Jääkiekon MM-kisat joukkueet

Lätkän MM-kisojen lohkovaihe pelataan 16 maan voimin, jossa jääkiekon MM joukkueet on jaettu kahdeksi kahdeksan joukkueen alkulohkoksi. Turnauksessa lohko A pelataan Helsingin vanhassa jäähallissa ja lohko B Tampereen uudessa Nokia Areenassa.

Lohko A:ssa pelaavat Kanada, Saksa, Sveitsi, Slovakia, Tanska, Ranska, Kazakstan ja Italia. Lohko B:ssä ovat Suomi, Ruotsi, USA, Tshekki, Latvia, Norja, Itävalta ja Iso-Britannia.

Katso Parhaat

Huomioithan, että uhkapelaaminen on Suomessa rajoitettua ja sallitaan vain Veikkauksen kautta. Käytä yllä olevaa linkkiä vain, jos vierailet muualta kuin Suomesta käsin.

Analyysit: Jääkiekon MM-kisat 2022 – joukkueet

Jääkiekon MM analyysit pohjautuvat mukana olevien joukkueiden vahvuuksiin, heikkouksiin, mahdollisuuksiin menestyä turnauksessa pitkälle ja tärkeiden avainpelaajien merkitykseen. Toisaalta samalla on todettava, että käytännössä kaikki jääkiekon MM joukkueet ilmoittavat lopulliset rosterinsa kevään huipennukseen vasta hieman myöhemmin, joten jääkiekon MM analyysit on rakennettu nykyisten tietojen valossa.

Leijonille olemme omistaneet myös kokonaan oman sivun. Katso Suomen joukkueen esittely ja kokoonpano täältä.

Lohko A – Jääkiekon MM joukkueet 2022

Alla esittelyt ja kokoonpanot jokaisesta A-lohkossa pelaavasta joukkueesta. Käymme läpi myös joukkueiden mahdollisuuksia pärjätä kisoissa.

Kanada – Jääkiekon MM-kisojen joukkueet

Kanada on jääkiekon MM-kisojen menestynein joukkue voitettuaan kultaa 27 kertaa, hopeaa 15 kertaa ja pronssia yhdeksän kertaa. Kanada on voittanut maailmanmestaruuksia vähemmän kuin Venäjä ja Neuvostoliitto yhteensä, mutta vaahterapaidat ovat mitaleiden kokonaismäärässä kärjessä ja menestyneet myös viime vuosina hyvin.

Punavalkoiset ovat juhlineet MM-kisojen voittoa viimeksi keväällä 2021.

Esittelyssä Kanadan joukkue: Jääkiekon MM-kisat 2022

Jääkiekon MM joukkueet keväällä 2022 on hyvä aloittaa turnauksen hallitsevasta maailmanmestarista Kanadasta, joka lähtee myös Suomessa pelattaviin MM-kisoihin hienosta tilanteesta tavoittelemaan jälleen uutta turnauksen voittoa. Kanada on kaikilla osa-alueilla jääkiekon timanttia, menestynyt laajalla rintamalla ja kuuluu myös jääkiekon MM-kisoissa 2022 suurten mestarisuosikkien joukkoon. Vaahterapaidat voittivat viimeksi loppuottelussa Suomen jatkoajalla.

Kanadalta on lupa odottaa jääkiekon MM-kisoissa 2022 jälleen valtavaa panostusta ja vakuuttavia otteita heti lohkovaiheen alusta lähtien. Vaahterapaitojen tuli kohdata lohkovaiheessa Venäjä, mutta näin ei tule tapahtumaan, joten hallitseva maailmanmestari on ylivoimaisesti lohko A:n paras joukkue. Kanadalla ei pitäisi olla vaikeuksia edetä lohkonsa voittajaksi ja yltää voittoon jopa kaikilla ottelukierroksilla. Vaahterapaidat ovat lohkovaiheessa paperilla eittämättä ylitse muiden.

Kanada pelasi Pekingin olympialaisissa Jeremy Collitonin alaisuudessa, joka johdatti vaahterapaidat lohkossaan toiseksi ja puolivälieriin Ruotsia vastaan. Siellä punavalkoisten matka päättyi tappioon. Kanada ei palkkaa Euroopan maiden kaltaisesti pitkäaikaista päävalmentajaa, joten vaahterapaitojen rosterin ohella myös valmennus julkaistaan hieman ennen turnauksen alkua. Kanadan joukkueeseen on lupa odottaa runsaasti NHL-pelaajia ja muutamia pelaajia AHL:stä ja juniorisarjoista.

Kanada saa helpon aloituksen

Kanadan joukkueet MM-kisoissa ovat lähes poikkeuksetta todella kuumaa kamaa, ja niin on varmasti myös toukokuussa pelattavissa Suomen kotikisoissa. Vaahterapaidat ovat käytännössä kaikissa tilanteissa ja jokaisella rosterillaan valmiita pelaamaan vain ja ainoastaan turnauksen voittamisesta. Kanadan materiaalilla, pelaajien voittamisen kulttuurilla ja valtavan kovalla taidokkuudella on lupa odottaa, että vaahterapaidat etenevät MM-kisoissa helpoiten kahdeksan joukkoon.

Siinä missä jotkut muut korkean profiilin jääkiekon MM joukkueet joutuvat pelaamaan heti lohkovaiheessa kovia otteluita Suomen ja Ruotsin tapaan, niin Kanadan mahdollinen heikkous voi löytyä siitä, että vaahterapaidoilla ei ole lohkovaiheessa yhtään loistavaa joukkuetta.

Punavalkoiset voivat joutua toki Saksan kanssa pieniin ongelmiin, mutta hallitseva maailmanmestari on myös siinä ottelussa vahvan ennakkosuosikin asemassa. Kanada tuskin joutuu vielä lohkovaiheessa todelliseen testiin, mistä voi olla myös haittaa siirryttäessä puolivälieriin.

Realistisesti vain Suomi ja Ruotsi ovat sellaisia joukkueita, jotka pystyvät erityisesti turnauksen edetessä menestymään Kanadan kaltaista joukkuetta vastaan. Vaahterapaitojen rosterilla tullaan tekemään taas kovaa jälkeä myös siinä tilanteessa, jossa punavalkoiset eivät ole varsinkaan heti parhaimmillaan ja hakevat vielä aidosti hyvää pelituntumaa.

Kanada saa lohkovaiheessa hurjasti hyökkäyspään pyörityksiä ja vaarallisia maalipaikkoja, joten vaahterapaitojen ratkaisuvoima saa näyttää hienoa osaamistaan heti lohkovaiheen alussa.

Jääkiekon MM joukkueet kanada

Saksa – Jääkiekon MM-kisojen joukkueet

Saksa on voittanut jääkiekon MM-kisoissa kaksi hopeaa ja yhden pronssin, mutta uusin mitaleista on tullut vuonna 1953. Saksa ylsi viimeksi neljän joukkoon ja mitalipeleihin, kun joukkue kaatoi puolivälierissä Sveitsin. Saksa päätyi lopulta turnauksen neljänneksi hävittyään pronssiottelussa rumasti Yhdysvaltoja vastaan.

Saksan selkeästi suurin saavutus on vuoden 2018 olympialaisten hopea. Joukkue taisteli loistavasti myös loppuottelussa Venäjää vastaan häviten jatkoilla.

Esittelyssä Saksan joukkue: Jääkiekon MM-kisat 2022

Jääkiekon MM joukkueet sisältävät lohko A:n toisena maana Saksan, joka lähtee Suomessa pelattavaan turnaukseen hyvästä tilanteesta edettyään viimeksi mitalipeleihin ja esiintymällä suureksi osaksi todella hienosti. Saksa oli viime vuoden turnauksessa parhaita onnistujia, vaikka joukkue sai pronssiottelussa pahasti selkäänsä ja ei esiintynyt enää hyvin. Saksan jääkiekko on mennyt kuitenkin viime vuosina vahvasti ylöspäin, eikä olympialaisten hopea ole ollut ainoa kiitettävä suoritus.

Saksa on pelannut kansainvälisillä näyttämöillä Toni Söderholmin alaisuudessa vuodesta 2019 alkaen, jolloin entinen suomalainen puolustaja tuli Saksan päävalmentajaksi oltuaan Saksan kolmostasolla pelaavan SC Riesserseen penkin takana.

Söderholm nostanut joukkueen tasoa

Söderholm on tehnyt oman tiiminsä kanssa viime vuosina Saksan jääkiekolle paljon hyvää ja jatkanut loistavaa työtä monien papereissa nukkuvan jättiläisen kohdalla. Saksalla on potentiaalinsa puolesta mahdollisuudet menestyä vieläkin paremmin.

Saksa on ehdottomasti sellainen joukkue, jolla voi olla mahdollisuudet menestyä myös jopa Kanadaa vastaan, vaikka joukkue on silti selkeän altavastaajan asemassa. Saksa on kuitenkin mennyt paljon eteenpäin, tuottanut aidosti kovan luokan pelaajia ja todistanut pystyvänsä menestymään aiempaa paremmin myös kovissa otteluissa ja paikoissa.

Saksa ei ole edelleenkään jääkiekon suurmaa tai ehdokas menemään turnauksessa pitkälle, mutta joukkue on myös keväällä 2022 heti USA:n ja Tshekin jälkeen Sveitsin kera kolmanneksi paras kärkimaiden haastaja.

Jääkiekon MM analyysit Saksasta kuuluvat turnauksen mielenkiintoisimpiin asioihin, sillä joukkueelta on lupa odottaa Venäjän jäätyä pois MM-kisoista hyvinkin sijoitusta lohko A:n toisena. Se voisi mahdollistaa maalle hyvät edellytykset mennä turnauksessa jopa neljän sakkiin.

Saksan tasoiselle joukkueelle olisi jo valtava pettymys jäädä turnauksessa pudotuspelien ulkopuolelle, sillä joukkueen pitäisi hoidella lohkon huonoimmat maat nykyisin jo ilman mitään vaikeuksia. Saksa on nostettu varmasti jo monien papereissa todelliseksi mustaksi hevoseksi.

Sveitsi – Jääkiekon MM-kisojen joukkueet

Sveitsi on voittanut jääkiekon MM-kisoissa hopeaa vuosina 1935, 2013 ja 2018. Alppimaa on ollut jo pitkään turnauksen vakiokävijä ja kuulunut vuosia kärkimaiden parhaiden haastajien joukkoon. Sveitsi oli turnauksen alkuaikoina jopa yksi Euroopan parhaista joukkueista.

Käkikellomaa muistetaan viime vuosilta parhaiten neljän vuoden takaa, kun punavalkoiset ylsivät upeasti turnauksen loppuotteluun ja kokivat karvaan tappion voittomaalikilpailussa Ruotsia vastaan. Sveitsistä on tullut etenevässä määrin myös vakiokalustoa kisojen pudotuspeleissä.

Esittelyssä Sveitsin joukkue: Jääkiekon MM-kisat 2022

Jääkiekon MM joukkueet vievät meidät seuraavaksi Sveitsiin, jossa alppimaa lähtee tavoittelemaan parannusta viime vuodelta saamaansa puolivälierätappioon Saksaa vastaan. Punavalkoiset voivat lähteä jääkiekon MM-kisoihin hyvästä tilanteesta ja varmasti myös laadukkaalla joukkueella, jolla käkikellomaa kuuluu Saksan ohella heti USA:n ja Tshekin jälkeen parhaiden mestarisuosikkien haastajien joukkoon.

Sveitsiltä on lupa odottaa keväällä 2022 vahvaa panostusta ja vähintään paikkaa puolivälierissä, joihin maan pitäisi yltää ilman mitään ongelmia.

Sveitsi on pelannut viime vuosina Patrick Fischerin alaisuudessa, joka on entinen Sveitsin maajoukkuehyökkääjä ja monien mielestä myös alppimaan menestynein valmentaja. Fischer on toiminut 2000-luvulla molemmilla kerroilla Sveitsin valmentajana, kun alppimaa on saavuttanut MM-kisojen hopeaa. Ensimmäisellä kerralla hän oli Sveitsin apuvalmentajana ja viimeksi päävalmentajan tehtävässä. Fischeriltä löytyy kokemusta ja tietotaitoa viedä maansa taas hyvään sijoitukseen.

Pieni maa, suuri potentiaali

Sveitsi on pystynyt tuottamaan pienehköksi maaksi yllättävän paljon kovan luokan huippupelaajia ja saadessaan niitä MM-kisoihin pystyy laittamaan varmasti kampoihin yksittäisessä ottelussa jopa turnauksen huippumaille. Siinä missä Sveitsi ei ole nytkään MM-kisojen voittajasuosikkeja, niin alppimaa on kuitenkin aina aidosti potentiaalinen kärkimaiden uhkaaja ja Sveitsin pääsarja mainettaan parempi lätkäliiga. Kyseessä ei ole Euroopan paras jääkiekkosarja, mutta läheltä jo liippaa.

Sveitsille on avautunut Saksan tavoin loistavat puitteet yltää lohko A:n toiseksi, kun Venäjä on joutunut jättämään paikkansa turnauksessa. Aiemmin olisi ollut selvä juttu, että Sveitsi sijoittuu Saksan kanssa sijoille kolme ja neljä, mutta nyt kun tilanteet ovat muuttuneet, niin alppimaa taistelee lohkon toisesta paikasta ja on siinä lievä ennakkosuosikki juuri Saksaa vastaan.

Jos Sveitsi saa jalkeille Roman Josin, Nino Niederreiterin, Nico Hirschierin ja Timo Meierin kaltaisia pelaajia, niin erityisesti silloin käkikellomaa on todennäköisin joukkue yltämään lohko A:n kakkoseksi.

Joukkueet MM-kisoissa voidaan luokitella neljään kategoriaan, joista Sveitsi kuuluu kolmanteen yhdessä Saksan kanssa ja lähtee ennakkoluulottomasti taistelemaan menestyksestä myös turnauksen huippumaita vastaan.

Alppimaa tulee olemaan altavastaajan asemassa kaikkia kärkipään joukkueita vastaan, mutta punavalkoisten materiaalilla ja pelaajien taitotasolla ei olisi mikään jättipommi, vaikka joukkue pystyisi haastamaan tosissaan jälleen myös kolmea suurta mestarisuosikkia. Sveitsi on Saksan ohella toinen selkeä musta hevonen.

Slovakia – Jääkiekon MM-kisojen joukkueet

Slovakia on voittanut historiansa saatossa kerran jääkiekon MM-kisat, kun joukkue ylsi vuonna 2002 turnauksen mestariksi. Tuolloin sinipaidat kaatoivat loppuottelussa Venäjän Peter Bondran aivan ottelun lopussa tulleella maalilla.

Slovakia sai vuonna 2012 MM-kisojen hopeaa, mutta joukkueen suunta on ollut sen jälkeen selkeässä laskussa. Toisaalta Slovakia nappasi alkuvuodesta 2022 olympialaisissa hienosti pronssia. Kyseessä oli maan ensimmäinen arvometalli olympialaisten jääkiekossa.

Esittelyssä Slovakian joukkue: Jääkiekon MM-kisat 2022

Slovakia lähtee jääkiekon MM-kisoihin enintään välttävästä tilanteesta, sillä joukkueen lähtökohdat voisivat olla paljon paremmat ja mahdollisuudet mennä turnauksessa pitkälle huomattavasti nykyistä valoisammat.

Slovakia ei ole pysynyt viime vuosina jääkiekossa esimerkiksi Saksan tai Sveitsin kyydissä ja pudonnut entisestään myös huippumaiden kelkasta. Slovakia on edelleen laadukas jääkiekkomaa, mutta sinipaitojen pelivire on ollut jo vuosikausia huonompaan päin.

Slovakian todellinen iskukyky on kevään MM-kisoissa käytännössä täydellinen mysteeri. Joukkueesta löytyy yhä aidosti hyviä pelaajia ja valmiuksia haastaa yksittäisessä ottelussa myös selkeästi kovempia maita, mutta sinipaidoilla pääsy puolivälieriin on maksimaalinen suoritus. Slovakia lähtee turnaukseen rankingin yhdeksänneltä paikalta, eli sinipaidat ovat lähtökohtaisesti myös Latvian takana. Slovakian laadukkaat otteet olympialaisissa tekivät kuitenkin sinipaidoille hyvää.

Mahdollisuuksia välieriin

Slovakialta on lupa odottaa tulevaisuudessa myös MM-kisoissa parempia otteita, vaikka vielä Suomessa pelattavaan turnaukseen ei sinipaidoilta voi odottaa kaksista pelaamista.

Slovakia on tekemässä jatkossa nousua takaisin Saksan ja Sveitsin kaltaiseksi joukkueeksi, sillä sinipaidoilla on tulossa Simon Nemecin ja Juraj Slafkovskyn tyylisiä pelaajia, joista joukkue saa tehtyä uutta selkärankaansa. Toisaalta Slovakian pelaajatuotanto kaipaakin potkua, mikä näkyy maan NHL:n varauksista.

Slovakia lähtee lohko A:han neljänneksi parhaana joukkueena, joten sinipaidat ovat vahvoilla yltää kaikesta huolimatta jatkoon. Slovakialla ei pitäisi olla Kanadaa vastaan mahdollisuuksia, ja myös otteluista Saksaa ja Sveitsiä vastaan on lupa odottaa sinipaidoille vaikeuksia.

Slovakian pitäisi silti mennä materiaalinsa puolesta puolivälieriin, jonka jälkeen kaikki olisi sinipaitojen heikossa tilanteessa kovan luokan onnistumisia. Slovakian pitäisi olla toki Kazakstania, Ranskaa ja surkeaa Italiaa parempi ryhmä.

Tanska – Jääkiekon MM-kisojen joukkueet

Tanska ei ole koskaan yltänyt mitaleille jääkiekon arvokisoissa. Juuttien paras saavutus MM-kisoissa on kahdeksas sija, jonka punavalkoiset saivat vuosina 2010 ja 2016. Tanskan jääkiekko on mennyt kuitenkin nousuun, sillä punavalkoiset pelasivat hienosti alkuvuoden olympialaisissa. Tanska sijoittui olympialaisissa seitsemänneksi.

Juutit kuuluu myös tämän vuoden turnauksen rankingissa hieman heikoimpien maiden yläpuolelle ja pitäisi hoitaa sarjapaikkansa hyvin ilman ongelmia.

Esittelyssä Tanskan joukkue: Jääkiekon MM-kisat 2022

Jääkiekon MM joukkueet pitävät seuraavaksi sisällään Tanskan, joka lähtee turnaukseen jatkamaan yhtäjaksoista putkeaan korkeimmalla sarjatasolla vuodesta 2003 lähtien.

Juutit kuuluu jääkiekossa alemman keskikastin joukkueisiin, joiden odotetaan yleensä hoitavan sarjapaikkansa sujuvasti ilman vaikeuksia, mutta yltävän puolivälieriin vain satunnaisesti. Näin on myös tällä kerralla, sillä punavalkoiset lähtevät A-lohkoon viidenneksi parhaana joukkueena ja olisivat ennakkoon ensimmäisenä maana jäämässä pudotuspeleistä rannalle.

Tanska sai viimeksi lohkovaiheessa yhdeksän pistettä ja jäi odotetusti jatkosta. Juutit ei olisi joutunut taistelemaan putoamista vastaan, vaikka myös viime vuonna olisi ollut käytössä heikoimpien maiden tippuminen alemmaksi. Punavalkoisten turnaus eteni ennakkokaavailuiden mukaisesti, ja samanlaisia MM-kisoja on lupa odottaa maalta keväällä 2022. Tanska on vahva ehdokas sijoittumaan lohko A:n viidenneksi, mutta punavalkoiset voivat hyvässä tapauksessa yltää Slovakian edelle.

Tanska on pelannut viime vuosina Heinz Ehlersin alaisuudessa, joka jatkaa juuttien päävalmentajana myös Suomen MM-kisoissa. Ehlers on tehnyt Tanskan peräsimessä hyvää työtä ja pitänyt joukkonsa sujuvasti pääsarjassa, vaikka juuteilta olisi voinut odottaa materiaalinsa puolesta hieman useammin myös parempien joukkueiden todellista haastamista.

Tanskan jääkiekko on kuitenkin nousussa ja suunta kohti parempaa, josta hyvänä osoituksena vuoden 2022 talviolympialaiset oli ensimmäinen kerta, kun Tanska pääsi mukaan kyseiseen turnaukseen.

NHL-vahvistuksista apua?

Jos Tanska pystyy saamaan rosteriinsa NHL-vahvistuksia, niin silloin juuttien materiaalista löytyy yllättävän paljon laatua ja kovan luokan pelaajia. Tanska olisi joka tapauksessa vain alemman keskikastin miehistö, mutta punavalkoisilta löytyy kuitenkin aidosti hyviä pelaajia muutamina esimerkkeinä Frederik Andersen, Lars Eller, Oliver Björkstrand ja Nikolaj Ehlers.

Tanskalta löytyy myös yleensä KHL:ssä kiekkoilleita pelaajia muun muassa Jokereista. Peter Regin, Oliver Lauridsen ja Nicklas Jensen ovat hyviä poimintoja tällaisista pelaajista.

Monet jääkiekon MM joukkueet pyrkivät saamaan vähintään yksittäisiä NHL-pelaajia, ja Tanska ei ole poikkeus, sillä juuteilla on sauma saada Änäristä loistavia vahvistuksia nostamaan selkeästi maan taitotasoa.

Tanskan rankingiin ei pidä tehdä silti suuria muutoksia, sillä juuteilta ei voi odottaa kuin enintään paikkaa lohkon neljäntenä. Yltäminen kolmen sakkiin olisi maan historian parhaita suorituksia. Tanskan tulisi paperilla hoidella jääkiekon MM joukkueet Kazakstanin, Ranskan ja kurjan Italian.

Jääkiekon MM joukkueet

Kazakstan – Jääkiekon MM-kisojen joukkueet

Kazakstanin menestyminen jääkiekon MM-kisoissa on jäänyt kovin vaatimattomaksi. Sinipaidat ovat yltäneet turnauksessa parhaimmillaan sijalle 10 viime vuoden MM-kisoissa. Kazakstan pelasi itsensä viime vuonna varmasti monien mieleen, vaikka sinipaidat eivät päässeet jatkoon. Joukkue esiintyi kuitenkin yllättävän laadukkaasti ja keräsi 10 pistettä. Sitä ennen joukkue esiintyi kolmena vuotena sarjaporrasta alempana. Kazakstan on pelannut myös muutamissa olympialaisissa.

Esittelyssä Kazakstanin joukkue: Jääkiekon MM-kisat 2022

Jääkiekon MM joukkueet sisältävät lohko A:ssa kuudentena maana Kazakstanin, joka pelasi ensimmäistä kertaa pääsarjassa vuonna 1998 ja oli viime turnauksessa kaikesta huolimatta yksi parhaista yllättäjistä.

Kazakstan lähtee tämän vuoden MM-kisoihin pitkälti samasta tilanteesta kuin aikaisempina kertoina, joten sinipaitojen ainoa tavoite löytyy sarjapaikkansa säilyttämisestä. Kazakstan on kuitenkin paperilla hyvin samaa tasoa kuin esimerkiksi Norja, joten sinipaitojen tulisi yltää lohkossaan minimissään seitsemänneksi ja todennäköisesti kuudenneksi.

Kazakstan pelaa Suomen MM-kisoissa paljolti samalla rosterilla kuin viimeksi, sillä sinipaitojen historian paras suoritus motivoi joukkuetta parantamaan vielä sijoitusta. Kazakstanin yltäminen jatkoon olisi mieletön yllätys, mutta sinipaidat esiintyivät viimeksi niin paljon odotuksia paremmin, että kyseessä voisi olla iso jokerikortti ja pelata paikasta lohkonsa neljänneksi. Kazakstanin materiaalilla ei silti voi tehdä kaksista jälkeä, joten sinipaidat olisivat iloisia sijoitukseen kuudentena.

Vuonna 2021 Kazakstanin maajoukkueen muodostivat suureksi osaksi kotimaisen KHL-seura Barys Astanan pelaajat. Barys Astana oli mukana myös tämän kauden KHL-kartalla, mutta joukkue hävisi heti pudotuspelien alussa. Kazakstanin joukkue tuntee toisensa juuri tästä syystä hyvin, että sinipaitojen rosterin muodostavat saman joukkueen pelaajat, jotka tietävät toisensa hyvät puolet ja heikkoudet. Se onkin ollut yksi maan vahvuuksista ja hyvin mahdollisesti myös keväällä 2022.

Kazakstanin päävalmentajana toimii Yuri Mikhailis, joka on kuulunut Kazakstanissa eri maajoukkueiden valmennusryhmään jo vuodesta 2009 lähtien. Kyseessä on joukkueelle tuttu valmentaja, joka tietää pelaajansa varmasti hyvin ja tietää heidän ominaisuutensa paremmin kuin monissa muissa joukkueissa. Mikhailis aloitti U18-maajoukkueen apuvalmentajana ja siirtyi vähän ajan päästä U20-maajoukkueeseen. Hän on ehtinyt olla miesten maajoukkueen valmennusryhmässä kuusi vuotta.

Ranska – Jääkiekon MM-kisojen joukkueet

Joukkueet MM-kisoissa koostuvat myös Ranskasta, joka osallistuu kevään 2022 turnaukseen takaportin kautta. Ranskan ei ollut tarkoitus kuulua jääkiekon MM joukkueet listaukseen, mutta patonkimaa on kutsuttu mukaan toisena Venäjän ja Valko-Venäjän korvaajana. Ranska on lajin uinuva jättiläinen, sillä sinipaidoilla olisi potentiaalia tuloksiaan parempaan menestykseen. Joukkue on yltänyt puolivälieriin kolmesti. Lisäksi vuoden 1930 turnauksessa Ranska sijoittui komeasti kuudenneksi.

Esittelyssä Ranskan joukkue: Jääkiekon MM-kisat 2022

Ranska pelasi viimeksi jääkiekon MM-kisoissa vuonna 2019, jolloin patonkimaan urakka päättyi lohkonsa viimeiselle sijalle ja putoamiseen sarjaporrasta alemmaksi. Ranska ei ollut mukana viimeksi pelatuissa jääkiekon MM-kisoissa, mutta sinipaidat on nostettu nopealla aikataululla turnaukseen kevääksi 2022 ja esiintymään jälleen pienen tauon jälkeen korkeimmalla sarjatasolla.

Ranska lähtee takaportin kautta pelaamaan sarjapaikkansa puolesta lohkon toiseksi heikoimpana maana. Ranska on menestynyt jääkiekossa maansa kokoon nähden yllättävän heikosti, sillä patonkimaalla on jääkiekossa menestymiseen huomattavasti nähtyä paremmat edellytykset.

Siinä missä sinipaidat ovat väläytelleet vain satunnaisesti osaamistaan ja potentiaaliaan, niin Bluesille on tuottanut liian usein vaikeuksia pitää edes sarjapaikkaansa. Ranska kuuluu kevään MM-kisoissa huonoimpien maiden joukkoon, mutta patonkimaalla pitäisi olla selkeät saumat pärjätä Italiaa vastaan.

Kovat paikat edessä

Ranskan joukkueet MM-kisoissa ovat joutuneet edellisillä kerroilla nopeasti kovaan pyöritykseen, ja samaa on lupa odottaa myös tällä kerralla. Jääkiekon MM joukkueet ovat muutamaa lukuun ottamatta Ranskaa edellä, joten patonkimaan on onnistuttava hyvin, jotta sinipaidat eivät joudu nopeasti tappioiden tielle.

Toisaalta Ranskalle pelaaminen pääsarjassa on tauon jälkeen hieno juttu, vaikka se tapahtuu korvaajana. Olisi kuitenkin jättiyllätys, jos maa selvittäisi tiensä jatkoon.

Ranskan maajoukkuetta valmentaa erittäin kokenut kiekkomies Dave Henderson, joka on toiminut työssään jo pitkän aikaa. Henderson tuntee Ranskan pelaajat, heidän vahvuutensa ja heikkoutensa todella hyvin.

Henderson esiintyi peliurallaan 20 vuoden ajan maan kolmella korkeimmalla sarjatasolla, jonka päätteeksi hänestä tuli Ranskassa pelaavan Amiensin päävalmentaja. Henderson on sellainen valmentaja, joka pystyy johdattamaan maansa keväällä putoamistaistelun voittajaksi.

Italia – Jääkiekon MM-kisojen joukkueet

Jääkiekon MM joukkueet päättyvät lohko A:ssa Italiaan, joka sijoittui viimeksi MM-kisoissa lohkonsa viimeiseksi, mutta sai pitää paikkansa koronatilanteen vuoksi. Italian menestyminen turnauksessa on ollut suureksi osaksi heikkoa, vaikka saapasmaa ylsi kuudenneksi vuonna 1994 ja puolivälieriin vuosina 1993, 1995 ja 1996.

Italia on tullut tunnetuksi hissijoukkueena pääsarjan ja toiseksi korkeimman sarjatason välillä. Saapasmaa pelaa keväällä 2022 MM-kisoissa kolmatta kertaa peräkkäin.

Esittelyssä Italian joukkue: Jääkiekon MM-kisat 2022

Italia lähtee Suomessa pelattaviin jääkiekon MM-kisoihin lähes samanlaisesta tilanteesta kuin edellisillä kerroilla. Saapasmaa saapuu turnaukseen pelaamaan vain ja ainoastaan sarjapaikkansa puolesta, sillä kyseessä on myös tällä kerralla turnauksen huonoin tai vähintään toiseksi heikoin joukkue ja ei omaa mahdollisuuksia saada kuin enintään muutamia pisteitä. Italialta ei voi odottaa mitään todellista menestystä, sillä saapasmaan ainoa tavoite on yrittää estää jälleen yksi uusi hissiliike.

Italia on yltänyt parhaimmillaan jääkiekossa hienoihin suorituksiin ja päässyt kolmesti puolivälieriin, mutta nykyisellä saapasmaalla ei ole sellaiseen mitään jakoa myöskään keväällä 2022.

Italia joutui pelaamaan viimeksi MM-kisoissa karmeassa koronatilanteessa ja ilman edes pieniä toiveita menestyksestä, mutta nyt saapasmaan tilanne on sen suhteen parempi. Italian rosteri tulee olemaan silti niin heikko, että saapasmaa kilpailee Iso-Britannian kanssa siitä, kumpi maista sijoittuu viimeiseksi.

Tiukat pelit heti alussa

Jääkiekon MM joukkueet laittavat heti lohkovaiheen ensimmäisestä kierroksesta lähtien Italian tukalaan paikkaan. Saapasmaa pystyy pelaamaan paremmin kuin viimeksi mahdottomassa tilanteessa, mutta sinipaitojen pelaajien taitotaso ei riitä pysymään edes alemman keskikastin maiden kyydissä.

Italia on turnauksen rankingissa toiseksi heikoin joukkue Iso-Britannian ohella, ja saapasmaa on huonompi kuin esimerkiksi Itävalta. Italia voi hankkia tulosta lähinnä Ranskaa vastaan.

Italian maajoukkueen päävalmentajan roolissa operoi edelleen Greg Ireland, joka toimi aluksi lähes 20 vuoden ajan Pohjois-Amerikassa ennen kuin saapui Eurooppaan valmentamaan Saksaan, Sveitsiin ja Italian pääsarjaan.

Irelandilla tulee olemaan tiiminsä kanssa valtava työ koota joukkue, joka ei joudu ensimmäisestä päivästä lähtien mahdottomaan paikkaan ja omaa edes joitain saumoja välttää palaaminen sarjaporrasta alemmaksi. Sinne tippuminen on onnettoman porukan kohdalla lähellä.

Lohko B – Jääkiekon MM joukkueet 2022

Alla esittelyt ja kokoonpanot jokaisesta A-lohkossa pelaavasta joukkueesta. Käymme läpi myös joukkueiden mahdollisuuksia pärjätä kisoissa.

Suomi – Jääkiekon MM-kisojen joukkueet

Suomi on voittanut historiansa aikana jääkiekon MM-kisat kolme kertaa ja juhli alkuvuodesta olympialaisten jääkiekon mestaruutta. Leijonat voitti ensimmäistä kertaa jääkiekon MM-kisat vuonna 1995, toisen kerran vuonna 2011 ja viimeksi vuonna 2019.

Suomi oli lähellä yltää viimeksi neljänteen maailmanmestaruutensa, mutta Leijonat hävisi loppuottelussa jatkoilla Kanadalle. Leijonat lähtee kotikisoihinsa mainiosta tilanteesta ja kuuluu kirkkaasti mestarisuosikkien joukkoon.

Esittelyssä Suomen joukkue: Jääkiekon MM-kisat 2022

Suomi pääsee pelaamaan vuosikymmenen tauon jälkeen kotimaassa käytävissä jääkiekon MM-kisoissa ja esiintymään upealla Tampereen Nokia Areenalla. Leijonat on todistanut olevansa heti alkuvuodesta loistavassa iskussa ja juhli mielettömällä tavalla ensimmäistä olympiakultaansa.

Samalla Suomella on mahdollisuus voittaa historiallinen tupla ja omaa hienot puitteet mennä päätyyn saakka. Suomi on valmis palaamaan takaisin MM-kisojen voittajaksi ja tekemään sen hulppean alkuvuoden päätteeksi parhaassa mahdollisessa paikassa.

Siinä missä monet jääkiekon MM joukkueet Kanadan ja Ruotsin johdolla herättävät myös Suomessa suurta mielenkiintoa, niin Leijonat on tällä hetkellä kuumaa kamaa ja ennakkosuosikki myös lähes mitä tahansa huippumaata vastaan.

Suomi on upeasti valmennettu joukkue, jossa jokainen haluaa esittää parastaan. Leijonat on vaikeasti kaadettavissa ja omaa kyvyn yltää vaikeista paikoista voittoon. Suomi on noussut myös IIHF:n rankingin kärkeen, mikä on yksi osoitus Leijonien tekemisestä.

Kotikisat kiinnostavat NHL-pelaajia

Suomi tulee todennäköisesti saamaan MM-kisoihin myös useita NHL-vahvistuksia, sillä päävalmentaja Jukka Jalonen on kertonut, että kiinnostus kotikisojemme ympärillä on ollut myös NHL-pelaajien joukossa suurta.

Suomi on muutenkin nykyään sellainen joukkue, johon halutaan tulla pelaamaan myös pitkien NHL-kausien jälkeen, sillä Leijonat on kaikilla eri osa-alueilla vähintään kolmen parhaan maajoukkueen joukossa. Kaikki joukkueet MM-kisoissa joutuvat Suomen kyydissä tukalaan testiin, sillä Suomelle kelpaa vain MM-lätkän valloitus.

Suomelta on lupa odottaa heti lohkovaiheen alusta lähtien kokonaisuutena loistavaa koko miehistön yhdessä pelaamista, millä Leijonat on päässyt maistamaan menestystä myös edellisinä vuosina.

Jalonen on nykyisin kirkkaasti Suomen menestyksellisimpiä ja parhaita valmentajia, joten hän pystyy loihtimaan tiiminsä kanssa timanttisen joukkueen myös Suomen kotikisoihin. Ei ole epäilystäkään siitä, pystyykö Leijonat sijoittumaan vähintään lohkonsa toiseksi ja saamaan hienot asetelmat puolivälieriin, missä pelataan myös Suomella se suuri ottelu.

Ruotsi – Jääkiekon MM-kisojen joukkueet

Ruotsi on yksi jääkiekon menestyneimmistä ja parhaista joukkueista. Tre Kronor on voittanut jääkiekon MM-kisoissa 11 kultaa, 19 hopeaa ja 17 pronssia. Sinikeltaisten uusin mitali on vuodelta 2018, jolloin joukkue kaatoi loppuottelussa Sveitsin.

Ruotsi on voittanut myös kaksi olympiakultaa vuosina 2006 ja 1994. Tre Kronor on saanut parin olympiakullan ohella kolme olympiahopeaa ja neljä pronssimitalia.

Esittelyssä Ruotsin joukkue: Jääkiekon MM-kisat 2022

Ruotsi pelasi viimeksi jääkiekon MM-kisoissa taas korkeilla odotuksilla ja tavoitteilla palata MM-kisojen voittajaksi, mutta sinikeltaisten urakka päättyi täydelliseen katastrofiin. Tre Kronor ei onnistunut yltämään pudotuspeleihin, vaan joukkueen matka loppui jo lohkovaiheessa.

Ruotsi oli viime vuoden turnauksen ylivoimaisesti suurin epäonnistuja, sillä sinikeltaiset eivät olleet koskaan jääneet turnauksessa pudotuspelien ulkopuolelle. Joukkue keräsi lohkovaiheessa yllätykseksi vain 10 pistettä.

Ruotsi menestyi alkuvuoden olympialaisissa hyvin, vaikka sinikeltaiset eivät yltäneet loppuotteluun saakka. Tre Kronor pääsi välieriin, mutta joukkue hävisi siellä äärettömän tasaisessa ottelussa Venäjän olympiaurheilijoille. Ruotsi esiintyi pronssiottelussa, mutta sinikeltaiset eivät onnistuneet siellä lainkaan ja jäivät Slovakian jalkoihin. Ruotsille oli varmasti tärkeintä päästä takaisin mitalipeleihin surkeasti menneiden edellisten MM-kisojen jäljiltä, ja sinikeltaisten otteissa oli paljon hyvää.

Mahdollisuuksia mestaruuteen?

Ruotsin pelaaminen on ollut viime vuosien MM-kisoissa erittäin epätasaista, sillä sinikeltaiset ovat esiintyneet ajoittain timanttisen hyvin ja menneet päätyyn saakka, mutta Tre Kronor on osannut myös alisuorittaa kovasti.

Ruotsi voitti vuosina 2017 ja 2018 MM-kisat, mutta niitä edeltäneet vuodet ja edelliset kerrat ovat menneet sinikeltaisilta heikosti. Ruotsi on kaikesta huolimatta aina materiaaliltaan jokaisen turnauksen parhaita voittajasuosikkeja, ja niin on myös tällä kerralla.

Ruotsilta on lupa odottaa kevään 2022 MM-kisoissa erittäin vahvaa panostusta, sillä sinikeltaisilla on eittämättä valtava motivaatio ja halu palata myös MM-kisoissa takaisin menestyksen pariin.

Tre Kronor lähtee turnaukseen kolmanneksi parhaana mestarisuosikkina ja saadessaan NHL-kaukaloista useita vahvistuksia voi hyvin mennä päätyyn saakka. Ruotsi ei ole lähtökohtaisesti aivan Kanadan tai Suomen tasoinen ryhmä, mutta Tre Kronorin pitäisi ehdottomasti yltää vähintään neljän joukkoon.

USA – Jääkiekon MM-kisojen joukkueet

USA kuuluu jääkiekon suurmaihin, vaikka Yhdysvallat on voittanut jääkiekon MM-kisat vain kaksi kertaa. USA on menestynyt jääkiekon MM-kisoissa odotuksia heikommin, sillä Yhdysvallat ei ole pystynyt tekemään tulosta usein rosterinsa mukaisesti ja jäänyt usein ilman parhaita onnistumisia.

USA:n edellinen MM-kisojen voitto on vuodelta 1960. Lisäksi maa on voittanut yhdeksän hopeaa ja kahdeksan pronssia.

Esittelyssä USA:n joukkue: Jääkiekon MM-kisat 2022

USA kuuluu nykyisin kaikissa jääkiekon arvoturnauksissa suurten mestarisuosikkien parhaiden haastajien joukkoon. Yhdysvaltoja ei voi pitää tänä päivänä myöskään jääkiekon MM-kisoissa varsinaisena mestarisuosikkina, vaikka jenkeillä olisi todellista potentiaalia yltää huomattavasti tuloksiaan parempaan menestykseen ja palata pitkästä aikaa myös MM-kisojen voittajaksi. USA pelasi itsensä viimeksi MM-kisoissa pronssiotteluun, jossa Yhdysvallat teki selvää jälkeä Saksasta.

USA on lähtenyt pelaamaan jääkiekon maailmanmestaruudesta monesti nuorella joukkueella, ja esimerkiksi alkuvuoden olympialaisissa joukkueella oli turnauksen nuorin miehistö. USA pelasi olympialaisissa kuitenkin vahvasti voittamalla oman lohkonsa.

USA lähestyy siitä huolimatta MM-kisoja myös tänä päivänä enemmän turnauksena, johon otetaan myös jatkossa paljon nuoria pelaajia. Jos mukana olisi kaikki parhaat pelaajat, kyseessä olisi silloin turnauksen toiseksi paras joukkue.

Laadukas joukkue, mutta riittääkö motivaatio?

USA:n todellinen iskukyky on turnauksen alla aina pieni kysymysmerkki, sillä erityisesti Yhdysvaltojen puolustamisen motivaatio saattaa olla heikompi kuin esimerkiksi Kanadalla, Suomella ja Ruotsilla.

USA:lla tulee olemaan kiistatta paljon maalintekovoimaa ja laadukkaita hyökkäyspään pelaajia, mutta usein nuoreilla joukkueilla esiintyvällä Yhdysvalloilla alakerran pelaaminen ei täytä välttämättä samoja ominaisuuksia. Toisaalta USA puolusti viime vuoden turnauksessa erityisesti sen lohkovaiheessa hyvin ja selvitti tiensä myös silloin lohkonsa voittajaksi.

Jääkiekon MM analyysit nostavat USA:n Tshekin kanssa Kanadan, Suomen ja Ruotsin jälkeen turnauksen neljänneksi tai viidenneksi parhaaksi joukkueeksi.

Yhdysvaltojen pitäisi edetä turnauksessa puolivälieriin ilman mitään ongelmia, mutta joukkuetta ei voi pitää edelleenkään esimerkiksi Kanadan tasoisena joukkueena. On silti selvää, että USA tulee olemaan heti lohkovaiheessa Suomelle ja Ruotsille kova vastustaja, ja Yhdysvaltojen mahdolliset voitot eivät olisi isoja yllätyksiä.

Jääkiekon MM joukkueet USA

Tshekki – Jääkiekon MM-kisojen joukkueet

Jääkiekon MM joukkueet jatkuvat Tshekin parissa, joka on voittanut MM-kisoissa kuusi kultaa, yhden hopean ja viisi pronssia. Tshekin viimeisin mitali on vuodelta 2012, jolloin joukkue nappasi Suomen ja Ruotsin järjestämistä MM-kisoista himmeimmät mitalit.

Tshekki on voittanut myös olympiakultaa vuonna 1998 ja pronssia vuonna 2006. Tshekki hävisi viimeksi MM-kisojen puolivälierissä niukasti Suomelle.

Esittelyssä Tshekin joukkue: Jääkiekon MM-kisat 2022

Tshekki lähtee jääkiekon MM-kisoihin nostamaan itseään takaisin mitalikantaan, jossa joukkue on ollut viimeksi siis kymmenisen vuotta sitten. Tshekki kuului viime vuoden turnauksessa monien papereissa jopa mestarisuosikkien sakkiin, mutta punavalkoisten matka päättyi kahdeksan joukossa äärettömän tasaisessa ottelussa Leijonia vastaan. Tshekillä oli viime vuoden turnauksen alussa yllättävän suuria ongelmia.

Tshekki ei menestynyt alkuvuoden olympialaisissa hyvin, sillä joukkue selvitti tiensä vain neljännesvälieriin ja hävisi Sveitsille. Tshekin maajoukkuetta valmentaa jatkossa Kari Jalonen, joka hankittiin peräsimeen juuri huonosti edenneiden olympialaisten jälkeen.

Suomessa pelattava turnaus on hyvin kiinnostavasti ensimmäinen iso turnaus, jossa Jalonen toimii Tshekin päävalmentajan tehtävässä. Jalonen on Tshekiltä todella laadukas kiinnitys ja ensimmäinen ulkomaalainen päävalmentaja.

Jatkopaikka todennäköinen

Tshekki ei ole koskaan jäänyt jääkiekon MM-kisoissa pudotuspelien ulkopuolelle, eikä niin käy hyvin todennäköisesti myöskään tällä kerralla. Tshekki lähtee turnaukseen lohko B:n neljänneksi parhaana joukkueena ja omaa hienot saumat mennä vähintään kahdeksan joukkoon.

Punavalkoisille olisi valtava pettymys jäädä pudotuspelien ulkopuolelle. Kyseessä ei ole lohkossa Suomen tai Ruotsin tasoinen miehistö, mutta USA ja Tshekki ovat materiaaliltaan ja rankingissa hyvin lähellä toisiaan.

Tshekin jääkiekon MM joukkueet ovat perinteisesti äärettömän yllätysvalmiita myös turnauksen huippumaita vastaan, ja vaikka Tshekki ei ole tällä hetkellä oikeutetusti mestariehdokkaan asemassa, niin joukkueelta on lupa odottaa Suomessa pelattavissa MM-kisoissa todella vahvaa panosta.

Samalla Jalonen pääsee näyttämään ensimmäistä kertaa osaamistaan uudessa tehtävässä. Kyseessä on myös hänelle valtava näytönpaikka ja käytännössä parhaassa mahdollisessa paikassa.

Latvia – Jääkiekon MM-kisojen joukkueet

Latvia ei ole voittanut koskaan jääkiekon MM-kisoja, mutta viininpunaiset ovat yltäneet turnauksessa seitsemänneksi vuosina 1997, 2004 ja 2009. Latvia pelasi ensimmäisen kerran jääkiekon MM-kisoissa vuonna 1933, jonka jälkeen maa palasi kansainvälisille kiekkoareenoille 1990-luvulla ja pääsarjaan vuodesta 1996 lähtien.

Latvia on pelannut olympialaisten jääkiekkoturnauksessa kuudesti. Joukkue on ollut 2000-luvulla mukana jokaisessa olympialätkässä yhtä kertaa lukuun ottamatta.

Esittelyssä Latvian joukkue: Jääkiekon MM-kisat 2022

Latvia kuuluu jääkiekon MM-kisojen vakiokalustoon ja lähtee myös keväällä 2022 pelattavaan turnaukseen alemmasta keskikastista. Viininpunaiset kuuluvat joukkueisiin, joilta ei odoteta paikkaa puolivälierissä, mutta putoamisen uhkaa ei pitäisi olla.

Latvia voi lähteä Suomen MM-kisoihin hyvästä tilanteesta ja pelaamaan taas samoista paikoista kuin viime kerroilla. Viininpunaiset olivat vuosi sitten lähellä mennä jatkoon, mutta joukkueen tie päättyi niukasti lohkovaiheeseen.

Latvia kuuluu lohko B:ssä viidenneksi parhaaksi joukkueeksi ja voi olla urakkaansa tyytyväinen, jos joukkue pystyy välttämään sijoitukset lohkon häntäpäässä. Latvia on mainettaan parempi joukkue ja omaa enemmän potentiaalia mitä monet osaavat kuvitella, mutta viininpunaisten yltäminen näin vaikeasta lohkosta pudotuspeleihin olisi kuitenkin kovan luokan yllätys. Latvia ei silti ole mikään helppo tai kevyt vastustaja, minkä joukkue ehti näyttää myös alkuvuoden olympialaisissa.

Ei mahdollisuuksia NHL-vahvistuksiin

Latvia ei voi saada NHL:stä samanlaisia vahvistuksia kuin monet muut joukkueet, mutta viininpunaisten miehistö tuntee toisensa perinteisesti hyvin ja omaa paljon kokemusta KHL-kaukaloista.

Latvia pystyy hyvin venymään yksittäisessä ottelussa varsinkin USA:ta tai Tshekkiä vastaan, mutta viininpunaisten eteneminen pisteille Suomea tai Ruotsia vastaan olisi suuren luokan juttu. Suomi saa olla turnauksen starttaessa Latvian kanssa varuillaan, sillä viimeksi viininpunaiset voittivat alussa Kanadan.

Latvian päävalmentajana toimii Harijs Vītoliņš, joka on pelannut aikoinaan itse viininpunaisten maajoukkueessa esiintyen kuusissa pääsarjan MM-kisoissa. Hän on toiminut Latvian valmennusryhmässä lähes jatkuvasti vuodesta 2005 lähtien. Vītoliņš on ollut Latvian päävalmentajan tehtävässä kuitenkin vasta vuodesta 2021 alkaen. Latvian joukkueessa pelaajat tuntevat toisensa yleensä hyvin, ja niin on myös valmennuksen osalta. Se on ehdottomasti yksi maan vahvuuksista.

Norja – Jääkiekon MM-kisojen joukkueet

Norja ei ole koskaan selvittänyt tietään jääkiekon MM-kisojen mitaleille. Joukkueen paras saavutus on vuodelta 1951, jolloin vuonomaa sijoittui turnauksen neljänneksi. Norja keräsi viime vuoden MM-kisojen lohkovaiheessa kahdeksan pistettä ja sijoittui lohkonsa seitsemänneksi.

Norja on ollut mukana myös olympialaisten jääkiekkoturnauksessa 12 kertaa ja edennyt parhaana saavutuksena puolivälieriin vuonna 2018.

Esittelyssä Norjan joukkue: Jääkiekon MM-kisat 2022

Norja ei ole päässyt nauttimaan jääkiekon MM-kisoissa suuresta menestyksestä lukuun ottamatta yhtä neljättä paikkaa, ja vuonomaan lähtökohdat myös tämän vuoden turnaukseen ovat hyvin edellisen kaltaiset. Punapaidat kuuluvat lähtökohtaisesti alempaan keskikastiin ja niihin joukkueisiin, joiden pitäisi hoitaa sarjapaikkansa taas kunnialla, mutta eivät omaa kunnollista mahdollisuutta nousta kahdeksan sakkiin.

Norjan jääkiekko on mennyt monien muiden pienempien jääkiekkomaiden tavoin parempaan suuntaan, ja nykyisin vuonomaalta löytyy myös aidosti hyviä pelaajia. Punapaitojen tekemisen taso on kuitenkin sellainen, mikä ei todennäköisesti tule riittämään myöskään Suomessa pelattavissa MM-kisoissa läpi lohkovaiheesta.

Norja on materiaaliltaan hyvin samaa tasoa kuin esimerkiksi Tanska, mutta kiistatta parempi kuin turnauksen huonoimmat maat. Norja on käytännössä ei kenenkään maalla ja lähellä paikkaa lohkon kuudentena.

Vuonomaa tuskin yltää kärkeen

Norja on myös kevään 2022 MM-kisoissa hyvin samanlaisessa tilanteessa kuin esimerkiksi mainittu Tanska, joiden pitäisi saada tekemiseensä vielä yksi uusi vaihde ja yltää tosissaan pelaamaan paikoista kahdeksan joukossa. Norjalla ei pitäisi olla mitään vaikeuksia napata täydet pistepotit Itävaltaa ja Iso-Britanniaa vastaan, mutta vuonomaalla on varmasti suurta motivaatiota ja halua pyrkiä haastamaan aiempaa paremmin myös suurmaita Leijonien johdolla.

Norjan päävalmentajana toimii edelleen Petter Thoresen, joka on ollut jo vuosien ajan vuonomaan päävalmentajan tehtävässä ja varmasti oikea mies viemään punapaitojen jääkiekkoa vielä pykälän parempaan suuntaan.

Norja aloittaa turnauksensa juuri Suomea vastaan, ja vuonomaalla on parhaat saumat tehdä suuri yllätys juuri turnauksen ensimmäisellä kierroksella. Toisaalta Norjan materiaalilla selkeästi realistisempi paikka löytyy otteluista Yhdysvaltoja ja Tshekkiä vastaan.

Itävalta – Jääkiekon MM-kisojen joukkueet

Itävalta pelaa tauon jälkeen jääkiekon MM-kisoissa ja on ollut parhaimmillaan kolmas vuosina 1931 ja 1947. Alppimaa pääsee pelaamaan jääkiekon MM-kisoihin toisena korvaajana yhdessä Ranskan kanssa. Punavalkoiset eivät olisi muuten olleet oikeutettuja esiintymään kevään huipennuksessa, joten joukkueelle pelaaminen turnauksessa on loistava näytönpaikka.

Itävalta on pelannut historiansa aikana yhteensä 12 olympialaiset, joista viimeisimmät ovat olleet vuosina 2002 ja 2014.

Esittelyssä Itävallan joukkue: Jääkiekon MM-kisat 2022

Itävalta lähtee jääkiekon MM-kisoihin monella tavalla hyvin vastaavasta tilanteesta kuin useasti aiemminkin. Alppimaa on tullut tunnetuksi joukkueena, joka pystyy monesti nostamaan itsensä pääsarjaan, mutta putoaa sieltä lähes yhtä nopeasti takaisin sarjaporrasta alemmaksi. Itävallalle pelaaminen tämän vuoden turnauksessa on hieno mahdollisuus, mutta joukkue lähtee MM-kisoihin vaikeasta tilanteesta ja ei omaa realistisia mahdollisuuksia varsinkaan pelata paikoista jatkossa.

Itävalta voi lähteä MM-kisoihin vapautuneesti, sillä kukaan ei odota joukkueelta oikein mitään. Alppimaa on heikoin joukkue yhdessä Italian ja Iso-Britannian kanssa, joten jokainen piste tulisi punavalkoisten kannalta onnistumisena.

Vain Iso-Britanniaa korkeampi ranking

Itävalta on rankingissa hieman Iso-Britannian yllä, mutta alppimaalla voi olla taas tuskaa myös lohkon heikointa maata vastaan. Itävalta pelasi viimeksi pääsarjassa vuonna 2019 ja joutuu taistelemaan myös tällä kerralla lohkon viimeisen paikan välttämisestä.

Siinä missä lähes kaikki jääkiekon MM joukkueet ovat Itävaltaa vastaan vahvoilla, niin alppimaa ei ole todennäköisin joukkue putoamaan sarjaporrasta alemmaksi. Punavalkoiset tulevat olemaan Iso-Britanniaa vastaan ennakkosuosikin asemassa, mutta muuten korvaajalta on mahdotonta odottaa juuri mitään.

Itävalta voi yhdessä tai kahdessa ottelussa laittaa kampoihin, mutta tasoerot ovat ryhmän kannalta liikaa. Jääkiekon MM analyysit lupaavat joukkueelle melkein pelkkiä tappioita.

Itävallan päävalmentajana operoi Roger Bader, joka on toiminut valmentajana 1980-luvun lopusta alkaen ja valmensi pitkälti yli 20 vuotta muun muassa Sveitsin eri kiekkoliigoissa ja junioreiden maajoukkueissa. Bader siirtyi Itävaltaan alun perin vuonna 2014, jonka jälkeen hän on ehtinyt toimia valmentajana alppimaan U17-, U18- ja U20-maajoukkueissa sekä nykyisin miesten maajoukkueessa. Bader joutuu ryhmänsä kanssa kevään 2022 MM-kisoissa hyvin tukalan paikan eteen.

Iso-Britannia – Jääkiekon MM-kisojen joukkueet

Iso-Britannia ei ole voittanut koskaan jääkiekon MM-kisoja, mutta joukkue on menestynyt historian saatossa MM-kisoissa jopa yllättävän vahvasti. Iso-Britannia on voittanut kaksi hopeaa vuosina 1937 ja 1938.

Iso-Britannia oli mukana heti historian ensimmäisessä jääkiekon arvoturnauksessa vuonna 1924 järjestetyissä olympialaisissa. Iso-Britannia voitti olympiakultaa Garmisch-Partenkirchenin olympialaisissa.

Esittelyssä Iso-Britannian joukkue: Jääkiekon MM-kisat 2022

Iso-Britanniaa voidaan kutsua jääkiekkomaana veteraaniksi, vaikka joukkueen menestyminen on jäänyt varsinkin viimeisten vuosikymmenten aikana hyvin vaatimattomaksi. Iso-Britannia onnistui vuonna 2019 ensimmäistä kertaa sitten 1950-luvun pitämään itsensä pääsarjassa kaksi vuotta peräkkäin.

Iso-Britannia on kuitenkin lunastanut monien näkökulmasta ansaitusti paikkansa pääsarjassa ja lähtee myös Suomen turnaukseen tavoittelemaan ehdottomasti säilymistä A-sarjassa.

Iso-Britannia sijoittui viimeksi MM-kisoissa lohkonsa seitsemänneksi ja sai ainoan voittonsa Valko-Venäjää vastaan. Joukkue esiintyi odotuksia paremmin ja olisi välttänyt putoamisen myös siinä tilanteessa, jos heikoimmat maat olisivat tippuneet alemmaksi.

Vaikeuksia tiedossa

Iso-Britannian säilyminen pääsarjassa tuli vuonna 2019 vähintään osalle kiekkoväestä yllätyksenä, mutta kyseessä on mainettaan parempi jääkiekkomaa ja vähintään samalla tasolla esimerkiksi Italian kanssa. Iso-Britannia ja Italia lähtevätkin turnaukseen rankingissa käytännössä samasta tilanteesta.

Iso-Britannia on toki lähimpänä pudota muutaman vuoden tauon jälkeen sarjaporrasta alemmaksi, mutta jos joukkue pystyy esiintymään samalla tasolla kuin viime MM-kisoissa, niin brittejä vastaan ei kuitenkaan voi lähteä pelaamaan lainkaan puolivaloilla.

Iso-Britannia tulee olemaan altavastaajan asemassa myös Itävaltaa vastaan, mutta silloin vastustaja ei olisi lainkaan varma voittaja. Iso-Britannian todellinen iskukyky on myös varmasti osalle turnauksen maista eniten epävarmalla pohjalla.

Laadukkaat jääkiekon MM joukkueet pystyvät tekemään Iso-Britanniaa vastaan halutessaan kovaakin jälkeä ja ratkaisemaan ottelut heti ensimmäisessä erässä, mutta joukkueessa on jotain samaa kuin esimerkiksi Latviassa.

Kyseessä on hieman mainettaan parempi jääkiekkomaa, vaikka toki tasoerot ovat kaikissa tapauksissa valtavia. Jääkiekon MM analyysit lupailevat Iso-Britannialle suureksi osaksi kylmää kyytiä, mutta jääkiekon MM joukkueet erityisesti toisen huonon maan Itävallan kohdalla antavat silti varmasti kunnioitusta joukkueelle.