6 edellistä1-1-43-1-2
Maalipuntari 6 edellistä5-97-5
   
   
 ReadingColchester
Sarjataulukossa140
Voitot-tasapelit-häviöt15-11-200-0-0
Tehdyt-päästetyt maalit59-580-0
Kuntopuntari 6 edellistä1-1-44-0-2
Maalipuntari 6 edellistä8-158-7
   
   
 RochdaleHuddersfield
Sarjataulukossa1818
Voitot-tasapelit-häviöt10-6-1813-12-21
Tehdyt-päästetyt maalit39-5752-70
Kuntopuntari 6 edellistä2-0-42-2-2
Maalipuntari 6 edellistä9-128-11
   
   
 NewportSwansea
Sarjataulukossa140
Voitot-tasapelit-häviöt12-10-140-0-0
Tehdyt-päästetyt maalit32-390-0
Kuntopuntari 6 edellistä2-0-44-1-1
Maalipuntari 6 edellistä6-1311-7
   
   
 SalfordRotherham
Sarjataulukossa112
Voitot-tasapelit-häviöt13-11-1318-8-9
Tehdyt-päästetyt maalit49-4661-38
Kuntopuntari 6 edellistä2-0-42-3-1
Maalipuntari 6 edellistä6-710-8
   
   
 MK DonsCoventry
Sarjataulukossa191
Voitot-tasapelit-häviöt10-7-1818-13-3
Tehdyt-päästetyt maalit36-4748-30
Kuntopuntari 6 edellistä1-1-44-0-2
Maalipuntari 6 edellistä4-1510-9
Copyright © 2020. All Rights Reserved. Vihjemedia | Flytonic Theme by Flytonic.