Jalkapallon veikkausvihjeet ja otteluennakot 26.6.

Sunnuntaina jalkapalloa pelataan muun muassa Ruotsissa, Norjassa ja Islannissa. Tässä ovat vakiovihjeet sunnuntaille, ja nämä vihjeet vakio 2:seen voi pelata itselle sopivalla tavalla.

Degerfors – AIK Vakio

  • Ottelun aika: 26/06/2022 – 16:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 23/06 klo. 10)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
AIK voittaa 1.55 Aseta veto iBetillä

Jalkapallon Ruotsin Allsvenskanissa Degerfors saa vastaansa AIK:n. Kotijoukkue on pelannut surkean alkukauden, esiintynyt heikosti ja kärsinyt useista ongelmista. Isäntien pelaaminen on ollut läpi alkukauden heikolla tasolla. Punavalkoiset ovat esiintyneet saldolla kaksi voittoa ja peräti kahdeksan tappiota. Degerfors on pelannut ennen maajoukkuetaukoa tappiollisesti Varbergsia ja Malmöa vastaan. Kotijoukkueen pelaaminen on ollut myös lähiaikoina huonoa. Haasteita on riittänyt kentän molemmissa päissä. Isäntien ratkaisuvoima on ollut heikkoa, mutta myös puolustuksessa on ollut vaikeuksia. Punavalkoiset ovat vahvoja ehdokkaita jatkamaan putoamisviivan lähellä. Vierasjoukkue on pelannut hienon alkukauden, saanut onnistumisia laajalla rintamalla ja esiintynyt komeasti edukseen. Tukholmalaiset ovat pelanneet hyvin materiaalinsa mukaisella tasolla ja tehneet hienoa jälkeä kentän molemmissa päissä. Mustakeltaiset ovat olleet ansaitusti vahvassa pelivireessä ja kuulunut myös pelillisesti alkukauden parhaisiin ryhmiin. Vieraat voittivat maajoukkuetauon alla Helsingborgin. AIK on karvan alle 60 prosentin ennakkosuosikki. Tasokkaat mustakeltaiset napataan myös ylipelattuna piikiksi.

Hammarby – BK Häcken Vakio

  • Ottelun aika: 26/06/2022 – 16:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 23/06 klo. 10)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Hammarby voittaa 1.92 Aseta veto iBetillä

Jalkapallon Ruotsin Allsvenskanissa Hammarby isännöi BK Häckenia. Kotijoukkue on pelannut laadukkaan alkukauden ja saanut onnistumisia laajalla rintamalla. Isännät ovat esiintyneet saldolla kuusi voittoa, kaksi tasapeliä ja kaksi tappiota. Tukholmalaiset pelasivat maajoukkuetauon alla voitollisesti kolmen maalin erolla IFK Norrköpingistä ja ilman pisteitä Värnamoa vastaan. Hammarby kuuluu materiaaliltaan hyvin lähelle kärkiryhmien tuntumaa, joten kotijoukkueen alkukausi on edennyt pitkälti materiaalin mukaisesti. Isännät eivät päässeet maajoukkuetauolle voitollisesti, mutta tukholmalaisten otteet ovat olleet muuten kunnossa. Tekeminen on ollut myös pelillisesti hyvää, joten tulosta on tullut ansaitusti. Vierasjoukkue on pelannut odotuksia paremman alkukauden ja esiintynyt todella hienosti. Göteborgilaiset ovat olleet kovassa iskussa ja löytyvät kärjestä. Vieraat ovat päässeet pisteiden pariin seitsemän voiton ja kahden tasapelin merkeissä. BK Häcken pelasi maajoukkuetauon alla voitollisesti Malmösta ja Siriuksesta. Vierasjoukkue lähti huilille yhä hienossa pelivireessä, vaikka göteborgilaiset ovat toki ylisuorittaneet. Hammarby voittaa noin 50 prosentilla. Isosti alipelatut isännät otetaan piikiksi.

Mjällby – IFK Norrköping Vakio

  • Ottelun aika: 26/06/2022 – 16:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 23/06 klo. 10)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Mjällby voittaa 3.75 Aseta veto Mr Greenillä
Tasapeli 3.40 Aseta veto iBetillä

Mjällby haastaa IFK Norrköpingia, kun ottelut jatkuvat jalkapallon Ruotsin Allsvenskanissa. Keltamustat ovat pelanneet hyvän alkukauden, esiintyneet hieman odotuksia paremmin ja saaneet menestystä neljästä voitosta ja kolmesta tasapelistä. Kotijoukkue on pystynyt pelaamaan alkukaudella laadukkaasti ja vähintään materiaalinsa mukaisesti. Isännät ovat pelanneet kahdella edellisellä kierroksella tappiollisesti Sundsvallia vastaan ja vähämaalisen tasapelin Kalmarin kanssa. Mjällby alkoi olla maajoukkuetauon alla vähän heikommassa pelivireessä, joten kotijoukkueelle pieni huili tuli varmasti hyvään paikkaan. Isäntien otteet eivät kuitenkaan pudonneet merkittävästi. Vierasjoukkue on pelannut hyvin samanlaisen alkukauden ja saanut menestystä neljästä voitosta ja kahdesta tasapelistä. Valkosiniset pelasivat maajoukkuetauon alla tappiollisesti Hammarbya vastaan ja vauhdikkaan tasapelin Elfsborgin kanssa. Peking ei lähtenyt maajoukkuetauolle hyvässä pelivireessä ja koki haasteita varsinkin puolustuksessa. IFK Norrköping on paperilla isäntiä parempi miehistö, mutta tasoero vierasjoukkueen eduksi on vain lievähkö. IFK Norrköping voittaa noin 45 prosentilla. Kovasti ylipelatut vieraat ohitetaan.

Sundsvall – Djurgården Vakio 

  • Ottelun aika: 26/06/2022 – 18:30
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 23/06 klo. 10)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Djurgården voittaa 1.41 Aseta veto Mr Greenillä

Jalkapallon Ruotsin Allsvenskanissa toisensa kohtaavat Sundsvall ja Djurgården. Kotijoukkue on pelannut haastavan alkukauden, kärsinyt lukuisista ongelmista ja päässyt poistumaan kentältä vasta kahden voiton merkeissä. Isäntien pelaaminen on ollut huonoa ja ei ole tarjonnut saumoja saada juuri parempaa menestystä. Sinikeltaiset ovat olleet ansaitusti yksi alkukauden heikoimmista miehistöistä. Norrlandslaget pelasi maajoukkuetauon alla voitollisesti Mjällbysta ja pisteittä IFK Göteborgia vastaan. Sundsvall nappasi vähän aikaa sitten yhden voiton, mutta kotijoukkueen tekeminen ja onnistumiset ovat jääneet muuten yhä laihoiksi. Isäntien tilanne jatkuu myös maajoukkuetauon jälkeen heikkona. Varsinkin maalintekoon kaivataan nopeasti potkua. Tukholmalaiset ovat pelanneet hyvän alkukauden ja saaneet onnistumisia laajalla rintamalla. Vierasjoukkue on tehnyt hienoa jälkeä ja kuuluu heti parhaiden miehistöjen taakse. Järnkaminerna on saanut menestystä viiden voiton ja kolmen tasurin muodossa. Djurgården lähti maajoukkuetauolle voittamalla Varbergsin neljällä maalilla. Vieraiden ratkaisuvoima on ollut hyvä. Djurgården on noin 65 pinnan ennakkosuosikki. Alipelatut vieraat napataan hyväksi varmaksi.

Vedonlyöntibonuksia

PELISIVUSTO Info Talletusbonus Rekisteröidy
Mr green logo
Lue esittely
Kierrätysvaatimus: 35x
Maksimipanos: 5 €
Ilman talletusta:
100 % bonus 300 € asti + 100 ilmaiskierrosta PELAAMAAN

18+ | Säännöt ja ehdot pätevät

Betinia logo
Lue esittely
Kierrätysvaatimus: 5x
Maksimipanos: 50 €
Ilman talletusta:
100 % bonus 200 € asti PELAAMAAN

18+ | Säännöt ja ehdot pätevät

FansBet logo
Lue esittely
Kierrätysvaatimus:
Maksimipanos:
Ilman talletusta:
2 x 20 € ilmaisveto PELAAMAAN

18+ | Säännöt ja ehdot pätevät

888sport logo
Lue esittely
Kierrätysvaatimus: 7x (2x talletus, 5x bonus)
Maksimipanos:
Ilman talletusta:
100 % bonus 100 € asti PELAAMAAN

18+ | Säännöt ja ehdot pätevät


Lue esittely
Kierrätysvaatimus: 35x
Maksimipanos: 50 €
Ilman talletusta:
100 % bonus 500 € asti + 200 ilmaiskierrosta PELAAMAAN

18+ | Säännöt ja ehdot pätevät


Lue esittely
Kierrätysvaatimus:
Maksimipanos: 2 €
Ilman talletusta: -
100 € ilmaisveto PELAAMAAN

18+ | Säännöt ja ehdot pätevät


Lue esittely
Kierrätysvaatimus:
Maksimipanos:
Ilman talletusta:
10 € kierrätysvapaa ilmaisveto PELAAMAAN

18+ | Säännöt ja ehdot pätevät


Lue esittely
Kierrätysvaatimus: 7x
Maksimipanos: 30 % bonuksen määrästä
Ilman talletusta:
100 % bonus 200 € asti PELAAMAAN

18+ | Säännöt ja ehdot pätevät


Lue esittely
Kierrätysvaatimus: 25 x D + B
Maksimipanos: 5 €
Ilman talletusta: 10€
100 % bonus 250 € asti + 50 ilmaiskierrosta PELAAMAAN

18+ | Säännöt ja ehdot pätevät


Lue esittely
Kierrätysvaatimus: Aloitusbonuksella ei kierrätysvaatimusta, 100€ per 5€
Maksimipanos: 10€
Ilman talletusta:
50 € bonus PELAAMAAN

18+ | Säännöt ja ehdot pätevät

Dalkurd – AFC Eskilstuna Vakio

  • Ottelun aika: 26/06/2022 – 16:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 23/06 klo. 11)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Dalkurd voittaa 2.85 Aseta veto iBetillä
Tasapeli 3.90 Aseta veto STS Betillä

Jalkapallon Ruotsin Superettanissa yhteen iskevät Dalkurd ja AFC Eskilstuna. Kotijoukkue on pelannut odotuksia heikomman alkukauden, esiintynyt kaikkea muuta kuin laadukkaasti ja ei ole pystynyt pelaamaan vielä materiaalinsa mukaisella tasolla. Isännät ovat olleet yksi alkukauden suurista pettymyksistä ja saaneet menestystä vasta kahden voiton ja kahden tasapelin merkeissä. Keltavihreät pelasivat maajoukkuetauon alla tappiollisesti Västeråsia vastaan ja runsasmaalisen tasapelin Örgryten kanssa. Dalkurd on materiaaliltaan sen verran laadukas miehistö, että kotijoukkueen pitäisi pystyä selkeästi parempiin tuloksiin. Isännät eivät päässeet maajoukkuetauolle hyvässä iskussa, mutta keltavihreiden rosterilla on lupa odottaa edes vähän vahvempaa tekemistä ja pääsyä voittojen pariin. Vierasjoukkue on esiintynyt saldolla kuusi voittoa ja neljä tappiota. Turkoosipaidat pelasivat maajoukkuetauon alla tappiollisesti Örebroa vastaan ja voitollisesti kolmen maalin erolla Östersundia vastaan. AFC Eskilstuna on pelannut isäntiä paremman alkukauden, mutta tasoero vierasjoukkueelle on vain lievä. AFC Eskilstuna on noin 40 prosentin ennakkosuosikki. Liikaa ylipelatut vieraat on ohitettava.

HamKam – Sarpsborg Vakio

  • Ottelun aika: 26/06/2022 – 19:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 23/06 klo. 11)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Tasapeli 3.60 Aseta veto Mr Greenillä
Sarpsborg voittaa 2.55 Aseta veto iBetillä

Jalkapallon Norjan Eliteserienissä vastakkain asettuvat HamKam ja Sarpsborg. Isännät ovat pelanneet alkukaudella saldolla kaksi voittoa, kuusi tasapeliä ja kaksi tappiota. Kotijoukkue on esiintynyt kahdella edellisellä kierroksella tappiollisesti Odd Grenlandia vastaan ja voitollisesti Jerviä vastaan. Vihreävalkoiset ovat pelanneet lähes odotusten mukaisen alkukauden, vaikka Grønnbuksene on kärsinyt voittamisen tuskasta. Tasapelejä on tullut runsaasti, mutta niiden kääntäminen omaksi eduksi on ollut vaikeaa. HamKam kuuluu materiaaliltaan ylempään keskikastiin tai hieman sen alle, joten kotijoukkueen pitäisi saada hieman parempia tuloksia, vaikka isäntien otteet eivät ole olleet muuten huonoja. Vierasjoukkue on pelannut laadukkaan alkukauden ja saanut menestystä viiden voiton ja tasapelin merkeissä. Sinivalkoiset ovat pelanneet parilla viime kierroksella voitollisesti viiden maalin erolla Jervistä ja lähes samalla tahdilla Strömsgodsetia vastaan. Vieraat ovat olleet maajoukkuetauon molemmin puolin kovassa iskussa ja saaneet hyökkäyspäässä paljon tulosta. Menestystä on tullut myös ansaitusti. Ilta on käytännössä tasabuukki. Isäntiä on pelattu rajusti liikaa. Ristikaksi on hieno pelivalinta.

Bodö/Glimt – Aalesund Vakio

  • Ottelun aika: 26/06/2022 – 19:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 23/06 klo. 11)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Bodö/Glimt voittaa 1.52 Aseta veto STS Betillä

Jalkapallon Norjan Eliteserienissä Aalesund matkustaa Bodö/Glimtin vieraaksi. Kotijoukkue on esiintynyt alkukaudella neljän voiton, neljän tasapelin ja kahden tappion merkeissä. Isännät eivät ole pelanneet vielä alkukaudella odotusten mukaisesti ja kärsineet jopa yllättävän suurista vaikeuksista. Keltamustien materiaali on myös tällä kaudella mainio ja tarjoaa hienot puitteet menestyä kiitettävästi. Superlaget on pelannut kahdella edellisellä kierroksella tappiollisesti Moldea vastaan ja voitollisesti Kristiansundia vastaan. Bodö/Glimt on materiaaliltaan sen verran vahva miehistö, että kotijoukkueelta on lupa odottaa maajoukkuetauon jälkeen runsaasti onnistumisia ja menestystä laajalla rintamalla. Isäntien rosterilla pitäisi pystyä tekemään kovaa tulosta kentän molemmissa päissä. Vierasjoukkue on ehtinyt saada pisteitä myös neljästä voitosta ja yhtä monesta tasapelistä. Tangotrøyene on esiintynyt kahdella edellisellä kierroksella vauhdikkaissa tasapeleissä Haugesundin ja Vålerengan kanssa. Viimeksi vastustaja nousi lopussa kahden maalin takaa kiinni pistejakoon. Vieraiden alkukausi on edennyt muuten laadukkaasti. Bodö/Glimt on vähän päälle 60 prosentin ennakkosuosikki. Alipelattu Superlaget on piikki.

Molde – Jerv Vakio

  • Ottelun aika: 26/06/2022 – 19:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 23/06 klo. 11)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Molde voittaa 1.20 Aseta veto Mr Greenillä

Jalkapallon Norjan Eliteserienissä pisteistä taistelevat Molde ja Jerv. Kotijoukkue on pelannut odotusten mukaisesti vahvan alkukauden, esiintynyt hienosti edukseen ja saanut onnistumisia laajalla rintamalla. Isännät ovat pelanneet vahvasti ja tehneet hyvää jälkeä kentän molemmissa päissä. Sinivalkoisten pelaaminen on näyttänyt hyvältä ja tarjonnut mahdollisuudet saada illasta toiseen hienoa menestystä. Molde on esiintynyt parilla viime kierroksella voitollisesti Bodö/Glimtia ja Odd Grenlandia vastaan. Kotijoukkue on ollut myös maajoukkuetauon molemmin puolin komeassa pelivireessä. Isännät kuuluvat materiaaliltaan yhdeksi Eliteserienin parhaaksi miehistöksi. Sinivalkoisilta on lupa odottaa myös jatkossa paljon menestystä. Molden pelaaminen on ollut myös datan valossa hienossa kunnossa, joten kotijoukkue on saanut ansaitusti paljon tulosta. Vierasjoukkue on esiintynyt saldolla pari voittoa, tasuri ja seitsemän tappiota. Keltasiniset ovat pelanneet vaisun alkukauden ja kärsineet ongelmista kentän molemmissa päissä. Vieraiden onnistumiset ovat olleet vähissä ja pelaaminen myös datassa huonoa. Äsken tuli tappio HamKamille. Molde voittaa noin 75 pinnalla. Vähän ylipelatut isännät otetaan piikiksi.

Sandefjord – Tromsö Vakio

  • Ottelun aika: 26/06/2022 – 19:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 23/06 klo. 11)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Tromsö voittaa 2.35 Aseta veto iBetillä

Jalkapallon Norjan Eliteserienissä Sandefjord kohtaa Tromsön. Isännät ovat saaneet alkukaudella menestystä neljästä voitosta. Kotijoukkue on pelannut kahdella edellisellä kierroksella voitollisesti Odd Grenlandia vastaan ja koko pistepotin merkeissä Vikingiä vastaan. Guttane on pelannut odotusten mukaisen alkukauden ja kuuluu myös materiaaliltaan hieman keskikastin paremmalle puolelle. Sinipunaiset ovat olleet maajoukkuetauon molemmin puolin hyvässä pelivireessä. Vierasjoukkue on pelannut odotuksia heikomman alkukauden ja esiintynyt saldolla kaksi voittoa, kuusi tasapeliä ja kaksi tappiota. Gutanin pitäisi saada materiaalinsa puolesta selkeästi parempia tuloksia, mutta punavalkoiset eivät ole olleet hyvässä pelivireessä. Vieraat ovat päässeet voittojen makuun vasta pari kertaa, joskin tasapelejä on tullut jo kuudesti. Niiden kääntäminen omaksi eduksi on ollut vaikeaa. Tromsö on rosterinsa puolesta paljon sijoitustaan parempi miehistö, mutta vierasjoukkueen on pystyttävä pelaamaan jatkossa enemmän taitojensa mukaisesti. Punavalkoiset pelasivat äsken pistejaon Haugesundin kanssa. Tromsö on noin 40 prosentin ennakkosuosikki. Alipelattu Gutan on rohkea tolppa.

Strömsgodset – Lilleström Vakio

  • Ottelun aika: 26/06/2022 – 18:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 23/06 klo. 12)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Strömsgodset voittaa 2.75 Aseta veto iBetillä
Tasapeli 3.90 Aseta veto STS Betillä

Jalkapallon Norjan Eliteserienissä Strömsgodset saa vieraakseen Lilleströmin. Kotijoukkue on pelannut kahdella edellisellä kierroksella voitollisesti Vikingiä vastaan ja tappiollisesti karmeassa ottelussa Sarpsborgia vastaan. Isäntien pelaaminen oli viimeksi surkeaa, sillä vastustaja onnistui maalinteossa viisi kertaa. Toki numerot olivat yläkanttiin, mutta ilta ei jättänyt sijaa selittelyille. Godset on esiintynyt alkukaudella muuten hienosti ja saanut onnistumisia laajalla rintamalla. Sinivalkoiset ovat olleet toistaiseksi yksi parhaista onnistujista ja pelanneet hienosti edukseen. Viimeksi pelattu ottelu on kuitenkin saatava nopeasti pois mielestä, sillä siitä ei jäänyt mitään kerrottavaa. Vierasjoukkue on pelannut mainion alkukauden, esiintynyt vahvasti kentän molemmissa päissä ja saanut laajasti onnistumisia. Keltamustat ovat olleet ansaitusti yksi alkukauden parhaista miehistöistä. Vieraat ovat pelanneet kahdella edellisellä kierroksella vauhdikkaan tasapelin Tromsön kanssa ja voitollisesti Rosenborgia vastaan. Lilleström on pelannut myös datan näkökulmasta hienon alkukauden, joten vieraat ovat saaneet ansaitusti paljon tulosta. Lilleström on minisuosikki. Rajusti ylipelatut vieraat on ohitettava.

Vålerenga – Odd Grenland Vakio

  • Ottelun aika: 26/06/2022 – 21:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 23/06 klo. 12)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Vålerenga voittaa 1.73 Aseta veto Mr Greenillä

Jalkapallon Norjan Eliteserienissä Vålerenga pyrkii kaatamaan Odd Grenlandin. Kotijoukkue on pelannut odotuksia heikomman alkukauden, esiintynyt kaikkea muuta kuin materiaalinsa mukaisesti ja ollut yllättävän suurissa ongelmissa. Isännät eivät ole päässeet vielä lainkaan rosterinsa kaltaiselle tasolle ja esiintynyt vaisusti. Sinivalkoiset ovat olleet yksi alkukauden suurista pettymyksistä ja kuuluisivat materiaalinsa puolesta huomattavasti paremmille sijoituksille. Vålerenga on pelannut kahdella edellisellä kierroksella tappiollisesti neljän maalin erolla Rosenborgia vastaan ja vauhdikkaan pistejaon Aalesundin kanssa. Kotijoukkue nousi viimeksi lopussa kahden maalin takaa kiinni pistejakoon. Se oli isäntien itseluottamukselle tärkeä juttu. Sinivalkoisten tekeminen kaipaa kuitenkin muuten yhä selkeää parannusta. Vierasjoukkue on pelannut kahdella edellisellä kierroksella voitollisesti HamKamia vastaan ja pisteittä Moldea vastaan. Mustavalkoiset ovat saaneet menestystä neljästä voitosta ja hävinneet seitsemän kertaa. Vieraiden alkukausi on mennyt lievästi odotuksia heikommin. Viimeksi oli mukana myös huonoa onnea. Vålerenga voittaa karvan yli 55 prosentilla. Isosti alipelatut isännät otetaan piikiksi.

HK – Dalvik Reynir Vakio

  • Ottelun aika: 26/06/2022 – 17:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin x/x klo. x)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
HK voittaa x x

Jalkapallon Islannin Cupissa HK isännöi Dalvik Reyniria. Kotijoukkue on pelannut Islannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla laadukkaan alkukauden, esiintynyt hienosti edukseen ja saanut onnistumisia laajalla rintamalla. Isännät ovat pelanneet alkukaudella saldolla neljä voittoa ja kaksi tappiota. Punapaidat ovat esiintyneet kahdella edellisellä kierroksella voitollisesti Thoria ja Fylkiriä vastaan. HK on ollut muutenkin hyvässä pelivireessä ja saanut hienosti tulosta kentän molemmissa päissä. Isänniltä on lupa odottaa vahvoja otteita myös jatkossa. Tekeminen on ollut myös pelillisesti hyvässä kunnossa. Vierasjoukkue kuuluu Islannin Cupin suuriin yllättäjiin ja onnistujiin. Sinivalkoiset ovat pelanneet hämmästyttävän hienon cupin ja esiintyneet upeasti edukseen. Vieraat ovat voittaneet cupin kahdella edellisellä kierroksella Volsungurin ja Thorin. Viimeksi tullut voitto oli komea onnistuminen, vaikka siinä oli mukana myös hyvää onnea. Dalvik Reynir pääsee otteluun vapautuneesti, sillä vierasjoukkue on selkeästi heikompi miehistö, joskin on esiintynyt hienosti. Sinivalkoisten eteneminen jatkoon olisi kuitenkin uusi yllätys. HK on noin 70 pinnan ennakkosuosikki. Vähän ylipelatut isännät otetaan piikiksi.

KA – Fram Vakio

  • Ottelun aika: 26/06/2022 – 19:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin x/x klo. x)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
KA voittaa x x

Jalkapallon Islannin Cupissa toisensa kohtaavat KA ja Fram. Kotijoukkue on pelannut Islannin pääsarjassa alkukaudella saldolla viisi voittoa, kaksi tasapeliä ja kolme tappiota. Isännät ovat pelanneet laadukkaan alkukauden, esiintyneet lähiaikoja lukuun ottamatta hyvin edukseen ja saaneet onnistumisia laajalla rintamalla. Viimeksi tullut selkeä tappio Breidablikia vastaan oli kuitenkin poikkeus. Tuolloin vastustaja onnistui maalinteossa neljä kertaa. Viime aikoina on ollut muutenkin suunta laskussa. KA on pelannut Islannin pääsarjassa kahdella edellisellä kierroksella myös tasapelin juuri vierasjoukkuetta vastaan. Miehistöt kohtasivat hetki sitten, jolloin kummatkin ryhmät onnistuivat maalinteossa kaksi kertaa. Framarar ei ole pelannut Islannin pääsarjassa vahvaa alkukautta. Vieraat ovat päässeet voittojen makuun vasta pari kertaa. Mukaan on mahtunut myös neljä tasapeliä. Sinivalkoiset ovat olleet etenkin puolustuksen osalta yllättävän vaisuja ja eivät ole esiintyneet materiaalinsa mukaisella tasolla. Fram esiintyi viimeksi runsasmaalisessa tasapelissä Vestmannaeyjarin kanssa. Vierasjoukkueen alakerta kaipaa nopeasti parannusta. KA voittaa melkein 55 prosentilla. Isosti alipelatut isännät otetaan tolpaksi.

Los Angeles FC – New York RB Vakio

  • Ottelun aika: 26/06/2022 – 22:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 23/06 klo. 13)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Tasapeli 3.75 Aseta veto iBetillä
New York RB voittaa 3.40 Aseta veto iBetillä

Jalkapallon USA:n MLS-liigassa Los Angeles FC isännöi New York RB:tä. Kotijoukkue on pelannut mainion alkukauden, esiintynyt hienosti edukseen ja saanut onnistumisia laajalla rintamalla. Isännät ovat tehneet loistavaa jälkeä ja pelanneet vahvasti kentän molemmissa päissä. Mustapaidat ovat olleet ansaitusti kovassa pelivireessä ja saaneet myös viime aikoina useita voittoja, vaikka matkalle on mahtunut myös haparointia. Viimeksi ottelu Seattlea vastaan päättyi vähämaaliseen tasapeliin. Iltaa edelsi koko pistepotti San Josea vastaan. Los Angeles FC on pelannut myös maaliodottamien valossa hienosti, sillä kotijoukkue on datan näkökulmasta yksi alkukauden parhaista miehistöistä. Kotijoukkueen menestyminen on tullut myös maaliodottamissa oikeutetusti. Vierasjoukkue on pelannut myös hienon alkukauden ja saanut menestystä monella osa-alueella. Punavalkoiset ovat pelanneet viimeksi tappiollisesti Charlottea vastaan ja voitollisesti Torontosta. Vieraat ovat esiintyneet myös maaliodottamien valossa hienosti ja kuuluvat ansaitusti toisen konferenssin kärkipäähän. Tölkkiseuran materiaali on myös vahva. Los Angeles FC voittaa noin 45 prosentilla. Isosti ylipelatut isännät ohitetaan.

Philadelphia – New York CFC Vakio

  • Ottelun aika: 27/06/2022 – 01:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 23/06 klo. 13)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Philadelphia voittaa 2.50 Aseta veto Mr Greenillä

Jalkapallon USA:n MLS-liigassa Philadelphia pelaa New York CFC:tä vastaan. Kotijoukkue on esiintynyt kahdella edellisellä kierroksella vähämaalisissa tasapeleissä New Englandin ja Cincinnatin kanssa. Isännät ovat pelanneet komean alkukauden ja esiintyneet hienosti edukseen. Union on ollut yksi alkukauden parhaista onnistujista ja tehneet vahvaa jälkeä kentän molemmissa päissä. Lähiaikoina mustapaidoille voittaminen on ollut kuitenkin vaikeaa, mutta otteet ovat pysyneet yhä hyvinä. Philadelphia on pelannut myös maaliodottamien valossa laadukkaasti, sillä kotijoukkue on esiintynyt käytännössä tulostensa mukaisella tasolla. Isäntien tulisi olla enintään sijan alempana. Vierasjoukkue löytyy konferenssin kärjestä ja on saanut menestystä laajalla rintamalla. Turkoosipaidat ovat pelanneet kahdella edellisellä kierroksella voitollisesti Minnesotaa vastaan ja vähämaalisen tasurin Coloradon kanssa. New York CFC on pelannut myös maaliodottamien valossa hienosti ja saanut ansaitusti paljon tulosta, mutta vierasjoukkue ei ole ollut merkittävästi isäntiä parempi ryhmä. Lisäksi turkooseilla on ollut myös lähiaikoina omat haasteensa. Philadelphia on minisuosikki. Isosti alipelattu Union on rohkea piikki.

Vancouver – New England Vakio

  • Ottelun aika: 27/06/2022 – 03:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 23/06 klo. 13)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Vancouver voittaa 2.70 Aseta veto Mr Greenillä
Tasapeli 3.75 Aseta veto iBetillä

Vancouver haastaa New Englandin, kun ottelut jatkuvat jalkapallon USA:n MLS-liigassa. Isännät ovat pelanneet alkukaudella saldolla kuusi voittoa, kaksi tasapeliä ja kahdeksan tappiota. Kotijoukkue on esiintynyt kahdella edellisellä kierroksella tappiollisesti neljän maalin erolla Seattlea vastaan ja voitollisesti FC Dallasista. Toiseksi edellisessä ottelussa tullut ruma tappio oli Whitecapsilta surkea peliesitys, joten oli myös itseluottamuksen kannalta tärkeä palata viimeksi voittojen pariin. Vancouver on pelannut maaliodottamien valossa hieman tuloksiaan heikommin, sillä kotijoukkueen kuuluisi olla pari sijaa alempana. Uusin voitto olisi myös voinut hyvin jäädä väliin. Maaliodottamat menivät lievästi vastustajan eduksi. Sitä edeltäneessä ottelussa tullut tappio ei jättänyt sijaa selittelyille, mutta numerot olivat yläkanttiin. Tappion olisi pitänyt tulla parilla maalilla. Vierasjoukkue on saanut menestystä kuudesta voitosta ja viidestä tasurista. Revolution on tasokas miehistö ja kuuluisi paperilla hieman kärjen alle. Vieraat ovat pelanneet lähiaikoina tasurin Orlandon kanssa ja voittanut Minnesotan. Uusin voitto ei ollut ansaittu. New England on minitason ennakkosuosikki. Rajusti ylipelatut vieraat ohitetaan.

Platense – Sarmiento Vakio

  • Ottelun aika: 26/06/2022 – 21:30
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 23/06 klo. 13)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Tasapeli 3.15 Aseta veto STS Betillä
Sarmiento voittaa 3.35 Aseta veto STS Betillä

Jalkapallon Argentiinan Valioliigassa toisensa kohtaavat Platense ja Sarmiento. Kotijoukkue on pelannut hienon alkukauden ja esiintynyt komeasti edukseen. Isännät ovat aloittaneet matkansa Argentiinan pääsarjassa hyvin ja saaneet onnistumisia ensimmäisten viikkojen aikana hienosti. Matkalle on tarttunut kaksi voittoa ja kaksi tasapeliä. Punavalkoiset ovat pelanneet kahdella edellisellä kierroksella vähämaalisen tasapelin Gimnasian kanssa ja nollat Aldosivin kanssa. Viimeksi ottelu oli äärettömän tasainen, tiukka ja tasainen, joten pistejako ei kuvannut iltaa myöskään ennakkoon heikosti. Platensen ratkaisuvoima on ollut vähissä ja ei ole tarjonnut mahdollisuuksia tehdä useita osumia, mutta isäntien alakerta on toiminut hienosti. Vierasjoukkue on saanut kaksi voittoa ja yhtä monta tappiota. Vihreäpaidat ovat päässeet voittojen makuun Argentinosia ja Patronatoa vastaan. Vieraat voittivat viimeksi kuuman ottelun ansaitusti. Sarmiento on materiaaliltaan vähintään Platensen tasoinen miehistö, vaikka vierasjoukkueen alkukausi on ollut enemmän vuoristoratamainen. Isännät ovat olleet alussa myös tasaisempia. Platense on noin 40 pinnan ennakkosuosikki. Ylipelatut isännät on ohitettava.

Racing Club – Aldosivi Vakio

  • Ottelun aika: 27/06/2022 – 00:00
  • Live Stream:

(Kertoimet vedettiin 23/06 klo. 13)

Vihje Pitkävetokertoimet Mene
Racing Club voittaa 1.46 Aseta veto Mr Greenillä

Jalkapallon Argentiinan Valioliigassa Racing Club isännöi Aldosivia. Kotijoukkue on pelannut alkukaudella saldolla kaksi voittoa ja kaksi tappiota. Isäntien alkukausi on edennyt kelvollisesti, mutta se ei ole mennyt vielä materiaalin mukaisesti. Sinivalkoiset ovat pelanneet kahdella edellisellä kierroksella voitollisesti Veleziä vastaan ja ilman pisteitä Gimnasiaa vastaan. Racing Club on materiaaliltaan laadukas miehistö ja omaa hyvät puitteet menestyä kuluvalla kaudella vahvasti. Kotijoukkueen otteet eivät ole olleet alussa kaksisia, mutta niiden pitäisi parantua merkittävästi. Hyvä esimerkki nähtiin edellisessä ottelussa, kun vastustaja onnistui maalinteossa kolmesti ja pelaaminen oli muutenkin kovin epävarmaa. Sinivalkoiset lähtivät otteluun pienenä ennakkosuosikkina. Vierasjoukkue on pelannut surkean alkukauden, esiintynyt onnettomasti ja ollut kaikkea muuta kuin edes välttävässä pelivireessä. Keltavihreät eivät ole saaneet vielä yhtään voittoa ja olleet jopa yllättävän hengettömiä. Vieraat ovat esiintyneet saldolla tasuri ja kolme tappiota. Aldosivi on heikko miehistö, mutta vieraiden huonous on tullut yllätyksenä. Racing Club voittaa noin 65 prosentilla. Isännät otetaan myös ylipelattuna varmaksi.

Vakio 2 jalkapallo 26.6.2022 | Tilastot

Degerfors AIK
Sarjataulukossa 15 2
Voitot-tasapelit-häviöt 2-0-8 7-2-2
Tehdyt-päästetyt maalit 8-23 17-13
Kuntopuntari 6 edellistä 2-0-4 4-2-0
Maalipuntari 6 edellistä 6-15 12-6
Hammarby BK Häcken
Sarjataulukossa 3 1
Voitot-tasapelit-häviöt 6-2-2 7-2-1
Tehdyt-päästetyt maalit 19-8 22-14
Kuntopuntari 6 edellistä 2-2-2 5-1-0
Maalipuntari 6 edellistä 9-6 15-8
Mjällby IFK Norrköping
Sarjataulukossa 8 9
Voitot-tasapelit-häviöt 4-3-3 4-2-4
Tehdyt-päästetyt maalit 10-9 14-12
Kuntopuntari 6 edellistä 1-3-2 4-1-1
Maalipuntari 6 edellistä 4-7 12-7
Sundsvall Djurgården
Sarjataulukossa 14 4
Voitot-tasapelit-häviöt 2-0-8 5-3-3
Tehdyt-päästetyt maalit 9-24 20-8
Kuntopuntari 6 edellistä 1-0-5 3-2-1
Maalipuntari 6 edellistä 6-15 14-3
Dalkurd AFC Eskilstuna
Sarjataulukossa 13 4
Voitot-tasapelit-häviöt 2-2-6 6-0-4
Tehdyt-päästetyt maalit 9-15 24-17
Kuntopuntari 6 edellistä 1-2-3 2-0-4
Maalipuntari 6 edellistä 7-12 12-10
HamKam Sarpsborg
Sarjataulukossa 9 5
Voitot-tasapelit-häviöt 2-6-2 5-1-4
Tehdyt-päästetyt maalit 14-12 22-12
Kuntopuntari 6 edellistä 1-4-1 3-0-3
Maalipuntari 6 edellistä 6-6 13-6
Bodö/Glimt Aalesund
Sarjataulukossa 6 7
Voitot-tasapelit-häviöt 4-4-2 4-4-3
Tehdyt-päästetyt maalit 20-14 14-15
Kuntopuntari 6 edellistä 2-3-1 2-2-2
Maalipuntari 6 edellistä 11-8 8-10
Molde Jerv
Sarjataulukossa 2 15
Voitot-tasapelit-häviöt 8-1-2 2-1-7
Tehdyt-päästetyt maalit 22-11 5-19
Kuntopuntari 6 edellistä 6-0-0 0-1-5
Maalipuntari 6 edellistä 14-4 3-14
Sandefjord Tromsö
Sarjataulukossa 10 11
Voitot-tasapelit-häviöt 4-0-5 2-6-2
Tehdyt-päästetyt maalit 14-17 13-16
Kuntopuntari 6 edellistä 3-0-3 1-5-0
Maalipuntari 6 edellistä 10-11 7-6
Strömsgodset Lilleström
Sarjataulukossa 4 1
Voitot-tasapelit-häviöt 5-2-4 8-3-0
Tehdyt-päästetyt maalit 17-20 24-8
Kuntopuntari 6 edellistä 3-2-1 5-1-0
Maalipuntari 6 edellistä 12-11 14-4
Vålerenga Odd Grenland
Sarjataulukossa 13 12
Voitot-tasapelit-häviöt 3-2-6 4-0-7
Tehdyt-päästetyt maalit 12-21 10-17
Kuntopuntari 6 edellistä 0-2-4 2-0-4
Maalipuntari 6 edellistä 5-13 4-11
HK Dalvik Reynir
Sarjataulukossa 4 0
Voitot-tasapelit-häviöt 4-0-2 0-0-0
Tehdyt-päästetyt maalit 11-7 0-0
Kuntopuntari 6 edellistä 4-0-2 4-0-2
Maalipuntari 6 edellistä 11-7 21-9
KA Fram
Sarjataulukossa 5 8
Voitot-tasapelit-häviöt 5-2-3 2-4-4
Tehdyt-päästetyt maalit 15-12 19-26
Kuntopuntari 6 edellistä 2-1-3 3-2-1
Maalipuntari 6 edellistä 11-11 16-14
Los Angeles FC New York RB
Sarjataulukossa 1 2
Voitot-tasapelit-häviöt 9-3-3 7-5-4
Tehdyt-päästetyt maalit 30-17 26-17
Kuntopuntari 6 edellistä 2-2-2 2-2-2
Maalipuntari 6 edellistä 9-9 10-9
Philadelphia New York CFC
Sarjataulukossa 3 1
Voitot-tasapelit-häviöt 6-8-1 8-3-3
Tehdyt-päästetyt maalit 20-11 26-11
Kuntopuntari 6 edellistä 1-5-0 4-2-0
Maalipuntari 6 edellistä 7-5 7-1
Vancouver New England
Sarjataulukossa 8 6
Voitot-tasapelit-häviöt 6-2-8 6-5-5
Tehdyt-päästetyt maalit 18-28 27-26
Kuntopuntari 6 edellistä 4-0-2 3-2-1
Maalipuntari 6 edellistä 8-8 9.7
Platense Sarmiento
Sarjataulukossa 4 11
Voitot-tasapelit-häviöt 2-2-0 2-0-2
Tehdyt-päästetyt maalit 4-2 5-5
Kuntopuntari 6 edellistä 2-2-0 2-0-2
Maalipuntari 6 edellistä 4-2 5-5
Racing Club Aldosivi
Sarjataulukossa 11 28
Voitot-tasapelit-häviöt 2-0-2 0-1-3
Tehdyt-päästetyt maalit 5-5 1-4
Kuntopuntari 6 edellistä 2-0-2 0-1-3
Maalipuntari 6 edellistä 5-5 1-4
Vihjemedia.com © 2022 | Sivustokartta - Evästeet - Tietosuojakäytäntö