MM-vedonlyönti

Jalkapallon MM-kisat vedonlyönti

Jalkapallon MM-kisat 2022 pidettiin Qatarissa 20. marraskuuta – 18. joulukuuta. Jalkapallon MM vedonlyönti tarjosi jälleen osaaville asiakkaille hienot puitteet menestyä betsaamisessa ja tehdä loppuvuodesta hyvää jälkeä. Vuoden 2022 MM-kisat järjestetään Qatarissa viidessä kaupungissa ja kahdeksalla eri stadionilla. Voittajaksi itsensä pelasi Argentiina.

Lunasta Parhaat Bonukset
Huomioithan, että uhkapelaaminen on Suomessa rajoitettua ja sallitaan vain Veikkauksen kautta. Käytä yllä olevaa linkkiä vain, jos vierailet muualta kuin Suomesta käsin.

Jalkapallon MM-vedonlyönti 2022

Jalkapallon MM-kisojen isäntämaa päätettiin vuonna 2010, jolloin viisi maata oli jättänyt hakemuksen. Kisaisäntä valittiin joulukuussa 2010 yhdessä vuoden 2018 MM-kisojen kanssa, jotka järjestettiin Venäjällä. Tulevien MM-kisojen äänestys jatkui neljänteen kierrokseen saakka, jossa kisaisännäksi valittu Qatar voitti Yhdysvallat 14 äänellä. Yhdysvallat jäi ratkaisevassa kilpailussa kahdeksaan ääneen.

Jalkapallon MM 2022: Paras maalintekijä

Jalkapallon MM-kisoissa seurataan jokaisella kerralla tarkasti myös turnauksessa eniten maaleja tekeviä pelaajia. Näin on myös Qatarin MM-kisoissa, jossa tullaan näkemään turnauksen edetessä runsaasti valtavan upeita maaleja ja hyökkäyspään suorituksia. Viimeksi Venäjällä pelatuissa MM-kisoissa parhaan maalintekijän titteli meni Englannin Harry Kanelle, joka onnistui maalinteossa kuusi kertaa. Toiseksi edellisellä kerralla eniten maaleja teki Kolumbian James Rodriguez.

Katso esittelyt ja kertoimet täältä: paras maalintekijä 2022!

Kritiikkiä kisojen ympärillä

Vuoden 2022 jalkapallon MM-kisat on kerännyt jo vuosia ennen turnauksen alkua runsaasti kritiikkiä ja negatiivisia kommentteja muun muassa onnettomasta ihmisoikeustilanteesta ja stadioneiden rakennustyömailla olleiden työntekijöiden kohtelusta. Stadioneiden rakennustyömailla on kuollut tuhansia työntekijöitä, ja myös viralliset arviot kuolleiden työntekijöiden määrästä lienevät alakanttiin. Kisat pidetään poikkeuksellisesti talviaikaan ja lyhyemmällä aikataululla.

Turnauksen ympärillä on myös aivan viime metreillä runsaasti epävarmuustekijöitä, sillä nykyinen maailmantilanne on laittanut loppuvuoden huipennuksen läpiviennille useita mustia pilviä. Ei ole vielä selvillä edes täydellisesti sitä, mitkä joukkueet turnauksessa tulevat lopulta pelaamaan. On mahdollista ja hyvin suotavaa, että Iran ja Tunisia eivät pääse pelaamaan maailmanmestaruudesta. Iran ja Tunisia ovat selvittäneet tiensä turnaukseen, mutta kumpikin on vaarassa jäädä ulos.

Qatarilla on sinänsä valmiudet järjestää jalkapallon MM-kisat ja viedä turnaus läpi kunnialla, mutta on selvää, että futiksen kauneinta kilpailua ei olisi koskaan pitänyt myöntää tällaiselle valtiolle. Onkin helppo todeta, että siinä missä Qataria on syytetty muun muassa ihmisoikeustilanteensa surkeudesta, niin Fifa on tilanteeseen aivan yhtä syyllinen antaessaan turnauksen tällaiseen paikkaan. Voi myös olla, että Fifa pistää yhä paremmaksi ja antaa vuoden 2030 kisat Saudi-Arabiaan.

Lunasta Parhaat Bonukset
Huomioithan, että uhkapelaaminen on Suomessa rajoitettua ja sallitaan vain Veikkauksen kautta. Käytä yllä olevaa linkkiä vain, jos vierailet muualta kuin Suomesta käsin.

MM jalkapallo herättää aina kiinnostusta

Kaikesta negatiivisuudesta ja ikävistä asioista huolimatta Qatarin MM-kisat on kuitenkin myös todellinen urheilun megatapahtuma, jossa kaikki maailman parhaat joukkueet haluavat menestyä ja päästä juhlimaan maailmanmestaruutta. Qatarin MM-kisoista ei saa tehtyä rehellisesti sanottuna millään yhtä arvokasta ja arvostettua turnausta kuin mitä sen pitäisi normaalisti olla, mutta loppuvuoden huipennusta on kaikesta huolimatta odotettu laajasti eri puolilla maailmaa kuin kuuta nousevaa.

Tässä tekstissä nostamme esille mm:

  • parhaat ehdokkaat turnauksen voittajaksi
  • lohkot
  • valitsemme huippumaat
  • käsittelemme niiden saumoja tulevien otteluiden kera
  • otamme käsittelyyn myös bonukset ja pelaajaedut

Jalkapallon MM vedonlyönti on loppuvuodesta niin suosittua, että monet vedonlyöntisivustot jakavat runsaasti ylimääräistä pelirahaa.

Jalkapallon MM-kisat on ollut perinteisesti äärettömän odotettu ja seurattu urheilutapahtuma, johon valmistaudutaan vuosien ajan, joten jo siksi myös jalkapallon MM vedonlyönti näyttelee viimeistään turnauksen alkaessa suurta roolia heti ensimmäisestä ottelusta lähtien. Tunnelmat ja fiilikset eivät ole valtaosalla samanlaiset kuin edellisissä MM-kisoissa ehkä osittain pois lukien Venäjän turnausta, mutta on kuitenkin hienoa, että turnaus voidaan ylipäätänsä järjestää ja viedä läpi.

Jalkapallon MM 2022 ottelut

Jalkapallon MM-kisoissa pelaa lähtökohtaisesti 32 joukkuetta, jotka on jaettu kahdeksaan neljän joukkueen lohkoon. Turnauksen lohkoarvonta pidettiin alkuvuodesta 2022. Lohkoissa käydään yksinkertainen alkusarja, joten kaikki lohkon joukkueet kohtaavat toisensa kerran. Jokaisen lohkon kaksi parasta jatkaa matkaansa seuraavaan vaiheeseen.

Vahvin mestarisuosikki Brasilia esiintyy lohkossa G. Keltapaitojen suurimmat haastajat Argentiina ja Ranska taistelevat jatkopaikoista lohkoissa C ja D.
Olemme koonneet alle jalkapallon MM lohkot ja otteluohjelman. On kuitenkin vielä hyvin mahdollista, että lohkoihin ja otteluohjelmaan tulee viime hetken muutoksia.
Iranin ja Tunisian pelaamisesta turnauksessa on vielä mahdotonta sanoa mitään, sillä on hyvin mahdollista, että vähintään Iran ei pääse osallistumaan kisoihin. Tunisian tilanteesta tulee myös lähipäivinä lisää tietoa. Tällä hetkellä on silti vielä se tilanne, että jalkapallon MM lohkot pitävät sisällään myös mainitut Iranin ja Tunisian.

Lohko A:n suurin voittajasuosikki on Hollanti, lohko B:ssä Englanti, lohko C:ssä yllä sanottu Argentiina ja lohkossa D Ranska, joka on hallitseva turnauksen voittaja. Gallian kukot lähtee Qatariin puolustamaan neljä vuotta sitten valloittamaansa maailmanmestaruutta. Lohkossa E on kaksi joukkuetta ylitse muiden, sillä Espanja ja Saksa ovat lohkon ylivoimaisesti parhaat ryhmät. Kyseessä on yksi parhaista lohkoista. Lohko F:ssä Belgia ja Kroatia ovat vahvoilla, lohko G:ssä siis Brasilia ja lohko H:ssa Portugali.

Lohko A: Qatar, Hollanti, Ecuador, Senegal
Lohko B: Englanti, Yhdysvallat, Wales, Iran
Lohko C: Argentiina, Saudi-Arabia, Puola, Meksiko
Lohko D: Ranska, Tanska, Australia, Tunisia
Lohko E: Espanja, Costa Rica, Japani, Saksa
Lohko F: Belgia, Kanada, Marokko, Kroatia
Lohko G: Brasilia, Serbia, Sveitsi, Kamerun
Lohko H: Portugali, Ghana, Etelä-Korea, Uruguay

Jalkapallon MM 2022 pelisysteemi

Turnauksen otteluohjelma sisältää lohkovaiheessa kolme ottelukierrosta ja pudotuspeleissä neljännesvälierät, puolivälierät, välierät, pronssiottelun ja loppuottelun. Qatarin kisat saadaan käyntiin sunnuntaina 20. marraskuuta, jolloin isäntämaa Qatar pelaa Ecuadoria vastaan. Ensimmäinen varsinainen pelipäivä pidetään maanantaina 21. marraskuuta, jolloin vuorossa on kolme ottelua. Lohkovaihe päättyy perjantaina 2. joulukuuta. Pudotuspelit käydään 3.–18. joulukuuta.

Pudotuspelien ensimmäisen ottelukierroksen kahdeksan neljännesvälierää pelataan niin, että niille on varattu neljä pelipäivää ja niistä jokaisessa käydään kaksi ottelua. Puolivälierät pelataan kahden pelipäivän aikana siten, että ensimmäisenä pelipäivänä käydään kaksi puolivälierää ja seuraavana päivänä toiset kaksi puolivälierää. Välierät järjestetään peräkkäisinä päivinä pronssi- ja loppuottelun tapaan. Pronssi- ja loppuottelu pelataan 19. ja 20. joulukuuta kello 17.00.

Katso jalkapallon MM otteluohjelma täältä kokonaisuudessaan.

 MM ottelut

MM-jalkapallo: voittaja 2022?

Jalkapallon MM-kisojen suurimmat voittajasuosikit löytyvät kolmikosta Brasilia, Ranska ja Argentiina. Brasilia lähtee turnaukseen suurimpana ennakkosuosikkina, vaikka keltapaidat eivät ole voittaneet maailmanmestaruutta sitten vuoden 2002. Ranska on puolustava maailmanmestari ja viime aikojen vaikeuksistaan huolimatta yksi parhaista voittajaehdokkaista myös Qatarissa. Viimeksi Copa American voittanut Argentiina on kolmas iso nimi juhlimaan MM-kisojen voittoa.

Qatarissa pelaa myös muita huippumaita, joilla on aito sauma mennä turnauksessa pitkälle. Siinä missä Brasilia, Ranska tai Argentiina on todennäköisin jalkapallon MM voittaja ja niillä on pienimmät jalkapallon MM kertoimet, niin Englanti ja Espanja kuuluvat lähes kaikissa arvioissa viiden vahvimman mestarisuosikin joukkoon. Englanti ja Espanja eivät ole Brasilian, Ranskan tai Argentiinan kaltaisia voittajaehdokkaita, mutta ne kuuluvat myös futiksen MM kertoimien listassa heti kärjen taakse.

Erityisesti Brasilialta odotetaan paluuta jalkapallon maailmanmestariksi, sillä keltapaitojen kotimaassa vaaditaan kuumeisesti viime kerroilla epäonnistuneen jättiläisen pääsevän pitkästä aikaa kiinni suurimpaan menestykseen. Hallitseva jalkapallon MM voittaja Ranska ei ole ollut yhtä hyvässä pelivireessä kuin esimerkiksi viimeksi Venäjän kisoissa, mutta Gallian kukkojen materiaali ja taitotaso ovat edelleen äärimmäisen korkealla. Täysin sama tilanne koskee myös Argentiinaa.

Brasilia tavoittelee takaisin MM-huipulle

Brasilia lähtee turnaukseen monien papereissa mielenkiintoisimpana joukkueena, sillä keltapaidoille ei kelpaa enää mikään muu kuin paluu maailmanmestariksi tai aivan minimissään yltäminen loppuotteluun. Yksittäisessä pelissä kuten loppuottelussa voi tapahtua mitä tahansa, mutta Brasilian jääminen taas ilman suurta menestystä olisi jo valtavan luokan pettymys ja epäonnistuminen. Harvassa ovat kuitenkin ne tahot, jotka eivät nosta huippuvahvaa Brasiliaa suurimmaksi mestarisuosikiksi.

Jalkapallon MM kertoimet nostavat kärkiviisikon takaa myös muutamia muita vähemmän esillä olleita joukkueita, jotka voisivat mennä turnauksessa parhaimmillaan pitkälle. Saksa on sellaisesta hyvä esimerkki. Die Mannschaft ei kuulu Qatarin kisoissa suurimpien mestarisuosikkien joukkoon, mutta kertoimet ennakoivat kuitenkin sitä, että neljä kertaa maailmanmestaruutta juhlinut miehistö on lähes Englannin ja Espanjan kaltainen ryhmä.

Siinä missä Kroatia ylsi viimeksi pelatuissa MM-kisoissa upeasti hopealle, niin vastaavaa ei suurella todennäköisyydellä ole luvassa Qatarin turnauksessa. Kroatia oli viimeksi aidosti musta hevonen ja pystyi pelaamaan enemmän kuin materiaalinsa mukaisella tasolla, mutta myöskään jalkapallon MM kertoimet eivät ennakoi sitä, että Vatreni voisi toistaa tempun uudestaan. Jalkapallon MM vedonlyönti ei myöskään nosta esimerkiksi Belgiaa tai Portugalia mestarisuosikkien joukkoon.

MM jalkapallo sisältää monta yllättäjää

Jalkapallon MM-kisat ja jalkapallon MM vedonlyönti on siitä hienoa, että myös niin sanotut keskikastin joukkueet ovat aidosti äärimmäisen laadukkaita ja niiltä löytyy valtavasti laatua ja osaamista pärjätä myös kovassa seurassa. Tämä ei tarkoita sitä, että turnauksessa tulisi jokin yllättävä maailmanmestari, mutta valtaosalla joukkueista pelaa huippuluokan tähtinimiä, jotka tietävät myös mitä menestyminen kovassa paikassa vaatii. Jokerikortteja voisivat olla Tanska ja Uruguay.

Jalkapallon MM vedonlyöntiä ajatellen kannattaa pyrkiä hahmottamaan tilanteita, joissa tiettyjä joukkueita joko yliarvostetaan tai aliarvostetaan. Esimerkiksi jotkut pitävät Ranskaa jo liian kovasti yliarvostettuna, vaikka Gallian kukot lähtee turnaukseen siis puolustavana maailmanmestarina. Sinipaidat eivät kuitenkaan ole pelanneet viime aikoina niin vahvasti, että joukkueelta voisi odottaa superluokan pelaamista. Tärkeä asia on myös vedonlyönnin kannalta ennakoida lyhyessä turnauksessa nopeasti.

Olemme nostaneet alle jalkapallon MM-kisojen vahvimpien mestarisuosikkien voittajavetokertoimet. Olemme poimineet mukaan viiden vahvimman mestarisuosikin voittajavetokertoimet. Jalkapallon MM vedonlyönti pyörii voittajavetojen osalta paljolti näiden viiden joukkueen parissa. Listamme sisältää Veikkauksen ja kahden muun vedonlyöntisivuston voittajavetokertoimet. Huomioithan, että ne ovat voimassa tekstin tekohetkellä ja voivat muuttua suuntaan tai toiseen.

Kannattaa myös ottaa seurantaan jalkapallon MM vedonlyöntiä miettiessä lukuisia mielenkiintoisia sijoitusvetoja. Monet vedonlyöntisivustot tarjoavat mahdollisuuden lyödä vetoa siitä, mitkä joukkueet sijoittuvat turnauksessa muun muassa vähintään kolmen joukkoon tai eteneekö esimerkiksi Brasilia vähintään välieriin. Silloin kyseisen joukkueen tai joukkueiden ei tarvitse mennä päätyyn saakka, vaan riittää sijoittuminen kulloinkin tehdyn vetokupongin perusteella.

Voittajavetokertoimet top 4

* Kertoimet ovat esillä vain informatiivisenä esimerkkinä. Huomioithan, että uhkapelaaminen on Suomessa rajoitettua ja sallitaan vain Veikkauksen kautta. Käytä alla olevaa linkkiä vain, jos vierailet muualta kuin Suomesta käsin.

Lunasta Parhaat Bonukset

Jalkapallon MM menestyjät

Turnauksen suurimmat mestariehdokkaat Brasilia, Ranska ja Argentiina sekä kärkiviisikkoon kuuluvat Englanti ja Espanja ovat lähes poikkeuksetta kisojen mielenkiintoisimmat jalkapallon MM joukkueet. Käsittelemme tässä osiossa parhaiden ennakkosuosikkien ennusteita ja tulevia lohkovaiheen otteluita. Nostamme esille myös mahdollisimman tarkat todennäköisyysarviot, jotka kannattaa hyödyntää järkevästi myös ajatellen jalkapallon MM vedonlyöntiä. Silloin voi saada jalkapallon MM vedonlyöntiin valmiiksi melko tarkat ja laadukkaat arviot voimasuhteista.

Jalkapallon MM joukkueet voivat kokea vielä osittaisia muutoksia, niin kuten jo olemme tuoneet esille, niin kahden joukkueen eli Iranin ja Tunisian osallistuminen ei ole vielä varmaa. Tästä syystä on mahdollista, että esimerkiksi Ranskan lohkoon tulee vielä muutoksia. Muuten jalkapallon MM joukkueet ovat toki olleet selvillä jo hyvän aikaa, mutta Fifa joutuu viime metreillä tekemään vielä hankalia päätöksiä. Tuskin kuitenkaan tulee boikotointeja, vaikka esimerkiksi Iran saisi olla mukana.
Jalkapallon MM otteluennakot: Brasilia jalkapallon MM-kisoissa

Brasilia pelaa jalkapallon MM-kisoissa samassa lohkossa Sveitsin, Serbian ja Kamerunin kanssa. Keltapaidat lähtevät paitsi koko turnaukseen niin myös lohkoonsa suurimpana ennakkosuosikkina. A Seleção on ylivoimaisesti lohkon paras joukkue ja vahvoilla heti ensimmäisestä ottelukierroksesta lähtien. Brasilia on Serbiaa ja Sveitsiä vastaan noin 65 prosentin ennakkosuosikki ja kaataa Kamerunin noin 75 pinnan arviolla. Keltapaidat ovat suuria ennakkosuosikkeja kaikissa kolmessa ottelussa.

Jos ja todennäköisesti kun Brasilia pelaa odotusarvon mukaisesti, niin keltapaidat ovat myös jalkapallon MM vedonlyöntiä ajatellen hyvin vahvoilla yltämään turnauksessa aivan vähintään mitalipeleihin. Siinä missä Brasilia ei ole onnistunut viime kerroilla hyvin, niin myös monet suomalaiset vedonlyönnin ystävät luottavat edelleen keltapaitoihin ja tekevät paljon jalkapallon MM vedonlyöntiä keltaisten menestyksestä.

Jalkapallon MM vedonlyönti: Ranska jalkapallon MM-kisoissa

Ranska pelaa jalkapallon MM-kisoissa samassa lohkossa Tanskan, Australian ja Tunisian kanssa. On silti hyvin mahdollista, että tilanne tulee vielä muuttumaan, sillä Tunisian osallistuminen on epävarmaa. Ranska on joka tapauksessa lohkossaan selkeä ennakkosuosikki, vaikka osa pitää Gallian kukkoja jo yliarvostettuna johtuen viime aikojen vaikeuksista. Ranska on Australiaa ja Tunisiaa vastaan noin 80 prosentin ennakkosuosikki ja kaataa yllätysvalmiin Tanskan noin 50 pinnan arviolla.

Ranska on kiistatta pieni kysymysmerkki, vaikka Gallian kukot pelaa myös Qatarissa äärimmäisen vahvalla ja laadukkaalla materiaalilla ja taitotasolla. Ranska ei ole kuitenkaan pystynyt pelaamaan viime aikoina odotetun vakuuttavasti, mikä on tuonut sinipaitojen lähtökohtiin pieniä haasteita. On silti selvää, että myös moni jalkapallon MM vedonlyönti kulkee Qatarissakin Ranskan menestyksen kautta. Gallian kukot menee pudotuspeleihin isolla todennäköisyydellä myös keskinkertaisilla otteilla.

Jalkapallon MM vedonlyönti: Argentiina jalkapallon MM-kisoissa

Argentiina pelaa jalkapallon MM-kisoissa samassa lohkossa Puolan, Meksikon ja Saudi-Arabian kanssa. La Albiceleste lähtee lohkoonsa ylivoimaisena ennakkosuosikkina ja on Brasilian ja Ranskan tavoin vahvoilla heti ensimmäisestä ottelukierroksesta lähtien. Joukkueella ei pitäisi olla vaikeuksia yltää lohkossaan ykköseksi. Argentiina voittaa Saudi-Arabian noin 80 prosentilla ja Meksikon noin 60 prosentilla. La Albiceleste on Puolaa vastaan vähän yli 55 prosentin ennakkosuosikki.

Argentiina on pelannut jo pitkään ilman ainuttakaan tappiota, ja tämä on hyvin todennäköisesti viimeinen kerta, kun Lionel Messille tarjoutuu mahdollisuus mennä La Albicelesten kanssa päätyyn saakka. Argentiina oli toiseksi edellisellä kerralla komeasti hopealla, mutta La Albiceleste jäi viimeksi pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle. Jalkapallon MM vedonlyönti kulkee Qatarissa paljon myös äärimmäisen vahvan Argentiinan kautta, jolta odotetaan sijoituksia vähintään neljän joukossa.

Jalkapallon MM vedonlyönti: Englanti jalkapallon MM-kisoissa

Englanti pelaa samassa lohkossa USA:n, Walesin ja Iranin kanssa. On kuitenkin mahdollista, että tilanne tulee vielä muuttumaan, sillä Kolmen Leijonan lohko voi kokea muutoksia Iranin vuoksi. Three Lions lähtee lohkoonsa kuitenkin vahvana ennakkosuosikkina ja kuuluu muutenkin viiden parhaan mestariehdokkaan joukkoon. Englanti on Irania vastaan noin 75 prosentin ennakkosuosikki ja kaataa USA:n noin 55 pinnalla. Kolme Leijonaa on Walesia vastaan noin 60 prosentin ennakkosuosikki.

Englanti ei ole pystynyt lunastamaan valtavia odotuksia, joita Kolmen Leijonan ympärille on luotu edellisissä arvokisoissa kovalla kädellä. Valkopaidat olivat EM-kisoissa komeasti loppuottelussa, mutta silloinkin Three Lionsin urakka päättyi kaikesta huolimatta pettymykseen. Englannilta odotetaan jälleen myös Qatarin turnauksessa suurta menestystä, mutta Kolme Leijonaa ei kuitenkaan ole lähtökohtaisesti aivan yhtä vahva mestarisuosikki kuin Brasilia, Ranska tai Argentiina.

Jalkapallon MM vedonlyönti: Espanja jalkapallon MM-kisoissa

Espanja pelaa samassa lohkossa Saksan, Japanin ja Costa Rican kanssa. Kyseessä on hyvin mielenkiintoinen lohko, johon La Roja lähtee pienenä ennakkosuosikkina ennen toista hyvin laadukasta Saksaa. Espanja on tekemässä uutta tulemista kansainväliselle huipulle ja on monien papereissa viidenneksi paras ehdokas yltämään maailmanmestariksi. Espanja on Costa Ricaa vastaan noin 80 prosentin ennakkosuosikki. La Roja voittaa Saksan noin 40 prosentilla ja Japanin noin 75 prosentilla.

Espanja on jo lohkovaiheesta johtuen yksi MM-kisojen mielenkiintoisimmista joukkueista. Siinä missä esimerkiksi Brasilia ja muutamat muut huippumaat eivät joudu kohtaamaan vielä lohkovaiheessa kovia joukkueita, niin La Roja joutuu nopeasti kovaan testiin. Espanjan ja Saksan kohtaaminen on jopa koko lohkovaiheen eniten odotettu ottelu. La Roja on silloin pienehkö ennakkosuosikki, vaikka punakeltaiset ovat vain lievästi valkopaitoja parempi miehistö.

mm jalkapallo vedonlyönti

Jalkapallon MM vedonlyönti: mahdolliset yllättäjät jalkapallon MM-kisoissa

Jalkapallon MM-kisoissa pelaa myös tällä kerralla mustia hevosia, jotka eivät kuulu mestarisuosikkien joukkoon, mutta joilta voi odottaa realistisesti menestystä myös kovissa otteluissa ja huippumaita vastaan. Tällaisia joukkueita ovat erityisesti yllä mainittu Saksa ja Belgia. Kaksikkoa kannattaa pitää tarkkaan silmällä ajatellen myös jalkapallon MM vedonlyöntiä. Esimerkiksi Belgiaa ei pidetä missään tapauksessa mestarisuosikkina, mutta punapaitojen rosteri on silti yhä todella hyvä.

Jalkapallon MM bonukset 2022

Jalkapallon MM-kisat on hyvin odotettu urheilutapahtuma myös lähes kaikille vedonlyöntisivustoille, sillä suurin osa vedonlyöntitoimistoista tarjoaa asiakkailleen lisää pelirahaa erilaisten bonusten, kampanjoiden, tarjousten ja pelaajaetujen muodossa. Jalkapallon MM vedonlyönti on äärettömän suosittua, ja pelaajat voivat lunastaa turnauksen ohessa parhaimmillaan hyvin merkittävän määrän lisää pelirahaa ja monia bonuksia, jotka nostavat asiakkaiden saumoja menestyä vedonlyönnissä.

Jalkapallon MM-kisoihin on luvassa runsaasti bonuksia sen monessa eri muodossa, joita asiakkaiden kannattaa pyrkiä lunastamaan niin paljon kuin mahdollista. Vedonlyöntiin annettavat bonukset ja muut pelaajaedut ovat asiakkaille lähtökohtaisesti kannattavia ja tuottavat positiivista odotusarvoa. Jalkapallon MM vedonlyönti on parhaassa tapauksessa kannattavaa myös ilman bonuksia ja muita pelaajaetuja, mutta ylimääräisen pelirahan hankkiminen on siitä huolimatta järkevää.

Monet vedonlyöntisivustot ovat odottaneet useiden betsaajien tavoin futiksen MM-kisojen alkua jopa vuosia, ja lukuisat vedonlyöntitoimistot haluavat ottaa kisoista varmasti kaiken irti. Luvassa on vähintään perinteisiä vedonlyöntibonuksia, ilmaisvetoja, riskittömiä vetoja ja korotettuja kertoimia. Luvassa voi olla myös esimerkiksi tavarapalkintoja tai -etuja. Hyödyntämällä vähintään parhaat bonukset vedonlyöntiin voi parantaa oleellisesti omia mahdollisuuksia jäädä turnauksesta voitolle.

Siinä missä esimerkiksi perinteiset vedonlyöntibonukset ovat hyviä bonuksia muun muassa tyypillisimmässä muodossa 100 % 100 € saakka, niin korotetut kertoimet on hyvä esimerkki bonuksesta, jossa voi olla jo valmiiksi varma voittaja. Korotettuja kertoimia tarjotaan etenkin uusille asiakkaille. Uudet pelaajat voivat lyödä vetoa tietylle joukkueelle tai ottelulle 1-5 € panoksella jättikertoimen kera. Silloin voi pelata ristiin toisella vedonlyöntisivustolla ja korotetun kertoimen surebetsinä tehden joka tapauksessa voittoa, kunhan mahdolliset voitot ovat heti käteistä.

Osa hyvistä vedonlyöjistä on varmasti huomannut tilanteen, jossa jotkut tai jopa monet vedonlyöntisivustot ovat laittaneet minimaalisia panosrajoja ja saattaneet estää osallistumisen kampanjoihin ja tarjouksiin. Silloin voi olla hyvin se tilanne edessä, että myöskään MM-kisoihin jaettavat bonukset eivät ole kaikille asiakkaille lunastettavissa. Tällöin ei kuitenkaan kannata jäädä niin sanotusti tuleen makaamaan tai olla harmissaan, vaan on hyvä pyrkiä löytämään muualta lisää pelirahaa.

Suosittelemme pelaamaan myös bonukset vedonlyöntiin järkevästi hyödyntämällä tuttuja perusohjeita, joiden avulla pääsee yleensä pitkälle. Pelataan myös bonuksilla aina vain parhaat kertoimet ja oikeaa positiivista odotusarvoa tuottavia vetokohteita. Jätetään muut kertoimet ja vetokohteet pelaamatta. Ei ole mitään järkeä pelata vain pelaamisen ilosta ja pahimmillaan alikertoimilla, jotka tuhoavat lopulta myös pelikassan. Mieluummin pelaa myös bonukset mahdollisimman fiksusti.

Jalkapallon MM vedonlyönti on betsaamisen ystäville parhaimmillaan todellista kulta-aikaa, jossa erityisesti parhaat ja kyvykkäät vedonlyönnin pelaajat pystyvät tekemään aidosti kovaa jälkeä ja hienoa työtä. Jalkapallon MM vedonlyönti soveltuu hienosti varsinkin sellaisille betsaajille, jotka ovat hyviä sopeutumaan nopeasti muuttuviin tilanteisiin. Siinä missä monet urheilusarjat ja -lajit voivat olla pitkäkestoisia, niin jalkapallon MM vedonlyönti on vain alle kuukauden.

Kannattaa lukea aina kaikkien bonusten ja muiden pelaajaetujen bonussäännöt ja -ehdot ajan kanssa ja rauhallisesti, jotta voi olla varma siitä, että on lunastamassa aidosti hyviä bonuksia vedonlyöntiin. Ei kannata mennä pelaamaan tai poimimaan mitä tahansa bonuksia, sillä kuitenkaan kaikki bonukset eivät ole asiakkaille hyviä valintoja ja voivat sisältää jopa mahdottomia kierrätysvaatimuksia ja muita ikäviä asioita. Suurin osa bonuksista on silti sellaisia, joita voi lunastaa hyvällä mielellä.

Viimeiseksi on hyvä pitää mielessä, että kaikki bonukset ja muut pelaajadut annetaan vain kerran asiakasta kohden, jos ei ole muuta erikseen ilmoitettu. Ei kannata mennä tekemään useita pelitilejä samalle vedonlyöntisivustolle ja yrittää poimia samoja bonuksia vedonlyöntiin enemmän kuin kerran. Siinä ei ole mitään järkeä, koska mahdolliset voitot poistetaan ja pelitilit saatetaan sulkea. Onkin syytä pelata parhaat bonukset järkevästi, rehellisesti ja siten, että niistä saa hyvän hyödyn.

Lunasta Parhaat Bonukset

Huomioithan, että uhkapelaaminen on Suomessa rajoitettua ja sallitaan vain Veikkauksen kautta. Käytä yllä olevaa linkkiä vain, jos vierailet muualta kuin Suomesta käsin.

MM-jalkapallo – Voittajat ennen

Jalkapallon MM-kisat on pelattu historiassa 21 kertaa, ja yhteensä kahdeksan maata on pystynyt valloittamaan turnauksen. Euroopasta on tullut 12 ja Etelä-Amerikasta yhdeksän maailmanmestaria. Eniten MM-kisojen voittoja on Brasilialla, joka on voittanut MM-kisat peräti viidesti. Hallitseva voittaja on Ranska. Korkealla mitalitaulukossa ovat myös esimerkiksi Saksa, Italia ja Argentiina. Englanti ja Espanja ovat ainoat MM-kisojen voittajat, jotka ovat valloittaneet turnauksen yhden kerran.

Maailmanmestari palkittiin Jules Rimet -kiertopokaalilla vuonna 1970 pelattuihin MM-kisoihin saakka. Tuolloin MM-kisat voittanut Brasilia sai palkinnon omakseen valloitettuaan kolmannen maailmanmestaruutensa. Siitä lähtien voittajalle on annettu pokaali, jota maailmanmestarit eivät voi saada itselleen. Alun perin Jules Rimet -pokaalin nimi oli “Victory”, mutta se tunnettiin laajasti World Cupina tai Coupe du Mondena. MM-kisat käynnistyi vuonna 1929 Rimet’n ansiosta.

Siinä missä Brasilia on voittanut eniten maailmanmestaruuksia, niin keltapaidat eivät kuitenkaan ole juhlineet viime kerroilla suurta menestystä. Neljä vuotta sitten pelatuissa MM-kisoissa ykkössijan vei siis Ranska, joka voitti loppuottelussa yllättäjä Kroatian. Toiseksi edellisissä kisoissa maailmanmestaruuteen ylsi Saksa, joka voitti vähämaalisessa loppuottelussa Argentiinan. Viime vuosikymmenen alussa pelatun turnauksen vei Espanja, joka kaatoi silloisessa loppuottelussa Hollannin.

Jalkapallon MM-kisat historia

Jalkapallon MM-kisat on pelattu vuodesta 1930 alkaen. Turnaus on järjestetty neljän vuoden välein lukuun ottamatta vuosia 1942 ja 1946, jolloin MM-kisat jäi väliin toisen maailmansodan vuoksi. Turnaus pelattiin ensimmäisen kerran Uruguyassa, jolloin silloinen isäntämaa voitti loppuottelussa Argentiinan. Seuraavat MM-kisat pidettiin Italiassa, Ranskassa ja Brasiliassa. Kuluvan vuosisadan turnaukset on pelattu Etelä-Koreassa ja Japanissa, Saksassa, Etelä-Afrikassa, Brasiliassa ja Venäjällä.

Futiksen maailmanmestaruudesta on pelattu toki ennen Qatarinkin MM-kisoja vähemmän hyvissä paikoissa, sillä historiassa ei tarvitse mennä kuin neljä vuotta taakse päin, jolloin MM-kisat järjestettiin Venäjällä. Esimerkiksi Etelä-Korean ja Japanin, Saksan, Etelä-Afrikan ja Brasilian MM-kisat pidettiin aivan hyvissä paikoissa, mutta samaa ei voi todellakaan sanoa Venäjän turnauksesta tai varsinkaan enää tämän vuoden MM-kisoista. Ei ole oikeasti yhtään hyvää syytä sille, miksi Venäjän kaltainen paikka on saanut järjestää tämän kokoluokan kisat.

On harmi, että jalkapallon maailmanmestaruudesta pelataan paikoissa, joissa ei pitäisi järjestää yhtään suurta kansainvälistä urheilutapahtumaa tai rehellisesti sanottuna mitään muutakaan. Venäjän ja Qatarin tilanteessa on monella mittarilla paljon samaa ja yhtäläisyyksiä. Lisäksi jos historiaa aletaan kirjoittaa vähän jo katse tulevaisuuteen, niin Saudi-Arabia voi hyvin saada kisaisännyyden vuoden 2030 MM-kisoihin. Silloin Qatarkaan ei näyttäisi koomisesti ajateltuna enää niin pahalta paikalta.

Jalkapallon MM-kisat jäävät historiaan

Jalkapallon MM-kisat on aina valtavan kokoluokan urheilutapahtuma, jossa kirjoitetaan uutta historiaa, josta puhutaan monesti vielä vuosikymmenten päästä. On sanomattakin selvää, että Fifalta toivoisi siinä edes alkeellista selkärankaa, että tulevaisuudessa MM-kisat annettaisiin maihin, jotka ne myös ansaitsevat. Futiksen maailmanmestaruus on kuitenkin niin upea, arvostettu ja iso juttu, että ei ole mitenkään mairittelevaa, että isäntämaa ei ole kisojen arvoinen.

Lopulta vain hyvin kiistellyn Qatarin turnauksen ottelut tulevat näyttämään sen, minkälainen urheilutapahtuma jää tällä kerralla osaksi jalkapallon MM-kisojen historiaa. Samanlaista futiksen juhlaa ei varmasti ole tiedossa kuin normaalisti tai muissa jalkapallon MM-kisoissa, mutta kyllä turnauksesta saadaan osaksi lajin historiaa myös paljon hyvää. Se vain tulee kovalla hinnalla mitattuna sekä rahassa että ihmisten kuolemissa. Jalkapallon MM-kisojen historia tuntee monia mielettömän upeita turnauksia, joissa myös järjestelyt ovat onnistuneet hienosti.

Lopuksi on hyvä todeta liittyen jalkapallon MM-kisojen historiaan, että toivottavasti Fifalla on jatkossa sen verran selkärankaa, että MM-kisat annetaan vain paikkoihin, joiden toimet kestävät oikeasti päivänvaloa. Sopii toivoa, että Fifa ei anna vuoden 2030 MM-kisoja Saudi-Arabialle, sillä jalkapallon maailmanmestaruudesta tulee pelata paikoissa, joissa myös tulevien kisojen historiaa kirjoitetaan vain myönteisessä valossa.

jalkapallon mm vedonlyönti

Jalkapallon MM vedonlyönti yhteenveto

Jalkapallon MM-kisat on jo aivan oven takana, ja samalla jalkapallon MM vedonlyönti alkaa käydä entistä kuumempana turnauksen lähtiessä käyntiin jo tässä kuussa. Futiksen kaunein turnaus herättää tällä kerralla poikkeuksellisen paljon ristiriitaisia ja ikäviä ajatuksia, mikä on luonnollista ja selvää, mutta kyseessä on kaikesta huolimatta mieletön urheilutapahtuma, jossa pelataan maailmanmestaruudesta ja jossa myös jalkapallon MM vedonlyönti näyttelee alusta lähtien merkittävää roolia.

Toivottavasti monet vedonlyönnistä pitävät asiakkaat pystyvät menestymään Qatarin turnauksen aikana ja pelaamaan järkevästi niin, että jalkapallon MM vedonlyönti toimii pelaajien kannalta parhaiten ja sisältää niin paljon aitoja ylikertoimia ja positiivista odotusarvoa tuottavia vetokohteita kuin mahdollista. Mitään ei kannata pelata myöskään loppuvuodesta pelaamisen ilosta. Jalkapallon MM vedonlyönti noudattaa kuitenkin samoja lainalaisuuksia kuin muukin betsaaminen.

Viimeiseksi on hyvä mainita, että jalkapallon MM-kisoihin tulee löytymään paljon vedonlyöntivihjeitä ja muuta betsaamisen ympärille kuuluvaa materiaalia, jotka kannattaa ottaa seurantaan. Jalkapallon MM vedonlyönti, bonukset ja vedonlyöntivihjeet ovat hieno yhdistelmä, jotka voivat tehdä asiakkaista voittajia jo ennen jonkin ottelun alkua. Kannattaa kuitenkin pelata vain hyvät vedonlyöntivihjeet, jotta oma jalkapallon MM vedonlyönti pysyy raiteillaan ja pelikassa kunnossa.