Jalkapallon veikkausvihjeet ja otteluennakot 27.2.

Lauantaina jalkapalloa pelataan Englannin Valioliigassa, Englannin Mestaruussarjassa ja Espanjan La Ligassa. Tässä ovat vakiovihjeet lauantaille, ja nämä vihjeet vakio 1:seen voi pelata itselle hyvällä tavalla.

Newcastle – Wolverhampton Vakio

  • Ottelun aika: 27/02/2021 – 22:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 25/02 klo. 14)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Wolverhampton voittaa 2,19 Aseta veto Betssonilla

Jalkapallon Englannin Valioliigassa yhteen iskevät Newcastle ja Wolverhampton. Kotijoukkue on pelannut kahdella edellisellä kierroksella tappiollisesti Chelseaa ja Manchester Unitedia vastaan. Harakat on ollut viime aikoina vaisussa pelivireessä, mutta isännät ovat joutuneet pelaamaan myös vaikeita miehistöjä vastaan. Magpies voitti aiemmin helmikuussa Southamptonin, mutta mustavalkoisten voitto ei tullut ansaitusti. Maaliodottamat ovat menneet helmikuun otteluissa kolmesti vastustajien eduksi. Newcastle taistelee paikoista alemmassa keskikastissa ja nykyinen sijoitus kuvastaa hyvin isäntien pelaamista. Harakoilla on haasteita poissaolojen rintamalla. Vierasjoukkue on esiintynyt taitoihinsa nähden heikosti, mutta Susien suunta on nousussa. Oranssimustilla on alla voitot Southamptonia ja Leedsiä vastaan. Lisäksi neljältä edelliseltä kierrokselta on saatu vähintään pistejakoja. Wanderersin taidoilla pitäisi taistella paikoista kympin tuntumassa ja vieraat ovat hilautumassa lähelle kykyjensä mukaisia sijoituksia. Wolverhamptonin uusin voitto oli onnekas, mutta vierasjoukkue on alkanut pelata muuten paremmin ja tulosta on tullut ansaitusti. Vierailla on kaikki eväät jatkaa hyvässä pelivireessä. Piristynyt Wolverhampton voittaa lähes 45 prosentilla. Vahvasti alipelattu Sudet on piikki.

Leeds – Aston Villa Vakio

  • Ottelun aika: 27/02/2021 – 19:30
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 25/02 klo. 14)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Tasapeli 3.70 Aseta veto Nordicbetillä
Aston Villa voittaa 3,20 Aseta veto Unibetillä

Jalkapallon Englannin Valioliigassa toisensa kohtaavat Leeds ja Aston Villa. Isännät ovat pelanneet saldolla 11 voittoa, kaksi pistejakoa ja 12 tappiota. Kotijoukkue on esiintynyt hienosti, mutta Whites ailahtelee vahvasti ja peliesitykset heittelehtivät myös otteluiden aikana. Sarjanousijan sesonki on sisältänyt hyvin onnistumisia, mutta kovaa prässääminen ja hyvin aggressiivinen pelitapa tuottaa virheitä ja ongelmia omassa alakerrassa. Leeds nappasi viimeksi selvän voiton Southamptonista, mutta numerot olivat vahvasti yläkanttiin. Toisaalta toiseksi edellisellä kierroksella tuli maalin tappio Wolverhamptonille, vaikka taiston olisi kuulunut mennä toisella tavalla. Unitedilla on useita epävarmalla statuksella olevia pelaajia. Vierasjoukkueen suunta on lievässä laskussa, sillä miehistö on saanut neljältä kierrokselta yhden voiton. Toiseksi edellisellä kierroksella napattiin maaliton Brightonia vastaan, mutta ottelun olisi pitänyt päättyä vastustajalle. Viime ottelussa pistejako olisi kuvannut iltaa paremmin. Uusin voitto on saatu Arsenalista. Jack Grealish on mahdollisesti sivussa ja se olisi Aston Villalle miinusta. Ottelussa toisensa kohtaa kaksi samalla tavalla pelaavaa miehistöä. Aineksia on runsasmaaliseen iltaan. Vähemmän levännyt Leeds voittaa hieman yli 40 prosentilla. Selvästi ylipelattu Whites on syytä ohittaa.

West Bromwich – Brighton Vakio

  • Ottelun aika: 27/02/2021 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 25/02 klo. 14)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Brighton voittaa 2,01 Aseta veto Betssonilla

West Bromwich isännöi Brightonia, kun ottelut jatkuvat jalkapallon Englannin Valioliigassa. Kotijoukkue on pelannut seitsemällä edellisellä kierroksella ilman voittoja, mutta miehistö on väläytellyt yksittäisillä kerroilla. Isännät ovat pelanneet viime aikoina pistejaot Manchester Unitedia ja Burnleyta vastaan. Baggies on esiintynyt datan valossa Valioliigassa heikoimmalla tavalla, mutta miehistö on ollut helmikuussa maaliodottamien valossa yllättävän vahva. Neljään otteluun kolmesti maaliodottamat ovat menneet omaksi eduksi. West Bromwichin paikka on Mestaruussarjassa, mutta kotijoukkue on osoittanut, että isännät pystyvät pelaamaan satunnaisesti selvästi odotuksia paremmin. Viimeistely on silti hyvin vaikeaa. Lisäksi taidot ja resurssit eivät riitä pitämään paikkaa Valioliigassa. Vierasjoukkue on ollut pelillisesti selvästi sijoitustaan parempi miehistö, mutta Lokit taistelee paikoista vain alemmassa keskikastissa. Sinivalkoiset ovat kärsineet vahvasta epäonnesta, sillä vieraiden pitäisi olla paremmissa asetelmissa. Seagulls on esiintynyt viime aikoina maalittomassa Aston Villaa vastaan ja pisteittä Crystal Palacea vastaan. Siinä riitti taas huonoa onnea. Brighton ei vain ole osannut voittaa lukuisilla kerroilla, jolloin vieraiden olisi pitänyt viedä pisteet. Brighton voittaa 50 prosentilla. Alipelattu Seagulls on tolppa.

Vedonlyöntibonuksia

Casino Info Talletusbonus Rekisteröidy
FansBet logo
Lue esittely
Kierrätysvaatimus:
Maksimipanos:
Ilman talletusta:
20 x 20 € ilmaisveto PELAAMAAN

18+ | Säännöt ja ehdot pätevät


Lue esittely
Kierrätysvaatimus: 30x
Maksimipanos: 5 €
Ilman talletusta:
1 000 € + 25 käteiskierrosta PELAAMAAN

18+ | Säännöt ja ehdot pätevät

Unibet logo
Lue esittely
Kierrätysvaatimus: 25x
Maksimipanos: 5 €
Ilman talletusta:
NYT ERIKOISTARJOUS: 200 ilmaiskierrosta + 10 € ilmaisveto PELAAMAAN

18+ | Säännöt ja ehdot pätevät

mrgreen-logo
Lue esittely
Kierrätysvaatimus: 35x
Maksimipanos: 5 €
Ilman talletusta:
100 € bonus + 200 ilmaiskierrosta PELAAMAAN

18+ | Säännöt ja ehdot pätevät

betiton sport logo
Lue esittely
Kierrätysvaatimus:
Maksimipanos:
Ilman talletusta:
10 € kierrätysvapaa ilmaisveto! PELAAMAAN

18+ | Säännöt ja ehdot pätevät

888sport logo
Lue esittely
Kierrätysvaatimus:
Maksimipanos:
Ilman talletusta:
30 € ilmaisvetoina PELAAMAAN

18+ | Säännöt ja ehdot pätevät


Lue esittely
Kierrätysvaatimus: 30 kertaa
Maksimipanos: 5 €
Ilman talletusta:
100 % 200 € PELAAMAAN

18+ | Säännöt ja ehdot pätevät

Nopeampi logo
Lue esittely
Kierrätysvaatimus:
Maksimipanos:
Ilman talletusta:
60 sekunnin rajattomat ilmaiskierrokset! PELAAMAAN

18+ | Säännöt ja ehdot pätevät


Lue esittely
Kierrätysvaatimus: 40 kertaa
Maksimipanos:
Ilman talletusta:
100 % 200 € PELAAMAAN

18+ | Säännöt ja ehdot pätevät


Lue esittely
Kierrätysvaatimus: 25x
Maksimipanos:
Ilman talletusta:
Bonus sisältää 1 000 ilmaiskierrosta PELAAMAAN

18+ | Säännöt ja ehdot pätevät

Birmingham – QPR Vakio

  • Ottelun aika: 27/02/2021 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 25/02 klo. 14)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Tasapeli 3,30 Aseta veto Unibetillä
QPR voittaa 2,65 Aseta veto Mr Greenillä

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa Birmingham kohtaa QPR:n. Kotijoukkue on esiintynyt saldolla seitsemän voittoa, 10 tasapeliä ja 15 tappiota. Isäntien kausi on ollut vaikea ja Brum on saanut heikosti onnistumisia. Miehistö on pelannut kahdella edellisellä kierroksella voitollisesti Sheffield Wednesdayta vastaan ja ilman pisteitä Norwichia vastaan. Birmingham on ollut datan valossa yksi Mestaruussarjan heikoimmista miehistöistä, joten kotijoukkueen pitäisi olla putoamisviivan alla. Isäntien puolustus kaipaa pikaisesti parannusta, mutta monessa ottelussa myös maalinteko on sakannut. Brum on nykyisellä menolla vahva ehdokas jopa putoamaan Ykkösliigaan. Vierasjoukkueen pelivire on mainio ja Ärrät on saanut viime aikoina runsaasti onnistumisia. Superhoopsin komea voittoputki päättyi viimeksi maalittomassa ottelussa Prestonia vastaan. Sitä edelsi neljä voittoa. Lontoolaiset ovat pelanneet eittämättä hienosti, mutta vierasjoukkueen sijoitus on hieman yläkanttiin ja muutamissa otteluissa on saatu tulosta myös onnekkaasti. Toiseksi edellisellä kierroksella tuli silti ansaittu voitto Bournemouthista. QPR haluaa pelata myös vieraissa aktiivisesti ja vieraat ovat pykälän Brumia parempi miehistö. QPR on marginaalinen ennakkosuosikki. Ärrät on vähän ylipelattu, joten risti pääsee kaveriksi.

Brentford – Stoke Vakio

  • Ottelun aika: 27/02/2021 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 25/02 klo. 15)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Brentford voittaa 1,85 Aseta veto Betssonilla

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa Brentford pelaa Stokea vastaan. Kotijoukkue on ollut datan valossa Mestaruussarjan paras miehistö. Isännät ovat olleet helmikuussa heikossa pelivireessä, mutta Bees pääsi takaisin voittojen pariin viimeksi Sheffield Wednesdayta vastaan. Brentfordilla oli kauden alussa pientä kriisin poikasta ja sama tilanne oli aiemmin tässä kuussa, mutta viimeksi saatiin selvä voitto ja jälleen useita hyökkäyspään onnistumisia. Brentfordilla on kaikki edellytykset pärjätä myös jatkossa hyvin ja onnistumisia pitäisi tulla laajasti. Toki pientä huolta aiheutti se, että esimerkiksi toiseksi edellisellä kierroksella tullut tappio Coventrylle oli ansaittu. Hyökkäyksestä on tulivoimaa sivussa. Vierasjoukkue nappasi hetki sitten kaksi voittoa, mutta Potters palasi haasteiden pariin tappiossa Barnsleylle. Miehistön suunta oli pitkään laskussa, mutta kolmeen otteluun kaksi voittoa on tuonut takaisin itseluottamusta. Lutonille tehtiin kolme maalia ja pelattiin vahva ottelu. Stoke kuuluu kympin tuntumaan, joten vieraiden sesonki on ollut onnistunut. Lisäksi viimeksi koettu tappio oli epäonnekas, sillä pistejako olisi ollut oikein. Luvassa on vauhdikas ja viihdyttävä ottelu, jota isännät lähtevät viemään. Brentford voittaa vähän yli 50 prosentilla. Bees on ylipelattu, mutta napataan se pitkin hampain tolpaksi.

Barnsley – Millwall Vakio

  • Ottelun aika: 27/02/2021 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 25/02 klo. 15)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Tasapeli 3,30 Aseta veto Betssonilla
Millwall voittaa 3,60 Aseta veto Nordicbetillä

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa Millwall matkustaa Barnsleyn vieraaksi. Tykes on pelannut saldolla 14 voittoa, kuusi tasapeliä ja 11 tappiota. Kotijoukkue on ollut viime aikoina hienossa pelivireessä, sillä isännät ovat saaneet neljältä kierrokselta yhtä monta voittoa. Punavalkoiset esiintyivät viimeksi voitollisesti Stokea vastaan. Toiseksi edellisellä kierroksella tuli voitto Bristolista. Barnsley on pelannut Mestaruussarjassa kahdeksan ottelua putkeen ilman tappioita. Kiitosta on annettava varsinkin laadukkaalle puolustukselle. Omiin on mennyt vähän palloja. Kotijoukkueella on hyvät edellytykset taistella paikoista kympin tuntumassa, mutta isäntien nykyinen sijoitus on hieman yläkanttiin. Vierasjoukkue on ollut viime aikoina myös hyvässä iskussa, vaikka Leijonilla on alla kaksi voitotonta ottelua. Sinipaidat ovat pelanneet Mestaruussarjassa eniten pistejakoja, joten voittaminen on ollut Lionsille iso haaste. Suunta on kuitenkin kohti parempaa ja helmikuussa on napattu kolme voittoa. Niistä kaksi on saatu tosin heikkoja ryhmiä vastaan. Millwallilla on edellisestä tappiosta aikaa, mutta vierasjoukkue on ollut silti lievä pettymys. Maaleilla tuskin juhlitaan, marginaalit ovat pieniä. Barnsley on hieman yli 40 prosentin ennakkosuosikki. Tykes on selvästi ylipelattu, joten ykkösen ohitus on hyvä juttu.

Middlesbrough – Cardiff Vakio

  • Ottelun aika: 27/02/2021 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 25/02 klo. 15)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Tasapeli 2,55 Aseta veto Unibetillä
Cardiff voittaa 3,05 Aseta veto Mr Greenillä

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa yhteen iskevät Middlesbrough ja Cardiff. Kotijoukkue on esiintynyt kahdella edellisellä kierroksella voitollisesti Readingia vastaan ja tappiollisesti Bristolia vastaan. Boro on pääsemässä takaisin hyvään pelivireeseen, vaikka punapaidat kärsivät viimeksi yllättävän tappion. Middlesbroughilla oli aiemmin vaisumpi ajanjakso, mutta kotijoukkue on ollut viime aikoina paremmassa tilanteessa ja onnistumisia on taas alkanut tulla. Lisäksi isäntien peliesitykset ovat olleet monesti hyviä, vaikka tulokset ovat jääneet vaisuiksi. Middlesbroughilla on kaikki eväät taistella paikoista nousukarsintojen tuntumassa ja isäntien pitäisi olla vielä vähän nykyistä korkeammalla. Vierasjoukkueen pelivire on mainio. Bluebirds on saanut helmikuussa vain voittoja. Siniset ovat pelanneet lähiaikoina voitollisesti Prestonista ja Bournemouthista. Walesilaisten pelivire on parhaasta päästä, mutta vieraat ovat myös ylisuorittaneet. Esimerkiksi toiseksi edellisessä ottelussa voitettiin neljällä maalilla, vaikka maaliodottamat olivat tasoissa. Viimeksi pistejako olisi kuvannut iltaa paremmin. Otteet eivät ole olleet aivan tulosten tasolla. Boro voittaa vähän alle 40 prosentilla. Kohde on pelattu oikein. Cardiff on ollut kaikesta huolimatta niin komeassa iskussa, että mennään taistoon ristikakkosella.

Swansea – Bristol Vakio

  • Ottelun aika: 27/02/2021 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 25/02 klo. 15)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Swansea voittaa 1,85 Aseta veto Unibetillä

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa toisensa kohtaavat Swansea ja Bristol. Kotijoukkue on kerännyt 17 voittoa, kahdeksan tasapeliä ja viisi tappiota. Isännät ovat pelanneet mainion kauden ja saaneet paljon onnistumisia, mutta Joutsenet on myös ylisuorittanut selvästi. Miehistön pitäisi olla selvästi nykyistä alempana, sillä ryhmä on ollut varsinkin puolustuksessa vahvasti onnekas nippu. Swansea pelasi edellisellä kierroksella voitollisesti Coventrya vastaan ja se tuli ansaitusti. Toiseksi edellisellä kierroksella ottelu meni pahasti pieleen, kun Huddersfield oli kolme maalia parempi. Swansea on ollut varsinkin kotonaan läpi kauden mainiossa iskussa. Vierasjoukkue oli pitkään Mestaruussarjan suurin ylisuorittaja ja onnekkain miehistö, mutta sen jälkeen Robinsin suunta on ollut kehno. City sai viimeksi voiton Middlesbroughista, mutta vieraat ovat olleet muuten kurjassa iskussa. Tappioita on tullut kovassa tahdissa ja viimeksi pistejako olisi ollut oikein. Bristolin otteet edellyttäisivät putoamisviivan lähelle. Vierasjoukkue sai viimeksi kauan kaivattua itseluottamusta, mutta ryhmän tilanne jatkuu vaikeana. Bristol tulee luultavasti putoamaan vielä alemmas, jonne vieraat myös kuuluvat. Laadukas Swansea voittaa melkein 55 pinnalla. Joutsenet on kyllä ylipelattu, mutta otetaan siitä kelvollinen tolppa.

Blackburn – Coventry Vakio

  • Ottelun aika: 27/02/2021 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 25/02 klo. 15)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Tasapeli 3,20 Aseta veto Unibetillä
Coventry voittaa 3,80 Aseta veto Unibetillä

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa Blackburn pelaa Coventrya vastaan. Kotijoukkue on ollut pitkään vaisussa pelivireessä ja isännät ovat pelanneet viidellä edellisellä kierroksella yhtä monen tappion merkeissä. Rovers on pelannut viime aikoina pisteittä Nottinghamia ja Watfordia vastaan. Miehistö on päässyt viimeksi pisteiden makuun kuukausi sitten Lutonista. Blackburn oli aiemmin yksi Mestaruussarjan tulivoimaisimmista miehistöistä, mutta kotijoukkueen suunta on siitä muuttunut selvästi ja onnistumisia tullut heikosti. Haasteita on ollut varsinkin alakerrassa. Blackburn kuuluisi hieman nykyistä korkeammalle, mutta itseluottamus on heikko ja vastoinkäymisten kierrettä on vaikea katkaista. Potentiaalia löytyy kuitenkin palata pikaisesti voittojen pariin. Vierasjoukkue on ollut datan valossa yksi Mestaruussarjan heikoimmista miehistöistä. Sky Blues on esiintynyt viime aikoina voitollisesti Brentfordista ja pisteittä Swanseaa vastaan. Toiseksi edellisellä kierroksella tullut voitto oli mainio juttu. Sarjanousija taistelee ansaitusti putoamista vastaan, mutta vieraiden tilanne ei ole niin heikko mitä sarjataulukosta voisi päätellä. Monesti on pelattu lähes tasaväkisesti. Seitsemään otteluun on silti yksi voitto. Blackburn voittaa vähän yli 45 prosentilla. Vahvasti ylipelattu Rovers on syytä ohittaa.

Preston – Huddersfield Vakio

  • Ottelun aika: 27/02/2021 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 25/02 klo. 16)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Tasapeli 3,30 Aseta veto Nordicbetillä
Huddersfield voittaa 3,10 Aseta veto Nordicbetillä

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa Preston isännöi Huddersfiediä. Kotijoukkue on yksi Mestaruussarjan suurimmista pettymyksistä, sillä isännät ovat pelanneet ja olleet myös otteidensa valossa vaisuja. North Endin materiaalilla pitäisi taistella paikoista ylemmässä keskikastissa, mutta Lilywhites on pelannut heikosti ja tulokset ovat olleet huonoja. Preston on saanut viideltä edelliseltä kierrokselta sentään yhden voiton, mutta myös viime aikoina on riittänyt haasteita. Maalinteko on heikkoa ja ratkaisuvoimaa löytyy vähän. Kotijoukkue pelasi viimeksi maalittoman ottelun QPR:ää vastaan. Sitä edelsi ruma tappio Cardiffille, mutta numerot olivat vahvasti yläkanttiin. Preston ei ole tehnyt kolmeen kierrokseen yhtään maalia. Vierasjoukkue on esiintynyt viime aikoina voitollisesti Swanseaa vastaan ja ilman pisteitä Derbyä vastaan. Townin otteet ovat heittelehtineet selvästi, mutta toiseksi edellisellä kierroksella neljä maalia oli itseluottamukselle hieno juttu. Viimeksi tullut tappio oli ansaittu. Terriersillä on ollut poissaoloja, mutta tilanne on mennyt paremmaksi. Huddersfieldin pelaaminen on ollut viime aikoina hieman Prestonia parempaa. Luvassa on hyvin tasainen ja pienten marginaalien ilta, jossa Preston on minisuosikki. North End on kovasti ylipelattu, joten tie vie ohitukseen.

Luton – Sheffield Wednesday Vakio

  • Ottelun aika: 27/02/2021 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 25/02 klo. 16)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Luton voittaa 2,35 Aseta veto Betssonilla

Jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa Luton kohtaa Sheffield Wednesdayn. Isännät ovat esiintyneet kahdella edellisellä kierroksella tappiollisesti Stokea vastaan ja vähämaalisessa tasapelissä Millwallin kanssa. Hattersin kausi on mennyt hyvin, vaikka oranssipaidat eivät ole olleet viime aikoina edes kelvollisessa pelivireessä. Miehistö on saanut tammikuun puolen välin jälkeen yhden voiton. Viimeksi voitto oli lähellä, mutta Millwall tuli tasoihin lopussa. Lutonin pitäisi olla nelisen pykälää nykyistä korkeammalla, joten kotijoukkueen peliesitykset oikeuttaisivat paikkoihin ylempänä. Vierasjoukkue oli aiemmin hyvässä pelivireessä, mutta Pöllöt on palannut sen jälkeen heikkoon iskuun. Miehistö on hävinnyt viidellä edellisellä kierroksella neljästi. Viimeksi tuli kolmen maalin tappio Brentfordille. Sheffield Wednesdayn tilanne on palannut huonoksi, mutta vierasjoukkue on toki vahva ehdokas säilyttämään sarjapaikkansa. Ratkaisuvoiman kanssa on silti isoja haasteita. Alla on kolme ottelua ilman osumia. Sheffield Wednesday keskittyy vahvasti puolustamiseen, joten Luton ottaa taistossa hallinnan. Miehistöt ovat paperilla hyvin lähellä toisiaan. Jaossa on säilymisen kannalta isot pisteet. Levänneempi Luton voittaa hieman yli 40 prosentilla. Hatters on ylipelattu, mutta hankalalla kierroksella se on tolppa.

Rotherham – Reading Vakio

  • Ottelun aika: 27/02/2021 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 25/02 klo. 16)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Reading voittaa 2,60 Aseta veto Betssonilla

Rotherham isännöi Readingia, kun ottelut jatkuvat jalkapallon Englannin Mestaruussarjassa. Kotijoukkue on pelannut saldolla kahdeksan voittoa, viisi tasapeliä ja 17 tappiota. Isännät olivat vielä aiemmin hienossa pelivireessä, mutta Millersin suunta on palannut heikoksi ja alla on neljä pisteetöntä kamppailua. Miehistö on pelannut kahdella edellisellä kierroksella tappiollisesti Norwichia ja Nottinghamia vastaan. Isännät ovat kärsineet viime aikoina vain niukkoja maalin tappioita. Ratkaisuvoiman kanssa on ollut isoja haasteita. Rotherham on yksi Mestaruussarjan heikoimmista miehistöistä, joten oli odotettavissa, että kotijoukkueen hyvä pelivire ei tule jatkumaan pitkään. Toisaalta otteluohjelma on ollut haastava. Vierasjoukkue on pelannut hienon kauden ja saanut paljon onnistumisia, mutta Royalsin suunta on huono. Miehistö on voittanut kuudella kierroksella kerran. Reading on pelannut viime aikoina tappiollisesti Middlesbroughia ja Wycombea vastaan. Kuukauteen on saatu voitto vain Bristolista. Reading ansaitsee olla nousukarsintojen lähellä, mutta vierasjoukkue pelaa jatkon kannalta hyvin tärkeää ajanjaksoa. Royalsille avautuu hyvä sauma palata onnistumisten pariin. Reading voittaa lähes 40 prosentilla. Royals on vähän ylipelattu, mutta vieraista tulee kelvollinen tolppa.

Sevilla – Barcelona Vakio & Live Stream

  • Ottelun aika: 27/02/2021 – 17:15
  • Live Stream: Unibet

(Kertoimet vedettiin 25/02 klo. 16)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Barcelona voittaa 2,25 Aseta veto Betssonilla

Jalkapallon Espanjan La Ligassa Sevilla pelaa Barcelonaa vastaan. Isännät ovat olleet viime aikoina La Ligassa mainiossa pelivireessä, mutta Mestarien liigassa tuli tappio Dortmundia vastaan. Kotijoukkue on voittanut sarjassa tammikuun puolen välin jälkeen kaikki ottelunsa. Kahdella edellisellä kierroksella on saatu voitot Huescaa ja Osasunaa vastaan. Sevillan puolustus on ollut hyvässä iskussa, mutta myös ratkaisuvoimaa on saatu laajalla rintamalla. Toisaalta Mestarien liigan avaus toi esille myös alakerran haasteita. Vierasjoukkue on ollut datan valossa La Ligan paras miehistö, mutta otteissa on ollut myös yllättävän selvää ailahtelua. Katalonialaiset kärsivät nöyryytyksen Mestarien liigassa ja sama meno jatkui sarjassa Cadizia vastaan. Sentään Elche kaatui hyvällä peliesityksellä. Mestarien liigan sekoilut halutaan korjata nopeasti ja siihen ottelu yhtä sarjan parasta ryhmää vastaan tulee hyvään saumaan. Mestaruustaisto on yhä käynnissä. Luvassa on vauhdikas ja viihdyttävä ottelu, jossa on kaikki ainekset runsasmaalisuuteen. Hienosti pelannut Sevilla pääsee otteluun paremmin levänneenä, mutta maaliodottamien ykkönen ja tulivoimaisempi Barcelona on myös vieraissa ansaitusti ennakkosuosikki. Barcelona voittaa karvan yli 40 prosentilla. Viitisen prosenttia alipelattu Blaugrana merkataan tolpaksi.

Vakio 1 jalkapallo 27.2.2021 | Tilastot

  Newcastle Wolverhampton
Sarjataulukossa 17 12
Voitot-tasapelit-häviöt 7-4-14 9-6-10
Tehdyt-päästetyt maalit 26-43 26-32
Kuntopuntari 6 edellistä 2-0-4 3-2-1
Maalipuntari 6 edellistä 8-11 5-3
Laukauksia/ottelu 9,7 12
Pallonhallinta 41,40 % 48,70 %
Syöttöprosentti 75,20 % 83,00 %
Loukkaantumiset Manquillo, Schär, Wilson, Fernandez (?), Joelinton (?)
 Jimenez, Boly, Podence
Pelikiellossa    
     
     
     
  Leeds Aston Villa
Sarjataulukossa 10 8
Voitot-tasapelit-häviöt 11-2-12 11-3-9
Tehdyt-päästetyt maalit 43-43 37-26
Kuntopuntari 6 edellistä 3-0-3 2-1-3
Maalipuntari 6 edellistä 10-9 6-8
Laukauksia/ottelu 14,2 14,2
Pallonhallinta 57,00 % 49,50 %
Syöttöprosentti 81,80 % 78,40 %
Loukkaantumiset Poveda, Rodrigo (?), Phillipis (?), Klich (?), Schakleton (?)
Cash, Grealish (?)
Pelikiellossa    
     
     
     
  West Bromwich Brighton
Sarjataulukossa 19 16
Voitot-tasapelit-häviöt 2-8-15 5-11-9
Tehdyt-päästetyt maalit 19-55 26-32
Kuntopuntari 6 edellistä 0-3-3 2-3-1
Maalipuntari 6 edellistä 4-12 4-3
Laukauksia/ottelu 7,8 13,4
Pallonhallinta 40,40 % 50,90 %
Syöttöprosentti 72,70 % 80,60 %
Loukkaantumiset  Gibbs March, Webster
Pelikiellossa Ajay   
     
     
     
  Birmingham QPR
Sarjataulukossa 21 13
Voitot-tasapelit-häviöt 7-10-15 10-10-10
Tehdyt-päästetyt maalit 23-40 30-34
Kuntopuntari 6 edellistä 1-1-4 4-1-1
Maalipuntari 6 edellistä 5-10 7-4
Laukauksia/ottelu 10,3 10,9
Pallonhallinta 47,10 % 51,20 %
Syöttöprosentti 66,30 % 75,40 %
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Brentford Stoke
Sarjataulukossa 2 10
Voitot-tasapelit-häviöt 17-9-6 11-12-9
Tehdyt-päästetyt maalit 59-34 37-35
Kuntopuntari 6 edellistä 3-0-3 2-2-2
Maalipuntari 6 edellistä 15-9 6-7
Laukauksia/ottelu 13,1 10
Pallonhallinta 54,00 % 48,60 %
Syöttöprosentti 79,10 % 71,20 %
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Barnsley Millwall
Sarjataulukossa 8 11
Voitot-tasapelit-häviöt 14-6-11 9-16-7
Tehdyt-päästetyt maalit 36-35 31-28
Kuntopuntari 6 edellistä 4-2-0 3-3-0
Maalipuntari 6 edellistä 9-3 10-4
Laukauksia/ottelu 11,6 11,6
Pallonhallinta 47,10 % 47,00 %
Syöttöprosentti 61,10 % 70,80 %
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Middlesbrough Cardiff
Sarjataulukossa 9 6
Voitot-tasapelit-häviöt 13-7-12 14-7-11
Tehdyt-päästetyt maalit 37-34 48-34
Kuntopuntari 6 edellistä 2-1-3 5-1-0
Maalipuntari 6 edellistä 7-10 14-3
Laukauksia/ottelu 11,8 11,7
Pallonhallinta 47,10 % 47,30 %
Syöttöprosentti 64,50 % 68,60 %
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Swansea Bristol
Sarjataulukossa 4 12
Voitot-tasapelit-häviöt 17-8-5 13-3-16
Tehdyt-päästetyt maalit 38-19 32-43
Kuntopuntari 6 edellistä 4-1-1 1-0-5
Maalipuntari 6 edellistä 9-6 3-13
Laukauksia/ottelu 10 8,1
Pallonhallinta 49,20 % 48,10 %
Syöttöprosentti 73,20 % 71,20 %
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Blackburn Coventry
Sarjataulukossa 15 20
Voitot-tasapelit-häviöt 11-6-14 8-10-14
Tehdyt-päästetyt maalit 45-37 29-43
Kuntopuntari 6 edellistä 1-0-5 1-2-3
Maalipuntari 6 edellistä 5-9 4-7
Laukauksia/ottelu 14 10,6
Pallonhallinta 55,30 % 48,60 %
Syöttöprosentti 77,40 % 73,10 %
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Preston Huddersfield
Sarjataulukossa 14 19
Voitot-tasapelit-häviöt 12-4-16 10-6-16
Tehdyt-päästetyt maalit 34-42 38-47
Kuntopuntari 6 edellistä 1-1-4 1-2-3
Maalipuntari 6 edellistä 3-9 9-10
Laukauksia/ottelu 10,2 11,2
Pallonhallinta 50,20 % 56,60 %
Syöttöprosentti 70,40 % 80,40 %
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Luton Sheffield Wednesday
Sarjataulukossa 17 23
Voitot-tasapelit-häviöt 10-8-13 9-7-15
Tehdyt-päästetyt maalit 24-35 21-35
Kuntopuntari 6 edellistä 1-2-3 2-0-4
Maalipuntari 6 edellistä 3-8 4-10
Laukauksia/ottelu 9,3 8,4
Pallonhallinta 49,00 % 44,90 %
Syöttöprosentti 71,60 % 68,20 %
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Rotherham Reading
Sarjataulukossa 22 5
Voitot-tasapelit-häviöt 8-5-17 15-6-11
Tehdyt-päästetyt maalit 33-41 44-37
Kuntopuntari 6 edellistä 1-1-4 2-1-3
Maalipuntari 6 edellistä 6-10 6-6
Laukauksia/ottelu 11,1 11,1
Pallonhallinta 45,80 % 52,10 %
Syöttöprosentti 60,00 % 79,10 %
Loukkaantumiset    
Pelikiellossa    
     
     
     
  Sevilla Barcelona
Sarjataulukossa 4 3
Voitot-tasapelit-häviöt 15-3-5 15-5-4
Tehdyt-päästetyt maalit 34-16 53-22
Kuntopuntari 6 edellistä 6-0-0 5-1-0
Maalipuntari 6 edellistä 13-1 15-6
Laukauksia/ottelu 12,3 15,9
Pallonhallinta 59,60 % 62,20 %
Syöttöprosentti 85,70 % 89,50 %
Loukkaantumiset Acuna, Ocampos Fati, Coutinho, Araujo, Roberto
Pelikiellossa  
Vihjemedia.com © 2021 | Sivustokartta - Evästeet - Tietosuojakäytäntö